Kunniaa talvisodan vänrikeille

Sotilasjohtamisen malli, ja käsitteet tulevat taistelevista aselajeista, mm. maavoimien jalkaväestä. Kuitenkin teknisempi sodankäynti tuottaa joukon asiantuntija-ammatteja, jossa tärkein henkilökohtainen taisteluväline ei ole rynnäkkökivääri tai jalkaväenkivääri, vaan ehkä jokin tekninen apuväline, joka tarjoaa taistelua tukevalle tai huoltavalle aselajille tai joukolle toimintavälineen tai toimintavälineet.

Suomessa on sellainen ongelma, että Kotus pyrkii vähentämään ärsyttävyyttään sopuilemalla kielenkäytön suhteen. Liberaalissa Euro-Suomessa ei tarvitse enää pelätä fasistista nutturapäistä äidinkielenopettajaa, joka pakottaa työläisten ja talonpoikien lapsille viimeistään hirmuisessa keskikolussa yhdeksän pisteen virheiden uhalla yhden ja ainoan kielenkäytön mallin. Tästä seuraa, se että, STT:n ja Yleisradion kielenkäyttöä pidetään automaattisest oikeana riippumatta siitä, millaisia vedätysotsikoita iltapäivälehtityyliin laaditaan tai millaisia puhekielen muotoja kirjoitetaan jutustelutyyliin ikään kuin yleissuomen kirjakielenä.

Suomessa paljon korostetaan sitä, eikä vähiten ääriparlamentaristisessa Kansallisessa Kokoomuksessa, että ylipäällikkö pitäisi käytännössä hävittää valtiosäännöstä. Ääriparlamentaristisesta ajattelusta seuraa, että ulkopolitiikan, puolustuspolitiikan ja ulkomaankappapolitiikan, jossa puhutaan ääritapauksessa maan olemassa olosta, maan puolustuskyvystä ja maan kansantalouden asemasta maailmantalouteen, osalta pitäisi siirtyä täyteen parlamentarismiin.

Kansanedustajat, myös ne keskinkertaiset, käsittävät parlamentarismin lähinnä siten, että kohualoitteilla, joilla ei ole yhteiskunnallsita merkitystä, pukeutumisella karnevalistisesti presidentin vastaanotolle itsenäisyyspäivänä, jolla hankitaan 15 sekuntia kamerajulkisuutta jne. hoidetaan parlamentarismi äänestäjiin päin, mutta muuten odotetaan ylennystä eduskuntaryhmässä vain hurmaamalla äänestäjiä sekä tottelemalla etujärjestöjä ja valtiovarainministeriötä.

Kansanedustajien tulisi käsittää, että parlamentarismia on se, että äänestäjät päättävät. Tämä on erityisen vaikeaa SDP:lle, jonka pää-äänenkannattaja Uutispäivä Demari tukahdutti SONK:n demokratisoimispyrkimykset ja pani Tuomiojan vaarallisena demokraattina vakan alle. Kun sitten Filatovia ei voitu valita puheenjohtajaksi, ja keksittiin Urpilainen, on tuloksena, ei porvarihallitusta järisyttävä oppositiojohtaja, vaan uusi Iltalehden iltatyttö.

Tällaisessa tilanteessa suomen kieltä tulisi viljellä ja varjella. Ensimmäinen asia puolustuspolitiikalle on se, että nimitykset ovat täsmällisiä. Suomessa sotilasnimitykset ovat hyvä, koska ne ovat rapaporrastasolla täsmällisempiä kuin useat vastaavat indoeurooppalaiset anglismit.

Huomasin pohjoismaisessa NATO-maassa kursseilla, että ruotsalaisilla ammattiupseereilla oli tukenaan, ei ruotsi-englanti-ruotsi, vaan ruotsi-nato-ruotsi -sanakirja, jossa selitettiin myös organisaatiokäsitteiden sisältö, jolloin lukija tuli tietoiseksi mahdollisista poikkeavuuksista sisältöjen osalta.

Suomessa on postmodernismi mennyt jo niin pitkälle, etteivät R-kioskeissa myytävän sotatieteellisen julkaisun, Korkeajännitys-sarjakuvankaan käsitteet ole enää täsmällisiä. Panssarivaunun johtajasta voidaan käyttää käsitettä komentaja, joka yleissuomessa kuuluun komppanianpäällikölle, patterinpäällikölle jne.

Kotusta on ruvettu saneeraamaan ja naisvaltainen toimisto puolustautuu sopuilemalla ja miellyttämällä, vaikka siltä vaadittaisiin vankkaa toimialaosaamista ja lujempaa vastarintaa suomen kielen puolesta indoeurooppalaisia anglismeja ja sumuista ajattelua vastaan.

Ymmärrän kyllä yliluutnantti Vesikansan journalistisen näklkulman siitä, ettei ole hyvää journalismia tautologisesti käyttää koko ajan samaa sanaa, mutta tappio tautologian välttämisestä on se, että jälleen joku ulkoasiainvaliokunnan tai puolustusvaliokunnan naiskansanedustaja, joka esiintyy puolustuspoliittisena asiantuntijana NATO-jäsenyyskysymyksessämme laukoo joukkotiedotusvälineisiin asioita, joista ilmenee, ettei hän ole lukenut itselleen edes perusasioista selväksi. Tämän kehityksen kulminaatiopiste oli se, kun varatuomari ja Raytheonin osakkeenomistaja Kimmo Sasi grillasi kantahenkilökunnan jäsenen tytärtä ja puolustusministeriä, Anneli Tainaa, Horneteiden muka vahingossa ostamatta jääneistä aseista, infrapuna- ja tutkaohjuksista.

Jos nyt jatketaan päällikkökeskustelua niin ehkäpä yksi vaatimattomammilla sotilasarvoilla varustettu päällikkö Suomen puolustusvoimissa on viestijoukkojen viestiaseman päällikkö, joka on yleensä alikersantti, mutta jos harjoitusvahvuus on vähäinen tai oli vähäinen, saattoi viestiaseman päällikkönä toimia myös sen varapäällikkö, viestimies, joka oli viestiaseman autonkuljettaja päätoimeltaan. Tämä siis aikana, jolloin jalkaväen joukkueenjohtaja prikaati-80 -organisaation mukaan kulki maataloustraktorin lavalla.

Ymmärrän kyllä, että yliluutnantti ymmärtää, ja että hän sanomalehtihenkilönä on hän on kuitenkin velvollinen noudattamaan journalistisia vaatimuksia. Nämä journalistiset vaatimukset kuitenkin johtavat siihen, että Suomen kansa ryhtyy käyttämään epätäsmällisiä sotilasjohtajanimityksiä uskoen, että "painettu sana on tarkkaan ottaen totta". Puolustuslaitoksen byrokratiassa on yksi oikea nimitys ja ne osuvammat ovat slangia.