"Sotasyylliset" puhuttivat
Julkaistu: 23.12.2009
Sotasyyllisyydestä vankeustuomionsa kärsinyt pankinjohtaja Tyko Reinikka vapaudessa. Ensimmäisiä tehtäviä oli käynti kansanhuollossa ostokortteja noutamassa.
Sotasyyllisyysprosessista on väitelty jo yli 60 vuotta. Toisen koulukunnan mukaan se oli välttämätön vääryys, mutta "isänmaata saattoi palvella myös Sörnäisten linnassa". Tätä kantaa edustaa mm. aiheesta väitellyt Jukka Tarkka, jonka mielestä pahemminkin olisi voinut käydä.
Toinen koulukunta jatkaa Yrjö Soinin 1950-luvulla teoksessaan Kuin Pietari hiilivalkealla edustamaa linjaa, jonka mukaan tuomiot eivät olleet välttämättömiä, vaan pikemmin vain kotoista valtapolitiikkaa. Arvostelun kärki iskee tuolloiseen oikeusministeriin Urho Kekkoseen. Koulukuntaan kuuluu ennen muuta Hannu Rautkallio, jota mm. Lasse Lehtinen on myötäillyt.
Oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt selvittää parhaillaan hallitukselle, mitä sotasyyllisyystuomioille voi tehdä. Suomessa ei ole tunnettu "rehabilitointia" eli kunnian palauttamista eikä jo kuolleiden tuomioihin ole palattu. Moni kokee Säätytalon prosessin silti vääryydeksi, joka pitäisi oikaista.
Tuomittuja arvostettiin
Uuden Suomen kuvatkin osoittavat, miten suomalaisten valtaosa on kunnioittanut aina "sotasyyllisiä". Näyteikkunaan sommiteltiin tuoreeltaan jopa asetelma "sijaiskärsijämme". Sadat ylioppilaat osoittivat mieltään prosessin alkaessa Säätytalossa.
Tuomituille ja heidän perheilleen lähetettiin apua vankeuden kestäessä. Kommunistilehdistö valvoi tosin tarkasti, ettei rangaistusten piinassa lipsuttu. Toisaalta moni tuomittu kirjoitti vankeudessa tärkeitä teoksia, mihin heillä ei ehkä olisi ollut muutoin aikaa. Väinö Tanner aloitti muistelmiensa sarjan, Edvin Linkomies laati mm. Vaikean ajan ja Henrik Ramsay merenkulkuteoksia.
Syytetty numero 1, presidentti Risto Ryti, ei kuitenkaan jaksanut kuin aloitella muistelmiaan. Hän viettikin loppuosan tuomiostaan Kivelän sairaalassa -- yhä vartioituina. Kommunistit vastustivat kaikkia tuomioiden lievennyksiä ja presidentti J.K. Paasikivi uskalsi armahtaa pääsyytetyt vasta 1949.
Vankilaan vain Tannerin takia
Ensimmäisinä vapauteen pääsivät entiset ministerit Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen. Molemmat joutuivatkin vankilaan vain, jotta kommunistien eniten jahtaama Tanner olisi voitu tuomita. Perusteeksi keksittiin valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan eli nykyisen utvan jäsenyys. Reinikka ja Kukkonen olivat kuuluneet siihen. Heidän kauttaan saatiin toki myös maalaisliittolaisia tuomiolle.
Uusi Suomi kuvasi, miten Reinikka kävi vapauduttuaan 21.10.1947 heti hakemassa kansanhuoltolautakunnalta ostokortit -- niitähän ei vankilassa tarvinnut eikä saanut. Koti oli täynnä onnittelukukkasia. Pian Reinikka palasi päätoimeensa Kansallispankin johtokuntaan, jonne myös Jukka Rangell myöhemmin valittiin.
Kukkonen vapautui Kivelän sairaalasta, jonne hän oli joutunut sydänvikansa takia. Pohjoiskarjalainen pastori-maanviljelijä palasi sittemmin eduskuntaan, jossa hän kuului maalaisliiton Kekkosta vieroksuvaan siipeen.
