Oulun huumekauppiaat ostelivat autoja Kotimaa Useita kiloja amfetamiinia ja Subutexia välittänyt huumerengas on paljastunut Oulussa. Poliisi kertoo, että kolme ihmistä on edelleen vangittuna laajassa huumerikoksessa. Poliisin mukaan huumekauppiaat toivat Etelä-Suomesta useita kiloja amfetamiinia myytäväksi Ouluun. Suurin takavarikko oli Vantaalta löytynyt amfetamiinikilo, jonka arvo katukaupassa olisi ollut noin 50 000 euroa. Takavarikossa on useita ajoneuvoja, joiden ostamiseen epäillään käytetyn huumerahoja. Samalla on takavarikoitu ase ja "huomattava summa" käteistä rahaa.14.10.2011 14:35 2 kommenttia
Katkaistu haulikko ja huumeita – Tämä varkaus paljasti Kotimaa Vaasassa poliisi paljasti yllättävän tapahtumasarjan jälkeen huume- ja ampuma-aserikoksia. Poliisi sai sunnuntain vastaisena yönä yhden aikaan ilmoituksen Huutoniemellä sijaitsevasta omakotitalosta, että sen pihasta oli varastettu vesiautomaatti. Paikalta oli nähty poistuvan ainakin kaksi miestä. Poliisi tavoitti hetken päästä Huutoniemellä kolme tuntomerkkeihin sopivaa miestä. Yhden autosta löytyi varastettu vesiautomaatti. Toisen autosta löytyi katkaistu haulikko.12.9.2010 10:11
Yle: Huumejengi napattiin marketin pihalta Turussa Kotimaa Tulli on takavarikoinut 15,5 kilon erän poikkeuksellisen vahvaa amfetamiinia Turussa, kertoo Yle Uutiset. Erä on suurimpia Suomessa koskaan tehtyjä amfetamiinitakavarikkoja. Määrän arvo katukaupassa olisi ollut noin 1-1,25 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä epäiltynä on kolme miestä ja yksi nainen, jotka ovat tutkintavankeudessa. Tulli otti kiinni epäillyt marketin pihalla Turun Ravattulassa huhtikuussa.3.6.2010 11:33 2 kommenttia
”Huumetta” kaupan hyllyltä - neljä nuorta teholle Ulkomaat Neljä kiirunalaisnuorta kiidätettiin sairaalan teho-osastolle, kun nuoret olivat huumanneet itsensä muskottipähkinällä, kertoo Aftonbladet. - Se vaikuttaa munuaisiin niin, että aineenvaihdunta ei toimi. Lisäksi he saivat vakavia sydämentykytyksiä. Tilanne oli hyvin vakava, he taistelivat hengestään. Vanhemmat olivat erittäin huolissaan, sanoo Maria Jonsson Kiirunan sosiaalitoimistosta.14.5.2010 16:39 14 kommenttia
8 kiloa amfetamiinia, 8 vuotta vankeutta, 80 000€ korvauksia Kotimaa Turun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina virolaisen miehen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta. Vuonna 1969 syntynyt Aivar Kuldnokk osallistui amfetamiinin toimittamiseen Virosta Suomeen. Vankilatuomion lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä noin 80 000 euroa.8.3.2010 19:26
Eläkeläisten lisätulot: Huumeita posliinikoirassa Ulkomaat Malmölaisen eläkeläisen epäillään kasvattaneen tulojaan huumeiden myynnillä. Kun poliisi teki ratsian hänen kotonaan, kullanvärisen posliinikoiran sisältä löytyi liki kaksi kiloa amfetamiinia, kertoo di.se.23.2.2010 16:28
Poliisi nappasi viattoman koiranulkoiluttajan huumekätköllä Kotimaa Helsingin huumepoliisi on tehnyt yhden Suomen suurimmista amfetamiinitakavarikoista. Poliisi löysi elokuussa noin 20 kiloa amfetamiinia kahdesta maastokätköstä Mäntsälästä. Poliisin haaviin jäi myös kaksi virolaismiestä, jotka poimittiin kätköpaikkojen läheisyydestä. Kolmas mies otettiin kiinni Virossa. Noin 30-vuotiaita miehiä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.25.11.2009 17:10 5 kommenttia
Jättimäinen huumelasti merkattiin ”ulkoilureitiksi” Kotimaa Helsingin huumepoliisi on tehnyt yhden Suomen suurimmista huumetakavarikoista. Ylen uutisten mukaan poliisi takavarikoi jo elokuussa noin 20 kiloa amfetamiinia Mäntsälään tehdyistä kahdesta maastokätköstä.25.11.2009 07:37 7 kommenttia
Mystinen seksihuume tappaa Helsingissä Kotimaa Helsingissä päihdetyöntekijät ovat törmänneet uuteen vaaralliseen huumeeseen, josta on raportoitu jo kuolemantapauksiakin. Huumeelle ei ole vielä syntynyt varsinaista kutsumanimeä, mutta se tunnetaan MDPV:nä. Huume on valkoista jauhetta ja muistuttaa ulkoisesti ja vaikutuksiltaankin amfetamiinia.10.7.2009 07:39 16 kommenttia
Miten käy Karalahdelle? Urheilu Jääkiekkoilija Jere Karalahdella on tänään kohtalon päivä, kun Helsingin hovioikeus antaa tuomionsa isossa huumejutussa. Syyttäjän mielestä Karalahti oli rahoittamassa toissa vuoden heinäkuussa amfetamiinin hankintaa Virosta. Puolustuksen mukaan Karalahti maksoi vain juhlimisesta syntyneitä velkoja. Karalahti sai käräjillä vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta, joka tuli avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Sekä syyttäjä että Karalahti valittivat ratkaisusta.31.3.2009 06:45