Vertailu: Tässä on Suomen paras yliopisto Kotimaa Kuusi suomalaista yliopistoa mahtuu tuoreen kiinalaisvertailun mukaan viidensadan maailman parhaan yliopiston joukkoon. Suomalaisista yliopistoista parhaana pidetään Helsingin yliopistoa, joka on sijalla 72. Sijoitus on pysynyt miltei samana viime vuodet. Tulos on suomalaisittain katsottuna parantunut viime vuodesta, sillä Aalto-yliopisto on noussut listalle uutena tulokkaana.18.8.2010 14:33 3 kommenttia
Näin kävi USA:n eliittiyliopistojen sijoitusten Ulkomaat Monet yhdysvaltalaiset yliopistot innostuivat nousukauden aikana riskisijoittamisesta, jonka vuoksi taantuma on tuonut niille huomattavat tappiot. Varakkaat eliittiyliopistot Harvard ja Yale olivat riskisijoittamisessa etunenässä. Voitot olivat alkuun suuria, mutta viime lukuvuonna Harvardin sijoitusten arvo romahti 27 prosenttia ja Yalen 30 prosenttia. Pienempien oppilaitosten tappiot ovat jääneet pienemmiksi, mutta taantuman vaikutus voi silti olla niissä paljon tuhoisampi kuin rikkaissa eliittikouluissa.27.9.2009 13:12 8 kommenttia
Unohtavatko amerikkalaiset Euroopan? Ulkomaat Suurlähettiläs Pasi Rutanen pohdiskelee näkökulma-kirjoituksessaan Kiinan, Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä suhteita: Harvardin yliopiston historian professori Niall Ferguson on Obaman valtaantulon yhteydessä tuonut toistuvasti esille uuden kaksinapaisuuden: ”Chimerica”. Eurooppaa ei professorin kirjoituksista löydy.18.12.2008 15:26