Verilöyly kaupassa – 8 kuoli autokuskin laukauksiin Ulkomaat Kolmikymppinen mies on ampunut kahdeksan ihmistä työpaikallaan Connecticutissa Yhdysvalloissa. Lisäksi kaksi ihmistä haavoittui luodeista. Ammuskelu tapahtui tukkumyymälässä Manchesterissa vuoronvaihdon aikaan aamulla. Olutta kauppaavassa perheyrityksessä oli ampumahetkellä noin 40 ihmistä. Paikallisten mediatietojen mukaan työnantaja oli kutsunut ampujan kurinpalautukseen ennen verilöylyä. Ampuja tappoi lopulta myös itsensä. Lehtitietojen mukaan mies oli 34-vuotias. Hänet oli vasta hiljattain palkattu yritykseen autokuskiksi.4.8.2010 08:38 1 kommentti
Valtava räjähdys kaasuvoimalassa USA:ssa – ”Kuin yliäänipamaus” Ulkomaat Ainakin viisi ihmistä on kuollut ja 12 loukkaantunut kaasuvoimalan räjähdyksessä Yhdysvalloissa, kertovat viranomaistahot. Voimalaitoksen räjähdys tapahtui Connecticutissa eilen. Raivaustyöt olivat vielä yöllä kesken. Viranomaiset arvioivat, että raunioista saattaa löytyä lisää ruumiita. Joidenkin tiedotusvälineiden mukaan kuolleiden määrä voi nousta jopa 50:een. Voimalaitos sijaitsee Middletownissa noin 150 kilometrin päässä New Yorkista. Räjähdys tuntui naapurikaupungeissa saakka. Onnettomuuspaikalta näkyi kilometrien päähän mustaa savua.8.2.2010 07:36 2 kommenttia
Nainen telkesi itsensä käsiraudoilla mieheensä – mies soitti poliisit Ulkomaat Aviovaimo yritti erikoisella mutta loppujen lopuksi epäonnisella tavalla ratkaista miehensä kanssa käydyn riidan Connecticutissa, Yhdysvalloissa. Asiasta kertoo brittilehti Metro. Nainen lukitsi itsensä käsiraudoilla kiinni nukkuvaan aviomieheensä, jotta pariskunta saisi ratkaistua riitansa. Mies kuitenkin soitti herättyään kännykällä poliisille, jolloin vaimo puri miestään käteen ja ympäri kehoa. Poliisi murtautui pariskunnan asuntoon kuultuaan kirkumista ja naista syytetään muun muassa päällekarkauksesta. Vaimo oli myös vaihtanut lukot makuuhuoneen oveen.25.3.2009 15:39