Paluu korkeisiin tehtäviin
Eduskuntaan palasi myös Tanner -- eivätkä hänenkään välinsä entiseen ministeritoveriinsa Kekkoseen lämpimiksi tulleet. Sen sijaan suuri realisti Linkomies lähentyi UKK:ta. Politiikkaan ei entinen pääministeri palannut, mutta nousi yliopiston kansleriksi.
Toinen tuomittu professori, entinen Berliinin-lähettiläs T.M. Kivimäki palasi myös yliopistoon. Politiikkaan entinen pääministeri ei sen sijaan enää lähtenyt. Ramsay oli ottanut vankeuden suomenruotsalaisen rennosti, mutta kuoli jo 1951 -- lomamatkalla Visbyssä.
Moni "sotasyyllinen" on haudattu Hietaniemeen kunniapaikalle -- aivan Kekkosen haudan viereen. Ryti saatettiin sinne 1956 kaikin valtionpäämiehelle kuuluvin kunnianosoituksin. Olin partiolaisten kunniakujassa Arkadiankadulla.
Realismia hautajaisissa
Näyttävät olivat myös Linkomiehen hautajaiset Vanhassa kirkossa 1963. Kannoin kuorissa Hämäläis-Osakunnan lippua. Koettiin kuitenkin hämmentävä välinäytös. Kun jäljellä olleet "hiljaisten vuosien" toverit astuivat arkun luo, urut alkoivat pauhata. "Sotasyylliset" odottelivat hetken, mutta pauhun jatkuessa jättivät seppeleensä hiljaisesti, kumarsivat ja poistuivat.
Ilmeni, että Linkomies oli sanellut juhlamenojen ohjaajalle Eino E. Suolahdelle tarkat ohjeet hautajaisistaan. Roomalainen realisti halusi välttää mielenilmaukset ja vaientaa varmuuden vuoksi vankilakumppaninsa. Hän oli oppinut sanonnan "Vae victis" -- "voi voitettuja"; roomalaiset kukistanut gallipäällikkö Brennus oli heittänyt tarinassa lunnasvaakaan lisäpainoksi miekkansa.
Neuvostoliitto ei kuitenkaan voittanut tuomioilla mitään. Päin vastoin monen suomalaisen mielestä Säätytalon puolustuspuheet 1946 ovat edelleen täydellinen ja lopullinen kuvaus jatkosodan politiikasta. Sitä ne eivät tietenkään olleet -- totta kai syytetyt painottivat heille edullisia seikkoja ja vaikenivat etenkin Saksan-suhteista. Tämä oli heidän oikeutensa.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
RSS
Facebook
Tilaa uutiskirje
Käsityserot?
Liekö ikuisuuskysymys tuo voittajien ja voitettujen historiakäsityksien ero? Niin kauan kuin talvisota on "kielletty" peruste millekään ei olle odotettavissa että nykyisin samassa unionissa kansamme olevatkaan myöntäisivät syitä ja seurauksia muiksi kuin heidän historiankirjoissaan on painettuina? Karjalan kysymys , sen enempää kuin sotasyyllisyys asiatkaan tai edes erillissota tuskin saavat heidän tahollaan nykyistä parempaa ymmärrystä. Ovathan heidän sopimuksensa "painavampia" (liittoutuneet solmivat 8. elokuuta 1945 Lontoon sopimuksen, jossa määriteltiin sotasyyllisyyskäsite, eli "rikos rauhaa vastaan".) kuin omat käsityksemme asioista? Syyt ja seuraukset eivät voittajia taida pahemmin kiinnostaa, vaan toisten olisi syytä kääntää toinenkin poski?
