Hyvä merkki Euroopasta – Olli Rehn: ”Vihdoinkin” Raha EU-komission talousennusteen mukaan EU:n talouden elpyminen jatkuu. Komissio ennakoi EU:n bkt:n kasvavan noin 1,75 prosenttia vuosina 2010–2011 ja noin 2 prosenttia vuonna 2012. EU:n talouskomissaari Olli Rehn iloitsee siitä, että työttömyystilanteen odotetaan paranevan. - Pidän rohkaisevana mahdollisuutta, että Euroopan työllisyys vihdoinkin paranee ensi vuonna, Rehn sanoo.29.11.2010 15:31 6 kommenttia
Olli Rehn: EU:n taloudessa käänne Raha EU:n talouskomissaari Olli Rehn uskoo, että EU:n komissio korjaa kasvuennustettaan jonkin verran ylöspäin. Rehnin mukaan EU:n taloudessa eletään käännekohtaa, sillä talous on kääntynyt kasvuun ja toinen vuosineljännes oli jo nopean kasvun aikaa. Euroopan keskuspankki korjasi ennustettaan eilen ja povasi kuluvaksi vuodeksi kasvua 1,4–1,8 prosenttia. Kesäkuussa EKP ennusti kasvuluvuiksi korkeintaan 1,3 prosenttia. Vielä keväällä komissio ennusti tälle vuodelle yhden prosentin kasvua. Komissio esittää oman talousennusteensa 13. syyskuuta.3.9.2010 16:25 1 kommentti
EU yrittää estää ”uudet Kreikat” Ulkomaat Euromaat alkavat ensi kuussa koordinoida talouspolitiikkaansa korkean tason työryhmässä, kertoi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sunnuntaina. Työryhmän päämääränä on etsiä keinoja, joilla pystyttäisiin etukäteen estämään Kreikan kaltaiset talouskriisit. Suomea työryhmässä edustaa valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Vanhanen tapasi työryhmän puheenjohtajan EU-presidentti Herman Van Rompuyn Helsinki-Vantaan lentoasemalla sunnuntaina iltapäivällä. Van Rompuy teki välilaskun Suomeen matkalla Japaniin.25.4.2010 17:23 8 kommenttia
Suomella homma hoidossa keskimääräistä paremmin Raha EU-komissio arvioi Suomen selviävän talouskriisistä paremmin kuin unionimaat keskimäärin. Ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 1,2 prosenttia, kun koko EU:n talous kutistuu 1,8 prosenttia. Ensi vuodeksi komissio povaa Suomelle jo 1,2 prosentin talouskasvua, kun koko unionin talouden arvioidaan kasvavan vain 0,5 prosenttia. EU-komission mukaan Suomen talouden perusteet ovat kunnossa, mutta kokonaiskuvaa synkentävät muun muassa vientiteollisuuden ja rakennusalan huonot näkymät.19.1.2009 13:17 4 kommenttia