Bussiliikenne
Yle: Bussimaksuihin rajuja korotuksia pääkaupunkiseudulla
Kotimaa Helsingin seudun liikenne aikoo korottaa reippaasti muutamien kaupunkien kuntaosuuksia, ja luvassa on myös lipun hinnan korotuksia, kertoo Yle Helsinki. Keravan kuntaosuutta aiotaan nostaa jopa 55 prosenttia, Espoon 21 prosenttia ja Vantaan osuutta 16 prosentilla.
Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa korotukset jäävät noin viiteen prosenttiin.
Poliisi: ”Halla-aholla puurot ja vellit sekaisin”
Kotimaa Poliisihallituksen ylitarkastaja Konsta Korhonen harmittelee tapaa, jolla kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) esittelee blogikirjoituksessaan poliisin rikostilastoja. Tuossa kirjoituksessa Halla-aho kertoo selvittäneensä poliisihallituksesta tietoja bussinkuljettajiin kohdistuneista väkivaltarikoksista.
Halla-aho selvitti bussikuskien hakkaamista: ”Yllätyin itsekin”
Kotimaa Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kertoo blogissaan selvittäneensä hieman pääkaupunkiseudun bussinkuljettajiin kohdistunutta väkivaltaa. Keskusteltuaan poliisihallituksen tarkastajan kanssa Halla-aho toteaa yllättyneensä itsekin, että kuljettajiin kohdistuvan väkivallan trendi on viime vuosina ollut pikemminkin laskeva.
Bussikuskien pinna paloi: Lakkouhka
Kaupat ovat tänään kiinni – poikkeuksia myös liikenteessä
Kesäliikenne alkaa tänään: vuorot ja reitit muuttuvat
Liikennekaaos uhkaa Helsinkiä
Kotimaa Pääkaupunkiseudun paikallisliikennettä uhkaavan lakon kohtalo ratkeaa vasta tänään. Kuljettajia edustavien liittojen JHL:n ja Jytyn edustajien ja Helsingin bussiliikenteen neuvottelut keskeytettiin myöhään eilen.
Hänen mukaansa neuvotteluissa edistyttiin, mutta sovusta ollaan kuitenkin vielä melko kaukana.