Muualla noita historian
kirjoituksia on kyllä koko joukko ja erilaisia. Esimerkiksi kansainväliseen oikeuteen kiinostuneet voivat pohtia sitä, mikä olisi ollut oikeudenmukaista juuri Suomen kohdalla. Talvisota tuotti NL:n erotuksen Kansainliitosta. Se oli "syyllinen sotaan," eli rikkoi KL:n peruskirjaa, sovittelumetelmiä, Briand-Kellog sopimusta joka kielsi sodan ja aloitti sellaisen "agressiosta" kuvaavien yleisesti hyväksyttyjen menetelmien tapaan. Selvä juttu siis!
Juuri Suomen kohdalla tämän olisi - periaatetasolle - tullut painaa aika paljon; YK oli KL:n "perillinen." Mutta se institutoi veto-oikeuden, mikä siis muodollisesti poisti mielen jutun vedosta YK:hon, mihin Suomea ei edes alkuun otettu jäseneksi. Väärinhän tämä osa oli. Ja kyllä se myönnetään - Suomen ja Venäjän ulkopuolella. Mutta uudeksi pulmaksi tuli - historiallisesti - pian "mainostettu onnistuminen," kun Hitler ja Stalin pantiin lahtaamaan toisensa, mikä oli Chamberlain & Co:n selitys, ydinpommit jne.
Kolhiutunut itsetunto?
Iso-Britannian ja Ranskan arkistoissa on varmasti materiaalia vuoden 39 tapahtumista yllin kyllin. Liekö haluttomuus niitä tonkia ja muistella peräisin kolhiutumista "suurvaltaimagelle" sodan ensivuosien aikana?
Tapahtumat muistetaan mielellään vasta jonkinasteisen menestyksen viriämisvaiheista, vaikka menestys syntyikin liittolaisten ansiosta. Brittien vaikutus eurooppalaiseen "historiamuistiin" ollee edelleen merkittävä?
Tappio Ranskassa 1940 oli
tosi karmea kolaus Ranskan ja Englannin maineille, myös arvioille sen kulusta, ei vähiten Moskovassa. Sen jälkeen - esim. Churchillin mukaan - sota voitettiin ilmeisesti Pohjois-Afrikassa. De Gaullen historian kirjoitus on osin samaa luokkaa. Sen mukaan hän voitti sodan. Churchill sai "fiktion" Nobelin omastaan. Mutta Suomi oli muille - pakosta - sivunäyttämö, jolle omaa sotaetua yritettiin sijoittaa.
Asia ja henkilöt, jotka tulisi muistaa, ovat ne lukuisat vapaaehtoiset, erityisesti naiset, jotka eri maista tulivat ajamaan ambulansseja Suomen rintamien takana. Se vaati luonnetta. Suomi ei ollut romanttinen kuten Espanja. Monet auttoivat jopa yya-Suomea vanhojen muistojen voimin, olivat tosi avuksi. He ansaitsevat yhä oman muistomerkkinsä, aivan yksilöinä.
Tannerin ja Kukkosen tapaaminen.
Tuli tuosta kirjoituksesta mieleen v. 52 kesä. Väinö oli saanut 70v. lahjaksi Hillman auton, jolla tuli tapaamaan Outokumpuun meitä, mukana oli Isoäiti Linda ja kaksi Maija tädin lasta.
Isän oli palkannut Eero Mäkinen TJ. töihin Outokumpu oy n. Väinön päästyä vankilasta.
Lähdimme serkkujeni ja Väinön kanssa ajelemaan kohti Joensuuta. Siellä menimme hienoon taloon järven rannalle kylään. Väinö jutteli siellä junkun kanssa, mutta minua kiinnosti enemmän puutarhan valkoiset viinimarjat.
Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että kylä jossa kävimme on ollut Väinön linnakaverin pastori Kukkosen koti. Mahtoivatkohan juonitella jotain Kekkosen päänmenoksi.
Siis linnakundit olivat kavereita puolueita riippumatta.
