Dokumentti ja fiktio vahtivat toistensa rehellisyyttä Kulttuuri Pohjoismaiden suurin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint on yleisömenestys. Kotimaisten tekijöiden työt kiinnostavat katsojia. Uuden Suomen elokuva-kriitikko Mikko Piela puntaroi näkökulmassaan, miksi festivaaleilta kaivataan muutakin antia kuin elokuvia. Piela nostaa esiin dokumentaristien yleisötapaamisen, jossa käsiteltiin hyvin dokumenttielokuvan estetiikkaa. Kahdeksas DocPoint on pureutunut totuuteen. -Nyt kun ”totuudesta” pidetään paljon mölyä, myös ihan Docpointin virallisenakin teemana, on raikasta kuulla ajatuksia sen kerroksellisuudesta, Piela kirjoittaa.24.1.2009 15:50
Perhe Koskinen parodioi taiteilijan narsismia Kulttuuri Helsingissä Taidemuseo Tennispalatsissa on pysäyttävä näyttely: Anne Koskinen - Familie Koskinen. Taiteilija Anne Koskisen esittelee sunnuntaina itse ensimmäistä isoa retrospektiivinäyttelyään. -Veistosmaalaukseni ovat kuin sokean tekemää taidetta, taiteilija sanoo. Jos teoksiin saisi koskea, sokeakin voisi kokea ne. Taidekriitikko Taava Koskinen tapasi Koskisen, joka käsitteellistää teoksiaan verbaalisesti monin teoreettisin, analyyttisin ja usein lingvistisin keinoin.23.1.2009 11:10
Anne Koskinen - Familie Koskinen Maatilalla Turun saaristoon kuuluvassa Karunassa asuva kuvataiteilija Anne Koskinen on kenties kansainvälisissä ja suomalaisissa kuvataiteen sisäpiireissä tunnetumpi kuin laajemman taideyleisön keskuudessa. Nyt Koskinen pitää ensimmäisen ison retrospektiivinäyttelynsä Helsingissä Taidemuseo Tennispalatsissa, johon väistämättä eksyy myös muitakin kuin kuvataiteen aktiivisia harrastajia.
Kohuttu Tuntematon ujutettiin televisioon Kotimaa Jokaisella on siitä mielipide. Oli sitten nähnyt sen tai ei. Nimittäin Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta. Nyt kaikki, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä Kansallisteatterin esitykseen, voivat nähdä shown televisiosta Teema-kanavalta lauantaina 7.2. Kansallisen Tuntematon tiivistyy televisiossa kahteen tuntiin. Kohtauksia on leikattu pois, kuvia käytetään eri tavalla ja suoraa yhteys televisiokatsojiin tietysti puuttuu, vaikka tv-versiossa teatterissa tapahtunutta yleisökontaktia onkin hyödynnetty. Onko kyse siis laimennetusta esittelyvideosta?14.1.2009 16:10