Eläkesopu: Aktiiviselle työttömälle enemmän rahaa Kotimaa Työmarkkinakeskusjärjestöjen alustavassa sovussa linjataan työttömyysturvajärjestelmän muutoksista. Tarkoitus on, että aktiivisesti työtä hakevalle työttömälle maksetaan parempaa päivärahaa kuin passiiviselle työttömälle. Työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät tänään sopuun työurien pidentämisestä. Eläkeuudistuksen on tarkoitus tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alusta. Sopimuksen keskeiset kohdat kootusti SAK:n sivuilla.22.3.2012 10:24 43 kommenttia
Eläkeriidassa syntyikin sopu Kotimaa Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sittenkin päässeet sopuun työurien pidentämiseen liittyvissä neuvotteluissaan. Muun muassa Yle Uutiset kertoo, että sopu syntyi tänä aamuna. Sen yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.22.3.2012 08:09 9 kommenttia
Eläkeasia meni riidaksi - ”Mahdotonta” Kotimaa Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut eläkkeistä ovat kariutuneet. Järjestöt tiedottivat tänään, etteivät ne jatka neuvotteluita enää. Palkansaajia edustavat työntekijöiden SAK ja toimihenkilöiden STTK hylkäsivät työnantajapuolen eli Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) ehdotuksen. SAK:n Lauri Lyly totesi, että kyse on EK:n joustamattomuudesta ja halusta "tehdä jatkuvia heikennyksiä" työntekijän asemaan. SAK:n kynnykseksi muodostui niin kutsuttuun eläkeputkeen koskeminen.21.3.2012 17:08 6 kommenttia
Pettääkö valtio lupauksensa? 48 % vastaa ”kyllä” Kotimaa Suomalaisten luottamus eläkejärjestelmään on alamaissa. Vain 38 prosenttia suomalaisista luottaa siihen, että heille luvatut eläkkeet todella maksetaan. Yli puolet evät ole eläkkeistään varmoja tai uskovat, että eläkelupaus petetään tulevaisuudessa. Heikko luottamus selviää Eläketurvakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin ihmisten ajatuksia eläkkeistä.20.3.2012 17:18 19 kommenttia
”40 000 nuorta ulos mustasta aukosta” Kotimaa Yrittäjänaisten keskusliitto linjaa, että työurien pidentämisessä tulee panostaa syrjäytyneisiin nuoriin. Ensisijaisena keinona liitto ”haluaa auttaa 40 000 syrjäytynyttä nuorta mustasta aukosta takaisin kouluun ja työelämään”. Yrittäjänaiset painottavat, että työn on joka tilanteessa oltava houkutteleva vaihtoehto.- Tällä hetkellä työntekijälle ei useinkaan ole kannattavaa ottaa esimerkiksi lyhyempikestoista työtä vastaan sosiaalietuuksien menetyksen vuoksi, liitto huomauttaa.13.3.2012 10:00 2 kommenttia
Pomojen villitys pelottaa: ”Liian helppoa ja halpaa” Kotimaa Akavalaisliittojen puheenjohtajat Olli Luukkainen ja Pertti Porokari harmittelevat sitä, että eläkeikäkeskustelu on jämähtänyt eläkeiän alarajan nostoon. Julkisalan koulutettujen Jukon Luukkaisen ja Uuden Insinööriliiton Porokarin mielestä keskeinen ongelma on ”työnantajien keskuuteen levinnyt innostus saneerata 55 vuotta täyttäneitä työntekijöitä ulos työmarkkinoilta”. Tällaisia henkilöitä on ay-johtajien mukaan Suomessa lähes 100 000.6.3.2012 13:47 4 kommenttia
Lyly myöntää Ylelle: Eläkeiästä voidaan neuvotella Kotimaa Suomen ammattiliittojen keskusliitto SAK on valmis neuvottelemaan eläkeiän nostosta, kertovat Yle Uutiset ja Helsingin Sanomat. SAK on aiemmin torjunut vanhuuseläkkeen alarajan nostamisen. - Yritämme löysentää neuvottelujen umpisolmua, jotta neuvottelut etenisivät, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo Ylelle.11.2.2012 11:57 16 kommenttia
Oikeus totesi: Poliisit liian varhain eläkkeelle Kotimaa Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan suomalaisten poliisin päällystö pääsee liian varhain eläkkeelle ja tämä rikkoo yhdenvertaisuuslakia ja samalla EU:n niin sanottua työsyrjintädirektiiviä. Poliisit saattavat tulevaisuudessa jatkaa töitään 68-vuotiaiksi saakka. Poliisin päällystön eroamisikä, ikä jolloin viimeistään on jäätävä eläkkeelle, on 63 vuotta, kun valtion muiden virkamiesten eroamisikä on 68 vuotta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan päällystöön tulisikin soveltaa virkamieslain mukaista 68 vuoden eroamisikää.19.12.2011 12:11 7 kommenttia
”Alin eläkeikä 65 vuoteen” Raha Suomen Yrittäjät ilmoittaa tiedotteessaan kannattavansa eläkeiän nostoa. - Suomen Yrittäjien hallituksen työvaliokunta tukee Elinkeinoelämän Keskusliiton näkemyksiä muun muassa alimman eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen samoin kuin varhaiseen eläkkeelle jäämiseen ohjaavien tukimuotojen lopettamista, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna sanoo. EK:n näkemyksistä kertoi Helsingin Sanomat. - Eläkeiän nostaminen ei vielä edesauta akuuteista taloushaasteista selviämistä. Niitä varten tarvitaan voimakasta, kasvua tukevaa politiikkaa, Simolinna sanoo.13.12.2011 15:32 17 kommenttia
Poliisin erioikeus halutaan poistaa Kotimaa Poliisien aikainen eläköitymisikä tulee todennäköisesti nousemaan lähivuosina. Tällä hetkellä poliisi voi jäädä miehistö- ja päällystötehtävistä eläkkeelle 60-vuotiaana. Tänään sisäministeri Päivi Räsäselle raporttinsa luovuttanut työryhmä esittää, että poliisin erillisestä niin kutsutusta eroamissäännöstä luovutaan. Käytännössä luopuminen toisi poliisin samalle viivalle muiden virkamiesten kanssa.16.11.2011 13:05 7 kommenttia