Eikö Väinö T itse juoniteltu
liikaakin pakolliseen "hiljaisuuteen?" Satuin olemaan - 1962 vaalien jälkeen - yksi lehtimiehistä, jotka saivat hänen mielipiteensä siitä, että NL oli vaalien tuloksen järjestäjä. Hän viittasi "suurvaltapaineeseen," mikä Hongan ehdokkuuden ulos- ja alasajon jälkeen oli selvä. Asiaa ei julkaistu. Se oli liian lähelä Urkin valintaa, vaikka mielenkiintoa antoi se fakta, että vastaavan T:n mielipiteen todenperäisyys hollantilaisessa lehdessä kiellettiin - lopuksi jopa Demarireiden omasta piiristä. Tuo juttu kummitteli pitkään toistuvana Tanner-kritiikkinä, jota sain kuulla - aika kummallisesti.
Tuolloin menetettiin myös mahdollisuus aloittaa ja käydä mielekästä keskustelua maan omasta historiasta, poliitisen realismin ja opportunismin rajoista. Jotakin lienee nyt käynnissä, mutta se tulee myöhään, kuten seppeleiden laskuina - vain yhdelle - mahdollisuuksien haudoista.
Kunnianpalautus ja väärien tuomioiden purkaminen kaksi eri asiaa
Asianosaisten kunnia ei ole koskaan mihinkään mennytkään,
mutta he ovat tulleet perusteettomasti syytetyiksi ja
tuomituiksi. En voi ymmärtää tätä vuosikausia kestänyttä
vitkuttelua tuomioiden purkamiseksi. Se on useiden oikeus-
oppineiden mielestä tehtävissä pienen lainmuutoksen kautta.
Lait säätää ja muuttaa tässä itsenäisessä maassa eduskunta
eikä siihen lupia tarvita sen enempää idästä kuin lännestäkään. Eikö löydy yhtään kansanedustajaa, joka ottaa
asian hoitaakseen?
Kysymyksen voisi muotoilla
myös: miksi ei ole löytynyt yhtäkään kansanedustajaa . . ?
Nyt toimeen. Tehkää hyvä
Nyt toimeen.
Tehkää hyvä eduskunta, korkein oikeus, presidentti,
eduskunnan puhemies, hallitus se mikä täytyy tehdä
ja on oikein: purkakaa sotasyyllisten tuomiot.
Näyttäkää kasvavalle suomalaisille lapsille ja nuorille,
että Suomi on oikeusvaltio, joka osaa asiallisesti korjata
suurvaltapoliittisesti painostetun vääryyden.
Täten purkaa syyllisyyden taakka ja tuomiot silloisilta
tuomituilta ja samalla Suomen valtiolta kansainvälisillä
foorumeilla - syyllisyydestä ja tuomioista, joissa väärin
todistetaan ko. henkilöiden ja maamme muka syyllisyys II:n
maailmansodan 'jatkosota'-nimettyyn osioon.
RIKOS RAUHAA VASTAAN
RIKOLLISILLE MAINEEN PALAUTUS OLIVATKOLIITTOUTUNEET VÄÄRÄSSÄ VOITTAESSA SODAN.
Suomi hyökkääjänä.
Tosiasia on kuitenkin se että suomi oli se joka 1940 hyökkäsi neuvostoliittoon, se että tavoitteena oli saada talvisodassa menetetyt alueet takaisin, ei sitä tosiasiaa miksikään muuta.
Siksi liittoutuneiden kantasuomen sotasyyllisyydestä on mielestäni oikea.
Barbarossa oli 1941, ja sen
toteutuksen muodot määräsi Saksa. Suomi on puolustanut osallisuuttaan "erillissotana," koska Kansainliiton päätösten jälkeen sillä oli legitiimi oikeus yrittää ottaa menetettyjä alueita takaisin. Juriidisesti saman oikeuden olemassaoloa tänään on helppo puolustaa, koska YK, joka peri KL:n velvoitteet, ei toteuttanut sen tuomiota.
Itse sodassa kävi vuoden 1941 lopussa selväksi, ettei Saksa voittanut laskelmiensa mukaan. Sillä oli mahdollisuuksia yhä 1942, jolloin ne menetettiin. Sen jälkeen Suomen laskelmat pyrkivät pitämään maan ydinalueen sodasta ja miehityksesta ulkona, missä onnistuttiin, koska hyökkääjän voimaa kulutettiin vallatuilla raja-alueilla.
