Mies lähti ”selvittämään asioita” - otti haulikon mukaan Kotimaa Varsinais-Suomen Mynämäellä sattui lauantai-iltana uhkaava tilanne, kun 26-vuotias mies lähti poliisin mukaan haulikon kanssa selvittämään asioita samanikäisen miehen luo. Haulikolla uhkailtiin ja lopulta myös ammuttiin kerran ilmaan. Ampuja pakeni paikalta, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa. Hänellä ei ollut lupaa aseeseen. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.12.12.2010 10:07 1 kommentti
Poliisi kaipaa havaintoja ”oudosti liikkuneesta henkilöstä” Kotimaa Poliisi ei ole vielä löytänyt eilen aamulla Kainuunmäentiellä haulikolla ammuskellutta henkilöä. Miestä on etsitty eilisestä asti, mutta hänen on onnistunut välttellä poliiseja. Poliisi pyytääkin yhä yleisöhavaintoja Kainuunmäen alueella tämän viikon aikana oudosti liikkuneesta henkilöstä. Poliisi epäilee, että mies on oleskellut alueella aina alkuviikosta asti ja hänen epäillään murtautuneen alueella oleviin vapaa-ajan asuntoihin. Sunnuntain aikana poliisille on paljastunut uusia murtokohteita, joiden takana epäillään olevan ammuskelija.3.10.2010 15:39 8 kommenttia
Iisalmen haulikkomies kateissa – etsittiin koko yö Kotimaa Poliisi on jatkanut koko yön varhain eilen aamulla Iisalmen pohjoispuolella, Kainuunmäentiellä ammuskelleen henkilön etsintää. Ammuskelijaa ei ole löytynyt, mutta alueella on paljastunut lisää vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneita murtoja. Poliisi jatkaa etsintöjä sekä saamiensa yleisövihjeiden tarkastuksia edelleen.3.10.2010 10:12 2 kommenttia
Ravintolan seinällä erikoinen koriste: Toimiva haulikko! Kotimaa Poliisi suoritti yhdessä Saariselällä eilen ravintolatarkastuksia yhdessä alkoholi-, terveys, ja palotarkastajien sekä tullin että rajavartiolaitoksen kanssa. Kohteena olleista kahdeksasta ravintolasta löytyi kaikista huomautettavaa. Poliisi mainitsee ”erikoisimpana epäkohtana”, että yhden ravintolan seinältä löytyi toimivaksi todettu haulikko. Aseen osalta suoritetaan erillinen tutkinta. Lisäksi tupakoinninkielto- ja poistumistiemerkinnöissä oli puutteita lähes joka kohteessa. Yhdessä kohteessa annettiin huomautus valmisteveron alaisista tuotteista.1.4.2010 15:36
Kameratolppaa ammuttiin haulikolla – poliisi pyytää vihjeitä Kotimaa Liikenteenvalvontaan käytettävää kameratolppaa ammuttiin haulikolla Rovaniemellä, kertoo Pohjolan Sanomat. Tolppaa ammuttiin ilmeisesti haulikon täyteisellä patruunalla kaksi viikkoa sitten lauantaina. Kameratolppa on kuitenkin sen verran jämerää tekoa, ettei sisällä ollut kamera vaurioitunut. Poliisi sen sijaan huomasi reiän tolpan sivussa.12.3.2010 19:15 15 kommenttia
Haulikkomies luovutti ja antautui - kolme otettu kiinni Kotimaa Kajaanin piiritystilanne on lauennut, kun mies antautui. Poliisi otti kiinni myös kaksi muuta miestä. Ampuja ehti aiemmin tulittaa poliisiautoa haulikolla.24.2.2010 20:12 2 kommenttia
Jengi pakotti kolmeen ryöstöön Ulkomaat 24-vuotias aseistettu maalari ryösti ensin ravintolan, sen jälkeen videokaupan. Kun hänet napattiin kiinni, tarina sai uuden käänteen, kertoo Aftonbladet. Marraskuun alussa maalari ilmestyi yhtäkkiä Tukholman eteläpuolella sijaitsevan esikaupungin ravintolaan. Hänellä oli aseenaan katkaistu haulikko, ja hän tyhjensi kassan ennen kuin katosi paikalta. Runsas kuukausi sen jälkeen oli vuorossa lähistöllä sijaitseva videoputiikki. Nyt aseena oli veitsi.3.2.2010 17:23
Kotona 2 rynnäkkökivääriä, haulikoita... - ”Kivoja leluja” Kotimaa Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 35-vuotiaan miehen törkeästä ampuma-aserikoksesta vuoden ja yhden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies tuomittiin myös 40 tunnin yhdyskuntapalveluun, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Miehen kotoa löytyi kaksi rynnäkkökivääriä, kiväärejä, pistooleja sekä haulikoita ja näiden lisäksi yli 2 000 patruunaa. Mies oli palauttanut laittomasti deaktivoituina ostamansa rynnäkkökiväärit toimintakuntoon eikä hänellä ollut lupia muihinkaan aseisiin.28.1.2010 18:59 20 kommenttia
Haulikolla ratkottiin riitaa Iisalmessa Kotimaa Iisalmen poliisilaitos sai uudenvuodenaattona hälytyksen hätäkeskukseen aseella ammuskelusta. Naapurusten välille oli tullut riitaisuutta ja toinen oli hakenut automaattihaulikon ja laukonut sitä. Poliisin alustavan puhuttelun mukaan laukaukset oli suunnattu taivaalle. Henkilövammoja ei ollut tullut. Riidan molemmat osapuolet olivat paikkakuntalaisia. Poliisi otti 1970 –luvulla syntyneet miehet kiinni kuulusteluja varten. Esillä olleelle haulikolle oli toiselle asianosaiselle hallussapitolupa ja sen voimassaolo menee uudelleen harkittavaksi.1.1.2010 09:06 6 kommenttia
Maahanmuuttajien kotia tulitettiin Kotimaa Joensuussa asuva nelihenkinen inkeriläisperhe joutui lauantaina vakavan hyökkäyksen kohteeksi, kun perheen kotiin ammuttiin haulikolla. Asiasta kertovan Karjalaisen mukaan ampumistapauksen taustalla oli viime talvesta asti kestänyt vihoittelu ja ryssittely perhettä kohtaan. Haulikonlaukaukset lävistivät kolme ikkunaa ja ulko-oven. Perheen vauva oli kotona. Vanhempi lapsi oli yötä mummolassa.20.10.2009 07:59 4 kommenttia