Hannu-Pekka Björkman – uutiset aiheesta

Kuuseen kurkottajat kapsahtavat usein katajaan. Ikävä kyllä näin käy myös Juha Wuolijoen ohjaaman ”Hella W:n” kohdalla. Suuresta naisesta on tehty niin suurelokuvaa, että siitä tuli taiteellisesti pieni.

Niskavuori-näytelmien kirjoittajan Hella Wuolijoen (1886-1954) elämästä ei todellakaan puutu draamaa: vasemmistolainen liikenainen, talvisodan rauhankontaktien luoja, mahdollinen neuvostoagentti, joka lopulta pomppaa sodanaikaisesta kuritushuonevangista Yleisradion pääjohtajaksi ja kansanedustajaksi… ››

Historian rataspyörät jauhavat taas ihmisenoloisia hiekanjyväsiä. Timo Koivusalo päättää Väinö Linnan ”Pohjantähti -trilogian” filmatisoinnin varmakätisesti. Kuten vanha kansa sanoo: ”Parantaa kuin sika juoksuaan…”

Olihan ensimmäinen osa katsojalle aikamoinen tunteellinen myllerrys jo siitäkin syystä, että Koivusalo keskittyi Edvin Laineen tavoin vahvasti vuoden 1918 tragediaan. Sitä katsoessa vaivasi hieman hämärä tunne siitä, että tässä nyt kuvitetaan jo kertaalleen nähtyä. ››

Dreamworks –yhtiön ja ”Madagascarin” ja ”Kung Fu Pandan” tekijöiden Dean DeBloisin ja Chris Sandersin uusi elokuva on aikamoista kolmiulotteista jytinää. Se on tavallaan koko perheen versio ”Avattaresta”. Lohikäärmeillä lennellään samantapaisen huimaavasti kuin siinä omituisilla liskoilla.

Cressida Cowellin kirjaan perustuvassa fantasiassa viikinkikylä taistelee lentäviä lohikäärmeitä vastaan miekoin ja ritsatykein. Tuimaa touhua, josta lauantaiaamuisin televisiossa esitettävän ”Anna ja lohikäärme”-sarjan leppoisuus on kaukana. ››

Syksyllä edesmennyt Veikko Huovinen tuskin ajatteli elokuvakritiikkiä, kun pisti Pylkkäsen Konstan sanomaan, että paras viisauden laji on jälkiviisaus, mutta jotakin tässä on viran puolesta sanottava, kun Kari Väänäsen ohjaama ”Havukka-ahon ajattelija” eteläisillekin silmille lennähti. ››

Timo Koivusalon suururakka on valmis. Se on sangen varmakätisesti vyöryvää kotoista epookkia, yllätyksetöntäkin, mutta tunteellisesti elokuva kouraisee syvältä.

Täytyy myöntää, että ennakkoepäilyksiä oli: pitikö tämä nyt välttämättä tehdä uudelleen ”Tuntemattoman sotilaan” tavoin.

Eikö kukaan keksi enää Väinö Linnan romaanien sivuitse jotakin omaperäistä ja tuoretta näkökulmaa vuoden 1918 traumaattisiin tapahtumiin? Aina sama torpparinäkökulma, vaikka esimerkiksi Ylikankaan ”Tie Tampereelle” pursuilee uskomattomia ja väkeviä visioita. ››

Jörn Donner on itse määritellyt uusimman elokuvansa kossusnapsin kokoiseksi. ”Kuulustelu” on kuitenkin niin hyvä ja vaikuttava teos, etten ihmettelisi, vaikka sitä sulatellessa hupenisi kokonainen pullo.

Sodat ovat dramaattisia ja traumaattisia tapahtumia. Olen pitkään kummastellut sitä, miten viime vuosisadan sotia on Suomessa tyydytty pitkän elokuvan puolella käsittelemään lähinnä Väinö Linnan parin romaanin pohjalta, vaikka noissa myllerryksissä luulisi piilevän vaikka mitä kiinnostavaa alkuperäiskäsikirjoitusten ainesta. ››

Pedofiliaa, alkoholismia ja joulupukin pilkkaa? Kyllä. Kristian Smedsin Mental Finland sisältää muun muassa kaikkea sitä. Ohjaajan mielestä näytelmän tehtävä on herättää keskustelua, ja siksi yleisöä pitää pikkaisen ravistella. Brysselistä kantautuvien kokemusten perusteella hän onnistuu, sillä kylmäksi esitys tuskin jättää ketään.

– Toiset tykkää paljon ja toiset eivät yhtään. Niin se oli Brysselissä, ja niin se on täälläkin, luulen. Tämä on taide-esitys, ei sen vähempää eikä enempää, Smeds hymähtää viilipyttymäiseen tapaansa. ››

Mika Kaurismäen uusi elokuva on eläimellisen rankka avioerofarssi, jota katsoessa tekee mieli enemmänkin itkeä kuin nauraa.

Haarautuvan rakkauden talo perustuu Petri Karran samannimiseen esikoisromaaniin. Uuden Suomen kirjallisuuskriitikko Salla Seuri arvioi kirjaa turhankin täyteläiseksi. ››

Mika Kaurismäen uusi elokuva on eläimellisen rankka avioerofarssi, jota katsoessa tekee mieli enemmänkin itkeä kuin nauraa.

”Haarautuvan rakkauden talo” perustuu Petri Karran samannimiseen esikoisromaaniin, josta kirjailija itse on työstänyt käsikirjoitusta Mika Kaurismäen ja Sami Keski-Vähälän kanssa.

Dramatisointi ei ole selvästikään ollut mikään yksinkertainen homma: ongelmia on, ja ne näkyvät lopputuloksessakin. Juonen haarat ja naisten haarat avautuvat sillä tavalla levälleen, että kokonaisvaikutelma on merkillisen sotkuinen. ››

Mental Finland kertoo Euroopasta vuonna 2069. Eurooppa on muuttunut yhtenäiseksi, harmoniseksi alueeksi, jossa ihmiset elävät sovussa ja vaalivat kauneutta. Ainoat, jotka hangoittelevat vastaan, ovat suomalaiset. ››