Sekä juridiikka että politiikka tarjosivat argumentteja, jos rauha olisi neuvoteltu objektiivisin termein. Mutta de facto sen päättivät "kolme suurta" Teheranissa, Jaltassa, ja Ranskalla lisättynä Potsdamissa. Suomi ei edes saanut YK:n jäsenyyttä. Sen kohdalla Molo-Ribbe sopimus toistui, vaikka KL oli sen tuominnut.
Muita aspekteja hämärsi, että Jaltaa jne ei alkuun voitu myöntää - muodollisesti, kun se toisti Stalinin ja Hitlerin 1939 paktin. Myös sotarikoksia, kuten Katynin teloitukset, siirrettin NL:tä Saksan niskoille. Voittajat eivät omistaan vastanneet - silloin. Nyt nekin tunnetaan. Suomelle jäi kärsivän pikkuvaltion osa, kuten 1939.
Olemme Suomi, emme muu
Turhat turinat ja hidastavat selitykset pois.
Mikä teitä valtionjohtoa ja johtajia pelottaa, kun
ette ole vielä hoitaneet tätä asiaa oikealle tolalle
ja purkaneet tuomioita tavalla jos toisella ?
Näyttäkää olevanne riippumattomia ja länsimaisen oikeuden-
mukaisuuden asialla. Unohtakaa kaikki muu.
Talvisota alkoi, kun Stalin joukkoineen törkeästi hyökkäsi.
Suomi ei saanut apua käytänössä ei mistään. Ei Saksasta, ei muualta. AInoata todellista apua tuli muista pohjoismaista,
sekin epävirallista - Suomen itsenäisyyden lyhyt tie
katsottiin olevan lopussa, murhaavalla tavalla.
Suomi kuite`nkin kesti, hirmuisin uhrauksin, mutta kesti
- kuinka moni teistä, hyvät lukijat, olisi kestänyt tuon
ajan ja tapahtumat ?
Talvisota onneksi loppui, kun kaikki oli lähes lopussa.
Ikään kuin jokin olisi varjellut meitä - tämän tapaisia
näkemyksiä kovin helposti pilkataan nykyään.
1/3 Ruotsin aseista, Mussolini möi hävittäjät
"Ei Saksasta, ei muualta. AInoata todellista apua tuli muista pohjoismaista,sekin epävirallista - Suomen itsenäisyyden lyhyt tie katsottiin olevan lopussa, murhaavalla tavalla."
Mussolini möi Fiat-hävittäjiä, joista kaksi ensimmäistä jäi Saksassa kiinni, kun neuvostoliittolaiset valittivat. Tätä merkittävää kauppa-apua ei Suomen historian sosialidemokraattisessa kirjoituksessa ole saatu sanoa, koska Mussolini oli oman puolueen perustanut entinen sosialidemokraatti, eräänlainen aikansa Matti Putkonen.
Suuri osa kalustoa saatiin mottitaisteluissa joulu-tammikuussa Neuvostoliitolta. Yhden lohkaisun mukaan Neuvostoliitto oli merkittävin Suomen varustaja. :-)
"Eivät estäneet sodan syttymistä"
Sotasyyllisyystuomio: "Eivät estäneet sodan syttymistä". Talvisodan jälkeen Norja ja Ruotsi ottivat yhteyttä Suomen hallitukseen ja ehdottivat yhteisen valtioliiton muodostamista. Saksa miehitti Norjan huhtikuussa 1940. Suomi ja Ruotsi jäivät kahdestaan neuvottelemaan valtioliitosta. Ohto Manninen: "Toteutumaton valtioliitto. Suomi ja Ruotsi talvisodan jälkeen". Kirjayhtymä 1977.
