hautajaiset
Kaahasi sireeni päällä ylinopeutta - kahville!
Järkyttävä löytö: 300 kuolleen tuhkat järven pohjassa
Miljoona pääsee - Halonen ei
Halosen hautajaismatkasta tuli hässäkkä: junalla vai myöhässä?
Pienokaisen ruumis katosi - vanhemmat hautasivat tyhjän arkun
Hautajaisselkkaus: Muslimit eivät tulleetkaan ”pusikosta”
Kotimaa Herttoniemen seurakunnan pastori Jukka Simoila ja kristityksi kääntyneen muslimimiehen hautajaisten "pilaamisesta" syytetyt muslimiomaiset kertovat erilaista tarinaa syyskuussa järjestettyjen hautajaisten kulusta.
Hautajaisselkkaus kuohuttaa tunteita muun muassa Helena Erosen Uuden Suomen blogissa.
Jacksonin vanhemmat myöhästyivät hautajaisista
Viihde Popin kuningas Michael Jackson haudattiin varhain tänään Suomen aikaa. Hautajaisseremonia pääsi alkamaan vasta 1,5 tuntia jäljessä Jacksonin vanhempien ja muiden sukulaisten myöhästymisten takia, kertoo uutistoimisto AP.
Jackson kuoli runsaat kaksi kuukautta sitten.
Jackson kuoli 25. kesäkuuta. Kuolemaa tutkitaan henkirikoksena.
Kennedyn arkulle valtaisa jono
Ulkomaat Tuhannet amerikkalaiset ovat osoittaneet kunnioitustaan edesmenneelle senaattorille Edward Kennedylle. Kennedyn arkku oli esillä Bostonissa, jossa jo ensimmäisten tuntien aikana arkun eteen muodostui pitkiä jonoja.
Kennedy menehtyi myöhään tiistaina pitkälliseen sairauteen. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.







