VR: Allegro on todellinen hitti Kotimaa Junamatkustus Venäjän ja Suomen välillä on lisääntynyt huomattavasti nopeiden Allegro-junien aloitettua vuosi sitten eli joulukuussa 2010, kertoo VR. Tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä Helsingin ja Pietarin välillä tehtiin noin 280 000 junamatkaa, mikä on lähes 50 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Koko vuoden matkustajamäärän arvioidaan nousevan yli 300 000:n, kun vuonna 2010 Helsingin ja Pietarin välillä tehtiin noin 200 000 junamatkaa. Reitin matka-aika on lyhentynyt ja vuorot lisääntyneet.12.12.2011 09:06
Outo selkkaus Allegro-junassa: ”Puolustin suomalaisia” Ulkomaat Suomalaisvenäläinen toimittaja ja matkaopas Kosti Heiskanen väittää joutuneensa sunnuntaina poikkeuksellisen ahdistelun kohteeksi Allegro-junassa Pietarin ja Viipurin välillä. Heiskasen mukaan Venäjän rajaviranomaisiin kuulunut luutnantti esitti hänelle epämääräisiä uhkauksia ja syytti häntä maanpetturiksi, koska Heiskanen on kritisoinut artikkeleissaan Venäjää ja puolustanut suomalaista isää Anton-pojan kaappaustapauksessa. Kuulustelu alkoi, kun Heiskasen johtama turistiryhmä oli palaamassa Pietarista Suomeen.6.9.2011 18:20 19 kommenttia
Putin ja Halonen nopeassa kyydissä – ”Se oli superia” Kotimaa Venäjän pääministeri Vladimir Putin on ylistänyt uutta nopeaa junayhteyttä Helsingin ja Pietarin välillä, kertoo uutistoimisto AP. Presidentti Tarja Halonen ja Putin matkustivat uuden Allegro-junan kyydissä sunnuntaina. - Se oli superia. Se oli erittäin nopeaa. Meillä ei edes ollut tarpeeksi aikaa jutella, Putin ylisti toimittajille saavuttuaan Pietariin.13.12.2010 09:07 4 kommenttia
Neitsytmatka alkoi: ”Pietari vielä monelta löytämättä” Ulkomaat Pietarin ja Helsingin väliä kulkeva Allegro-juna on aloittanut neitsytmatkansa Helsingistä, kertoo STT. Allegro-junahanketta on valmisteltu aina vuodesta 1994 saakka. Uuden, pendolinoihin pohjautuvan junan matka-aika Helsingin ja Pietarin välillä on vain 3,5 tuntia.12.12.2010 13:17 11 kommenttia
Uusi Helsinki–Pietari -juna tulee Kotimaa Nopea Allegro-junaliikenne Helsingin ja Pietarin välillä alkaa 12. joulukuuta, tiedottaa VR. Allegro-junan huippunopeus on 220 kilometriä tunnissa. Junat ovat sähkömoottorijunia, joten veturinvaihtoja ei enää tarvita. Nopeajunahankkeen tavoitteena on lyhentää Helsingin ja Pietarin välinen matka-aika alkuvaiheessa kolmeen ja puoleen tuntiin ja myöhemmin kolmeen tuntiin. Nykyisin matka kestää viisi ja puoli tuntia.7.9.2010 10:12 4 kommenttia