Kun Molotov sai tietää valtioliittohankkeesta, Molotov kutsui lähettiläs Paasikiven luokseen ja huusi naama punaisena: "Suunnittelette sotaliittoa Neuvostoliittoa vastaan!" Se oli suoraa jatkoa perättömille väitteille, jonka mukaan ennen Talvisotaa Suomi oli "vaarallinen sotapesäke" ja "Englannin ja Ranskan rahaylimystön sätkynukke".
Yritys estää, tehdä jotakin,
tapahtui mm Jugoslaviassa 1941. Seurauksena Saksan miehitti maan, mikä saattoi lykätä ja heikentää Barbarossaa. Se myös tuhosi ja piti Jugoslavian taistelukenttänä kaiken aikaa. Se kävi sekä sisällisotaa että maailmansotaa. Tämä olisi ollut todennäkäoinen tilanne Suomessakin, jos olisi yritetty "estää sotaa," sallittu NL:n tai Saksan miehitys.
Vastaavaa tapahtui kaikissa sota-alueen pikku maissa, kun ne yrittivät eroon taisteluista liian aikaisin. Ei se olisi Suomessakaan onnistunut. Jos ns. "sotasyyllisiä" reaalitermein halusi kritisoida, olisi heidät voinut tuomita varomattoman optimistisiksi, kun he ajatelivat maan ydinalueen pitoa ulkona konfliktista.
Kuinkas sitten olisikaan käynyt
Pääpaino sotasyyllisyystuomioita kannattavilla on ollut se, että Suomi oli itse syyllinen hyökättyään kesällä 1941 (ei siis 1940 kuten joku väitti)Neuvostoliittoon. Tosiasiahan on se, että Suomi oli jo menettänyt talvisodan jälkeen ne alueet Petsamoa lukuunottamatta, mitä meiltä anastettiin Pariisin rauhassa.
Mielenkiintoisen lisän tapahtumista käytävään keskusteluun tuo venäläisten tutkijoiden julkaisema teos, jossa kerrotaan Neuvostoliiton valmistelleen hyökkäystä, jonka oli määrä alkaa 12.7.1941. Hitler ehti kuitenkin ensin.
Kirjaesittelyssä ei kerrottu, olisiko hyökkäys kohdistunut Suomeen, mutta mitä todennäköisemmin olisi. Silloin tavoitteena olis luonnollisesti ollut sama kuin talvisodassa, koko Suomen miehittäminen.
Vaikeissa olosuhteissa maamme päättäjät onnistuivat kuitnkin luotsaamaan maamme loistavaan lopputulokseen, kun maamme itsenäisyys säilyi. Onneksi Neuvostoliitto, kiitos veteraaniemme, jäi talvi- ja jatkosodassa tavoitteestaan vieläkin kauemmaksi kuin Venäjä Vancouverin kisojen mitalitavoitteestaan.
Suomen käymien sotien suuri häpetahda!
Oli taannehtivasti Neuvostoliiton ja kotikommunistiemme painostuksesta tullut sotasyyllisyyslaki. Se oli jyrkässä ristiriidassa oikeusvaltio periaatteen kanssa!
Kunniansa ja maineensa menettivät lopullisesti kommunismi ja henkilöinä Stalin, ja hänen kätyrikommunistinsä Suomessa.
Tuomittujen kunnia ei mennyt koskaan, mutta heidän maineensa on palautettava heti.
Päivänselvää
Kunniaa ei tarvitse palauttaa, koska sitä ei ole koskaan menetettykään, mutta on päivänselvää, että poliittisin perustein annetut ja perustuslain sekä oikeusvaltion periaatteiden vastaiset tuomiot tulee purkaa tavalla tai toisella.
Suomen viranomaisten täytyy löytää se tapa, miten tuomiot kumotaan laittomina. Tämä on tehtävä, jotta historiaan ja jälkipolville jää selkeä kuva asian todellisesta luonteesta ilman mitään poliittisväritteisiä keplotteluja.
Microsoft Office 2010
Microsoft Office
Office 2010
Microsoft Office 2010
Office 2010 key
Office 2010 download
Office 2010 Professional
Microsoft outlook
Outlook 2010
Windows 7
Microsoft outlook 2010