Suomen valokuvataiteen museo muistelee sisällissotaa. Punamustavalkea 1918 esittelee sotavuoden valokuvia ja näyttää kuinka valokuvaus kutoutuu sotatapahtumiin rintamalinjan molemmin puolin.
Näyttelyssä valokuvia katsotaan erilaisten käyttötarkoitusten näkökulmasta. Esillä on kuvia albumikuvista poliisin rekistereihin ja propagandaan, näppäilykuvista tietoiseen dokumentointiin.
Tutkija Jukka Kukkonen on koonnut kuvat maan eri arkistoista.
Näyttelyn kuvista on tehty myös kirja, jonka kirjoittajia ovat akatemiaprofessori Risto Alapuro, toimittaja Kimmo Kiimalainen, dosentti Ulla-Maija Peltonen, dosentti Hannu Vanhanen ja Suomen valokuvataiteen museon tutkija Jukka Kukkonen.
Lisäksi museossa on esillä laajasti kahden dokumenttikuvaajan, Ismo Höltön ja Mikko Savolaisen tuotantoa. Kuvaajat ovat tavanneet aikoinaan Helsingin Kameraseurassa ja tehneet yhdessä kolme valokuvakirjaa. Nyt avattu retrospektiivinen näyttely tuo kuvien kohteet silmityksin katsojan eteen.
