Talvisodasta on vähän valokuvia

Talvisodan syttymistä 70 vuotta sitten on muisteltu Suomessa laajalti. Valokuvia sodasta on kuitenkin vähän, joten klassikko-otoksia on nähty taas kerran. Uuden Suomen kokoelmista löytyy kuitenkin muutamia harvoin nähtyjä kuvia. US:n kuvia Helsingin pommituksista verkkolehti Uusi Suomi julkaisi jo kaksi vuotta sitten.

Sota yllätti myös Suomen tiedotuskoneiston. Useimmat harvoista lehtikuvaajista olivat rintamalla muissa tehtävissä, joten hallituksen improvisoimalla tiedotuskoneistolla oli pulaa kuvista.

Sotaharjoituskuvia paremman puutteessa

Paremman puutteessa tarjottiin ja myös julkaistiin kuvia sotaharjoituksista. Niissä oli jopa kokardin alla punainen kankaanpala kertomassa, mihin harjoituksen osapuoleen sotilaat kuuluivat. (Sotien jälkeen punainen osapuoli korvattiin varmuuden vuoksi keltaisilla "vihollisilla").

Eräät tunnetut kuvat lienee otettu Santahaminassa -- tosin sodan kestäessä. Antautuvia venäläisiä kuvattiin sotavankileirissä. Ei siinä mitään -- monet maailman kuuluisimmista sotakuvista on lavastettu. Esimerkiksi Yhdysvaltain lipun pystyttäminen Iwo Jimalla.

Kuvateosten klassikoita

Rintamille oli sentään otettu mukaan kameroita ja kuvia alettiin vähitellen saada julkisuuteen. Kaksiosainen kuvateos Suomi taistelee alkoi ilmestyä jo sodan kestäessä. Välirauhan aikana julkaistu Kunniamme päivät tuli suosituksi; sen keskeisiä kuvia on nähty myös näinä päivinä. Samoja kuvia on prof. Arvi Korhosen 1958 julkaisemassa muhkeassa Viisi sodan vuotta-kuvateoksessa.

Moni klassikkokuva on Kollaalta, jonne Aamulehden toimittaja Erkki Palolampi oli ottanut kameran mukaansa. Kuvia käytettiin tietenkin hänen kuuluisassa reportaasissaan Kollaa kestää, mutta niitä on nähty jatkuvasti muissakin yhteyksissä.

Vanhanaikaista tiedottamista

Mannerheim osasi luoda ja varjella imagoaan, mutta tiedotuspolitiikassa hän oli talvisodassa vanhanaikainen. Ulkomaisia reportteja ei päästetty ainakaan kriittisiin paikkoihin rintamille, joten heidän uutisensa syntyivät pääosin Kämpin pressihuoneen tuntumassa. Valokuvia on tarjolla enemmän vallatuista moteista kuin Kannaksen ratkaisutaisteluista.

Myöskään kotimaisilla lehdillä ei ollut varsinaisia sotakirjeenvaihtajia. Kansalaisten tärkeimpänä tiedonlähteenä olivatkin päämajan päivittäiset tilannekatsaukset, jotka julkaistiin kokonaisuudessaan Kunniamme päivissä. Katsaukset olivat varsin luotettavia. Jo paikannimiä seuraamalla saattoi havaita omien vetäytymisen sodan loppuviikkoina.

Uuden Suomen päätoimittaja S.J. Pentti oli lähtenyt innokkaana suojeluskuntalaisena asepalvelukseen jo lokakuussa ja talvisodan alkaessa lehti oli paljolti veteraanien ja naisten varassa. Ensimmäisen sotapäivän pommituskuvaukset laati nimimerkki Jaana eli Salama Simonen, myöhempi Hirvonen.

Pääkirjoituksia teki mm. veteraanipoliitikko Paavo Virkkunen, kunnes Lauri Aho komennettiin armeijasta toimitukseen. Hänestä tuli kesällä 1940 pitkäaikainen päätoimittaja.

Jatkosodan edellä tiedotusjärjestelyt uudistettiin. Puolustusvoimiin perustettiin Saksan mallin mukaisesti tiedotuskomppaniat, joiden ammattikuvaajat tekivät hyvää työtä. Mukana olivat Uuden Suomen 1930-luvun kuvaajat Oswald Hedenström, Aarne Pietinen sekä Armas ja Erkki Viitasalo. Kuvat levitettiin kuitenkin Valtion Tiedoituslaitoksen kautta.

Kuorot hakivat myötätuntoa

Nyt julkaistaan kuvasarja talvisodan ensimmäiseltä päivältä. Neuvostopommittajat hyökkäsivät silloin Helsinkiin kahdesti, aamu- ja iltapäivällä, mutta ilmeisesti iskujen välillä mieskuorojen lähetystö kävi liput liehuen vetoamassa lähetystöjen edustalla muiden maiden myötätuntoon.

Myötätuntoa ei pidä vähätellä, kuten Suomessa aikanaan ehkä katkerinakin tehtiin. Odotukset avusta olivat ehkä liioiteltuja ja realismin oppitunti kova. Kukin maa huolehti ensinnä omista eduistaan. Ja tekee niin edelleen.

"Finlands sak är vår"-henki johti Ruotsissa kuitenkin 8.000 hengen vapaaehtoisjoukon lähettämiseen. Se otti sodan lopulla rintamavastuun Pohjois-Suomessa vapauttaen suomalaispataljoonia Viipurinlahden koviin taisteluihin. Heikosti varustautunut Ruotsi luovutti myös suuren osan panssarintorjuntatykeistään. Niistä oli huutava pula.

Britannian ja Ranskan johtajat arvioivat aluksi, että Suomi on nopeasti vallattu. Kun näin ei käynyt ja oman yleisön myötätunto Suomen puolesta oli vahvaa, länsivallat alkoivat neuvotella joukkojen lähettämisestä Suomeen. Tämä vaikutti ilmeisesti siihen, että Josef Stalin luopui Otto-Ville Kuusisen nukkehallituksesta ja solmi rauhan. Toki Suomelle kovin ehdoin.

Pääkaupunki tyhjentyi

Muiden kohteiden puutteessa Uuteen Suomeen kuvattiin 10.12.1939 sodan tyhjentämää Helsinkiä. Pääkaupungista oli evakuoitu jopa eduskunta. Tuhannet asukkaat olivat hakeutuneet muualle sukulaisten ja tuttavien luokse.

Sodan jatkuessa moni palasi Helsinkiin. Majuri Juhani Paasikiven -- Juho Kustin pojan -- komentama neljän raskaan patterin ja joidenkin keveiden aseiden ilmatorjunta oli iskuvalmis ja pommituksia oli sodan kahden alkupäivän jälkeen vain viisi. Hälytyksiä oli silti 81 eli lähes päivittäin.

Pitkin syksyä oli Helsingin puistoihin kaivettu suojakaivantoja. Ne todettiin kuitenkin kylmiksi ja muutoinkin huonoiksi suojapaikoiksi. Ensisijaisiksi tulivat puupylväin vahvistetut kellarit sekä louhitut kalliosuojat. Uusi Suomi kuvasi 19.11.1939 sellaisen rakentamista kiireellä Johanneksen kirkon luo.

Pommit osuivat 30.11.1939 mm. Teknilliseen Korkeakouluun Hietalahdessa; tätä tuhoa kuvaavaa elokuvan pätkää näytetään edelleen yhtenään. Jo 21.9.1940 Uusi Suomi saattoi valokuvata korjatun rakennuksen. Se vaurioitui kuitenkin uudelleen suurpommituksessa 16.2.1944.