Euroopan kriisi: Suomella hurja tahti Raha Ernst & Youngin talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa muuta euroaluetta paremmin tänä vuonna. Suomen talous myös toipui talouskriisistä muita selvästi nopeammin. Ernst & Youngin raportissa ennustetaan Suomelle tänä vuonna 3,5 prosentin ja vuosina 2012–2015 keskimäärin 2,9 prosentin talouskasvua. Näin ollen Suomi on raportin mukaan euroalueen kolmanneksi nopeimmin kasvava maa Viron ja Slovakian jälkeen. Suomen tilanteessa on kuitenkin haittapuolensa.4.4.2011 14:48 50 kommenttia
”Euroalue menee kahtia – iso kriisi voi uusiutua” Raha Ernst & Youngin ja Oxford Economics -tutkimuslaitoksen laatima Eurozone Forecast (EEF) -talousennuste toteaa, että 16 maan euroalue on entistä selvemmin jakaantumassa kahteen blokkiin: vahvaan pohjoiseen ja heikkoon etelään.13.12.2010 12:44 19 kommenttia
”Pahin on vasta edessä – euro yhä vaarassa” Raha Oxford Economics -tutkimusyhtiön laatiman Ernst & Young Eurozone Forecast -ennusteen mukaan Eurooppa ei ole taloudellisesti selvillä vesillä. - Useiden euromaiden hallitukset ovat ilmoittaneet kululeikkauksista ja paikoin myös veronkorotuksista. Säästötoimien täysi vaikutus tuntuu vasta tämän vuoden loppupuolella ja ensi vuonna, joten tästä näkökulmasta katsottuna pahin vaihe on taloudessa vasta edessäpäin, Ernst & Young sanoo ennusteessa.30.9.2010 11:03 2 kommenttia
Teki hälytyksen Lehmanilla vähän ennen romahdusta - potkut! Raha Matthew Lee teki hälytyksen Lehman Brothersin "kirjanpitokikkailusta" vain pari kuukautta ennen romahdusta. Hän sai potkut. Lee oli työskennellyt Lehmanilla 14 vuoden ajan. Kesällä 2008 hän huomautti Ernst & Youngin tilintarkastajille, että investointipankki oli siirtänyt 50 miljoonaa dollaria taseestaan, kertoo E24-sivusto.16.3.2010 17:03 6 kommenttia
Suomalaisfirmoja kehutaan taantumatoimista Raha Ernst & Youngin tekemästä kansainvälisessä tutkimuksessa kehutaan suomalaisyrityksiä taantumatilanteen käsittelystä. - Näyttää siltä, että suomalaiset yritykset suhtautuvat talouskriisiin hieman aktiivisemmin kuin kansainväliset yritykset. Täällä pohditaan vaikeinakin aikoina keinoja suorituskyvyn parantamiseksi sen sijaan, että keskityttäisin vain toimintakyvyn säilyttämiseen, toteaa liikkeenjohdon neuvontapalveluista vastaava johtaja Jaakko Hirvola Suomen Ernst & Youngilta.12.3.2009 13:40 1 kommentti