Äidin hoiva muuttaa lapsen aivojen anatomiaa Tiede ja ympäristö Tuoreen tutkimuksen mukaan äidin hoiva varhaislapsuudessa muuttaa lapsen aivojen anatomiaa ja voi vaikuttaa koulumenestykseen. Kouluikäisillä lapsilla, joiden äiti on hoivannut heitä varhaislapsuudessa, on aivoissa suurempi hippokampus, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. Aivojen ohimolohkojen sisällä sijaitseva hippokampus on tärkeä oppimisessa, muistamisessa ja stressin käsittelyssä.29.3.2012 13:56 4 kommenttia
Miksi ihminen uskoo yliluonnolliseen? Näin syntyy ”kummitus” Tiede ja ympäristö Ihmisen kokemukset yliluonnollisesta ovat täysin todellisia. Näin yllättävällä tavalla aloittaa maailmankuulu skeptikko, psykologian professori Richard Wiseman puheensa Helsingin-vierailullaan. Kokemus on kuitenkin vain illuusio, kuten kolikon katoaminen taikurin kädestä. Ihmisen mieli on yllättävän helppo harhautettava. - Ei yliluonnolliseen uskova ihminen ole tyhmä. Samalla tavalla kuin taikatempun huijaama ihminen ei ole tyhmä. Nämä temput on suunniteltu niin, että ne huijaavat ihmiset uskomaan ihmeisiin, Wiseman sanoo.8.3.2012 17:37 10 kommenttia
Naula aivoihin – mies jäi henkiin Ulkomaat Naulan tietämättään päähänsä saanut mies toipuu hyvää vauhtia leikkauksesta. 34-vuotiaan Dante Autillon päästä poistettiin 8,25 sentin naula keskeltä aivoja, kertoo BBC. Kummalliseksi tapauksen tekee, ettei chicagolaismies aluksi ymmärtänyt päänsä vieressä lauenneen naulaimen iskeneen häntä.21.1.2012 11:32 1 kommentti
Loinen aivoissa ajaa pedon kitaan - Ehkä 20 %:lla ihmisistä Tiede ja ympäristö Nisäkkäiden aivoissa elävä Toxoplasma Gondii -loinen kiihdyttää ihmisen dopamiinin tuotantoa ja saattaa altistaa siten skitsofrenialle, ADHD:lle ja Parkinssonin taudille. T. Gondii -loisen ihmiselle aiheuttama toksoplasmoosi on harvinainen tauti, vaikka loinen saattaa asuttaa jopa joka viidennen ihmisen aivoja. Tutkijat uskovat, että 10-20 prosenttia briteistä kantaa päässään loista. T. Gondii -loinen on malarian sukuinen yksisoluinen eliö, joka viihtyy nisäkkäiden, erityisesti kissojen aivoissa.4.11.2011 18:58 9 kommenttia
+20%: Pohjoisen ihmisillä isommat aivot Tiede ja ympäristö Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisellä on sitä isommat aivot, mitä pohjoisemmassa hän asuu. Tutkijat analysoivat 55 kalloa 12 eri maasta. Kallot olivat peräisin 1800-luvulta. Tutkijoiden mukaan skandinavialaisten kallon koko oli yli 20 prosenttia suurempi kuin Tyynen valtameren saarissa elävien mikronesialaisten, kertoo Daily Telegraph.27.7.2011 16:32 4 kommenttia
Kiitos Google, aivomme ovat nyt muuttuneet Tiede ja ympäristö Internetin hakukoneet, Google etunenässä, ovat muuttaneet ihmisen aivojen toimintaa, kertoo tuore tutkimus. Kolme psykologia testasivat ihmisten ajattelua hetkellä, jolloin kohteelle esitetään vaikea kysymys. Kysymystä pohtineet ihmiset eivät yllätykseksi käyttäneetkään aivojaan itse vastauksen löytämiseksi. Sen sijaan ihmiset ryhtyivät lähes välittömästi ajattelemaan tietokoneita ja nettiä, eli paikkaa, josta he voisivat löytää vastauksen kysymykseen.17.7.2011 10:42 5 kommenttia
Kaverisi huono muisti vainoaa sinunkin aivojasi Tiede ja ympäristö Ihmisen aivot ovat kehittyneet niin, että ne mieluummin ovat samaa mieltä muiden kanssa kuin oikeassa. Sosiaalinen paine voi nimittäin vääristää ihmismieleen jääviä muistoja. Tieto selviää perjantaina julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin muiden ihmisten vaikutusta muistoihin. Lontoolaisen yliopiston neurobiologian tutkijat näyttivät kohderyhmälle dokumentin pienryhmissä. Dokumentti jätettiin hautumaan osallistujien mieliin.5.7.2011 09:44 10 kommenttia
Ihmisen luomat keinoaivot muistaa 12 sekuntia Tiede ja ympäristö Pittsburghilainen tukijaryhmä on onnistunut luomaan ensimmäisenä maailmassa keinotekoiset aivot. Asiasta kertoo yliopiston tiedeblogi ja esimerkiksi Discoveryn verkkosivut.9.6.2011 16:44 2 kommenttia
Todistettu: aivot reagoivat kännykän säteilyyn Tiede ja ympäristö Matkapuhelimen säteily vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan, kertoo Daily Beast. Tuore tutkimustulos ei ole yllätys, mutta ensimmäinen varteenotettava löydös, joka kumoaa aiemmin vallalla olleen kä23.2.2011 16:14 2 kommenttia
Syöminen ja seksi – musiikin suosiolle sama selitys Viihde Tuoreessa tutkimuksessa on löydetty selitys sille, miksi ihmiset kautta maailman nauttivat musiikista, kertoo uutistoimisto AP. Tutkijat McGillin yliopistossa Kanadan Montrealissa selvittivät, että musiikin kuunteleminen saa ihmisaivot erittämään dopamiinia. Sama hormoni on syynä siihen, miksi ihminen kokee syömisen ja seksin harrastamisen nautinnollisena.10.1.2011 11:00 7 kommenttia