Islantilaispankkiirit huijasivat miljoonia Raha Islantilaiset pankinjohtajat ja asiakkaat jättivät ennen maan vuoden 2008 talousromahdusta maksamatta veroja 580 miljoonan euron edestä. Jotkut tapaukset voivat johtaa syytteeseen, kertoo E24-sivusto. Veropakolaisselvityksiin viittaavien islantilaislehtien tietojen mukaan maan verovirasto joutuu palkkaamaan 20 lisätyöntekijää selvittääkseen yhä kasvavan verohuijauksen. Selvitys kohdistuu pankinjohtajiin, pankkivirkailijoihin ja suuriin asiakkaisiin.19.3.2010 16:48 1 kommentti
Arvopaperinvälittäjille pian pakollinen tutkinto Raha Finanssialan keskusliitto haluaa arvopaperinvälittäjille mitä pikimmin pakollisen tutkinnon, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. Lehden haastatteleman johtajan Markku Savikon mukaan tutkinto olisi ajokortti sille, että saa antaa asiakkaalle sijoitusneuvontaa. Tavoite on kirjattu Finanssialan keskusliiton suunnitelmiin. Tutkinnon rakennetta ei ole vielä suunniteltu, mutta se rakentuisi Arvopaperivälittäjien yhdistyksen sijoituspalvelututkinnosta ja sijoitusneuvonnan tutkinnosta.17.10.2009 07:58 4 kommenttia
Helsingin pörssistä lähtenyt 69 miljardia Raha Talouskasvun hidastuminen ja markkinoiden heikkenevät odotukset käänsivät Helsingin pörssikurssit alkuvuonna runsaan neljänneksen laskuun. Osakekurssien liuku kiihtyi kesäkuussa yli 12 prosenttiin. Se veti koko alkuvuoden kurssilaskun runsaaseen 26 prosenttiin. Helsingin pörssin vajaan kuuden vuoden nousuputki katkesi viime vuoden lopussa. Laskusuhdanteen voimistuminen, rahoitusmarkkinoiden häiriöt ja korkojen nousu veivät puhdin pörssistä. Osakkeiden markkina-arvosta suli puolessa vuodessa 69 miljardia euroa.1.7.2008 13:20
Suursijoittaja kiertää verot, kansalainen maksaa nöyränä Raha Suursijoittajat välttelevät veroja käyttämällä osakekaupoissa ulkomaalaisia etävälittäjiä. Samaan aikaan suomalaisia välittäjiä, kuten pankkeja, käyttävä tavalliset palkansaajat maksavat kiltisti osakkeiden myyntivoitoista. Valtio menetti vuonna 2005 vähintään 95 miljoonaa euroa siksi, että suomalaiset sijoittajat eivät maksaneet myyntivoitoista veroja. Asiasta kertovan Aamulehden mukaan summalla olisi voitu maksaa lähes kolmen vuoden kaihileikkaukset, 64 harjoitusjäähallia tai 120 koulun kosteusvaurioiden korjaus.22.5.2008 09:30 4 kommenttia
Hän ei ole enää maailman ykköshuijari Raha Ranskalaiselle Société Généralelelle aiheutettu 4,9 miljardia euron arvopaperipelitappio on kokoluokassaan ainutlaatuinen. Epäillyn petoksen koko jättää taakseen tähän asti tunnetuimman pankkimaailman järisyttäjän Nick Leesonin. Brittimies aiheutti vuonna 1995 noin miljardin euron tappion Barings Bankille ja siitä seurasi tämän perinteikkään instituution kaatuminen. Leeson tuomittiin aikoinaan vankilaan kuudeksi ja puoleksi vuodeksi.24.1.2008 12:05 4 kommenttia