Venäjän isku Georgiaan yllätti rajuudellaan. Pakolaisvirtaan liittyivät myös sadat Gorin kaupungin asukkaat, joita pakeni koko viime viikon ajan kohti Georgian pääkaupunkia Tbilisiä.
Taisteluiden päänäyttämöllä Etelä-Ossetiassa haavoittuneiden ja kuolleiden määrä olisi varmaan vieläkin suurempi, jos kynnelle kykenevät eivät olisi paenneet taisteluja, kuka etelään kohti Venäjää, kuka kohti Tbilisiä.
Suurin osa pakolaisista pakeni alueelta tyhjin käsin jättäen kaiken koko omaisuutensa sotatoimialueilla Tshinvalin ja Gorin kaupungeissa ja lähiseutujen kylissä. Näin kertovat pakolaiset, joita Uuden Suomen toimittaja Jarmo Koponen haastatteli Georgiassa.
Georgian pääkaupungin Tbillisin kaduilla kohotettiin kansallistuntoa suurmielenosoituksessa 12. elokuuta. Venäläisiä vaadittiin selkeäsanaisesti lähtemään kotiinsa.
13. päivä elokuuta moni kaupunkilainen järkyttyi kuullessaan venäläisten siirtävän joukkojaan Gori-Tbilisi-maantiellä kohti pääkaupunkia. Venäläiset osoittivat voivansa vaikka katkaista maan kahtia. Samaan aikaan pakolaisvirta Gorin alueelta jatkui.
Sairaaloissa oli loppuviikosta hoidettavana lähes 500 pommituksissa ja tulituksessa haavoittunutta. Pakolaiskeskuksia on perustettu väliaikaisiin tiloihin ja muun muassa käytöstä poistettuun entiseen sotilassairaalaan.
Vielä lauantaina 16. elokuuta venäläiset joukot pitivät tiesulkua Ioegetin kylässä 35 kilometrin päässä Tbilisistä Suhumi-Tbilisi-maantien varressa. Sotilaiden lähtö vaatii poliittisen ratkaisun. Vasta sen jälkeen avuntoimitukset voivat käynnistyä hätää kärsiville siviileille, joiden luokse ei Georgiasta ole ollut mahdollisuutta viedä apua.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön tärkeimpiä tehtäviä on järjestää alueelle lisää sotilastarkkailijoita turvaamaan rauhaa ja varmistamaan, että sodasta kärsineille alueille saadaan kuljetusreitti humanitaarista apua varten.
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea arvioi tarvitsevansa noin viisi miljoonaa euroa Kaukasian sodan uhrien auttamiseksi. Komitea kartoittaa parhaillaan humanitaarisen avun tarvetta alueella. Tämän hetkisen arvion mukaan avun tarpeessa on noin 80 000 ihmistä.
