Harvinainen rankkasade Helsingissä – Tässä selitys Kotimaa Eilen illalla Helsingissä kadut tulvivat yli äyräidensä voimakkaan rankkasateen takia. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoo Uudelle Suomelle, että suurin sademäärä mitattiin Helsingin Kaisaniemessä. - Kaisaniemessä tuli alustavien tietojen mukaan reilut 40 millimetriä vettä. Kaikista rankin sade osui juuri sinne. Muualla Helsingissä tuli alle 20 millimetriä, Valta kertoo.23.8.2011 07:58 6 kommenttia
Täällä ukkonen riehuu perjantaina Kotimaa Ilmatieteen laitoksen mukaan Itä-Suomessa yöllä riehunut ukkosrintama on perjantaina siirtynyt Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä- sekä Keski-Lappiin päin. Todennäköisesti ukkonen ei perjantaina muodostu yhtä voimakkaaksi kuin yöllä, mutta mainituilla alueilla riski on olemassa.30.7.2010 13:32 2 kommenttia
Tänään sataa rakeita – alkuviikosta helle Kotimaa Sää pysyy yhä hyvin vaihtelevana. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tänään lauantaina sataa vettä ja jopa rakeita ympäri Suomea. Sunnuntain ajaksi lämpötila laskee, vain noustakseen alkuviikosta hellelukemiin. Tänään Etelä-Suomessa on korkeimmillaan reilut kaksikymmentä astetta, pohjoisessa puolestaan reilusti alle 20 astetta. Ukkoskuurot ja sateet ovat yleisiä niin maan länsi-, itä- kuin pohjoisosissakin. -Kovia tuulenpuuskia, vettä ja jopa rakeita tullee etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa, kertoo päivystävä meteorologi Hannu Valta Uudelle Suomelle.26.6.2010 11:04 5 kommenttia
Vappuna jopa lunta? – Suomi rajavyöhykkeellä Kotimaa Vapun sääennuste lupaa hyviä ja huonoja kelejä. Todennäköisesti ainakin toisena päivänä sataa, mutta lämpötila pysyy eteläisessä Suomessa yli 10 asteen sekä vappuaattona, että -päivänä. Lappiin on luvassa kylmempää, ja mahdolliset sateet saattavat tulla jopa lumena, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta Uudelle Suomelle. Etelä- ja keskiosien sateet tulevat vetenä. Suomi on vappuna kylmän ja lämpimän ilmamassan rajavyöhykkeellä, joten ennustettavuus on huono.26.4.2010 09:42 10 kommenttia
Suomi on pätsi – tämä ratkaisee hellejakson pituuden Kotimaa Suomi on perjantaista sunnuntaihin varsinainen pätsi, ja 30 lämpöasteen raja saattaa rikkoutua jo huomenna perjantaina. - Päivä päivältä lämpenee. Sunnuntaina se [30 asteen ylitys] on todennäköisin maan etelä- ja keskiosissa, sanoo Uudelle Suomelle meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.25.6.2009 09:19 3 kommenttia