Arto Jääskeläinen
Suomeen syntyi tänään uusi puolue
Kotimaa Muutos 2011 on tänään merkitty puoluerekisteriin. Puolueen puheenjohtaja Jiri Keronen kertoo, että Muutoksen tavoite on saada kaksi tai kolme kansanedustajaa vuoden 2011 vaaleissa.
- Tämä on todennäköisintä Helsingin vaalipiiristä, ehkä Uudeltamaalta.
Keronen kertoo, että puolue valmistautuu alustavasti myös vuoden 2012 kuntavaaleihin.
Vaalipomo piti pallinsa sittenkin
Kotimaa Oikeusministeriön uutisoitiin viime joulukuussa siirtävän vaalijohtaja Arto Jääskeläisen toisiin tehtäviin kuntavaaleissa ilmenneiden sähköisen äänestyksen ongelmien takia. Julkisuudesta kohun jälkeen pitkään sivussa ollut Jääskeläinen kuitenkin esiintyi tänään Helsingin Sanomissa tutulla tittelillään.
Heiluuko vaalijohtajan palli?
BB ei riko perustuslakia
Vaalirahasotkussa paljastui kumma kömmähdys
Kotimaa Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa valituille kansanedustajille ja varaedustajille jaetusta vaalirahoitusilmoitusohjeesta oli jäänyt pois tärkeä tarkennus, paljastaa tuore oikeusministeriön selvitys. Kirjeestä puuttui vaalijohtaja Arto Jääskeläisen kömmähdyksen vuoksi lisäteksti, jossa ehdokasta edellytetään kertomaan, mistä tukiryhmä on tukensa saanut.
Teksti, joka kirjeestä tällä kertaa unohtui, kuului seuraavasti:






