- Ne mitalit on jaettu silloin, ja jos ne nyt muuttuu näinkin pitkän ajan päästä, niin olisiko sillä sellaista merkitystä ja hohtoa enää nyt? Jotenkin tuntuu kaukaiselta, että joku siitä pystyisi saamaan jotain onnea tai autuutta, Virén sanoo Uudelle Suomelle.
Sen Virén myöntää, että Myllylän kuusi olympiamitalia ja yhdeksän MM-tason mitalia näkyvät nyt uudessa valossa. ››
MTV3:n mukaan ensimmäisenä epo-hormonin käytön tunnusti aktiiviuransa lopettanut hiihtäjä Sami Heiskanen vuonna 2001. ››
– Tuskin tarvitsee olla rakettitieteilijä päätelläkseen, että Myllylä on käyttänyt epoa monen vuoden ajan, suomalaisen kilpakumppaneihin kuulunut norjalainen Odd-Björn Hjelmeset totesi NRK:n verkkosivujen mukaan.
– Ei mikään suuri yllätys, Lahden MM-hiihdoissa dopingvalvonnan johtajana toiminut Inggard Lereim totesi Verdens Gang -lehdelle. ››
FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis kertoi STT:lle sähköpostitse, että FIS kaipaa virallista tietoa Suomen hiihtoliitolta ennen asian käsittelyä. ››
Petäjä vakuuttaa edelleen MTV3:n haastattelussa, että Hiihtoliiton tiedossa Myllylän EPO-käyttö ei ole ollut. Hän ei pidä mahdollisena, että EPO:a olisi käytetty Lahden MM-kisoissa 2001. ››
Myllylän uran kulta-ajat osuivat 1990-luvun loppuvuosiin. Hän voitti ensimmäisen arvovoittonsa vuonna 1997 Trondheimin MM-kisoissa, joissa hiihti kultaan 50 kilometrillä. ››
Nelosen mukaan Myllylä on tehnyt Suomen urheiluhistoriassa ainutlaatuisen epo-tunnustuksen Keskusrikospoliisille STT-jutun lisätutkinnassa. Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä pitää Myllylän tunnustusta erittäin merkittävänä, ellei peräti Suomen urheiluhistorian merkittävimpänä antiopingtekona. ››
Matikainen-Kallström kiistää käyttäneensä koskaan kiellettyjä aineita, eikä hän tiedä, että Hiihtoliitossa olisi vallinnut systemaattinen dopingkulttuuri 1990-luvulla.
–Minä en ole ainakaan asiasta tiennyt, hän sanoo STT:lle.
Nelosen uutiset kertoi maanantaina, että maastohiihdon dopingjutun yksi kuudesta epäillystä on yhä Matikainen-Kallström. ››