Näin huijataan yrityksiä – joka kolmannelle yllättävä kirje Raha Jopa joka kolmas suomalaisyritys on huijattu maksulliseen ilmoitukseen erilaisissa www-hakemistoissa viimeisen kahden vuoden aikana, ilmenee Helsingin seudun kauppakamarin kyselystä. Kauppakamarin mukaan huijausten määrä lisääntyy koko ajan. Tapausten selvittely vie yrityksissä kohtuuttomasti työaikaa, koska huijariyritysten perintä on usein aggressiivista ja pitkäaikaista. Yrityksiä uhkaillaan oikeudella ja luottotietojen menettämisellä, jos huijareiden laskuja ei makseta.19.7.2010 10:34 9 kommenttia
Googlen nerokas suunnitelma: verottajaa pakoon laivoilla Raha Google saattaa jatkaa taisteluaan hakukonemarkkinoinnin maailmanherruudesta meriltä käsin omalla ”tietokonelaivastollaan”. Brittilehti The Timesin mukaan Google harkitsee hakukoneita pyörittävien supertietokoneidensa sijoittamista 11 kilometrin päähän rannikosta. Vesille laivoihin sijoitetut datakeskukset käyttäisivät aaltojen tuottamaa energiaa virtalähteenä ja koneiden viilentäjänä. Datakeskusten sijoittaminen avomerelle tarkoittaisi myös sitä, ettei yhtiö joutuisi enää maksamaan kiinteistöveroja millekään maalle, jonka alueella sen datakeskukset tällä hetkellä sijaitsevat.16.9.2008 10:40 11 kommenttia
Fonecta osti Vihtorin Raha Fonecta on ostanut 51 prosentin osuuden hakukonemarkkinoinnin palveluja tarjoavasta Vihtori Oy:stä. Fonectan tavoitteena on nousta Suomen hakukonemarkkinoinnin ykköseksi vuoden 2008 aikana. Vihtori Oy tarjoaa hakukoneoptimointia ja hakukonemarkkinointia, johon kuuluu muun muassa Google AdWords -markkinointi.24.10.2007 10:56 1 kommentti