Tokmanni lainaa rahaa työntekijöiltään - väkisin ja korotta! Raha Tavarataloketju Tokmanni on päättänyt vipata työntekijöiltään korottomasti kahden viikon palkan, kertoo Yle Uutiset. Tokmanni mukauttaa palkanmaksunsa siten, että tiettynä kuukautena, esimerkiksi tammikuussa tehdystä työstä, saa palkan vasta helmikuun puolessavälissä. Vuositasolla tämä tarkoittaa sitä, että tokmannilaisen vuosipalkasta puuttuu koko ajan kahden viikon palkka. Koroton laina työnantajalle loppuu vasta, kun työsuhde loppuu.14.10.2009 09:05 39 kommenttia
Stockmann joutui jakamaan ekat sataset! Kotimaa Stockmann on ehtinyt tähän päivään kello 12 mennessä jakaa kaksi sadan euron lahjakorttia hyvityksenä tuotteista, joiden parasta ennen -päiväys on mennyt. - Molemmat tapaukset olivat Helsingissä. Toinen oli kastikepussi, käsittääkseni kuivatuote. Toinen oli lakritsipatukka, kertoo varatoimitusjohtaja ja tavarataloryhmän johtaja Heikki Väänänen Uudelle Suomelle. Stockmann kertoi tänään antavansa sadan euron lahjakortin jokaisesta vanhentuneesta tuotteesta. Väänäsen mukaan kampanja on voimassa toistaiseksi. Koskaan ennen vastaavaa ei ole tehty.1.8.2008 14:02 17 kommenttia
Tässä tulee Stockmannin selitys Kotimaa Stockmann-konsernin varatoimitusjohtaja ja tavarataloryhmän johtaja Heikki Väänänen kertoo Uudelle Suomelle, millainen tilanne juustohässäkässä oikein oli. Asiakas löysi Helsingin keskustan Herkku-myymälästä ranskalaisen juuston, jonka parasta ennen -päiväys oli umpeutunut kaksi viikkoa aiemmin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Väänäsen mukaan juusto oli jo laitettu sivuun ja oli odottamassa vientiä takaisin alakertaan poistettavaksi. - Siinä vaiheessa asiakas oli huomannut juuston ja kysynyt, että mikäs tämä on, kertoo Väänänen.31.7.2008 12:25 26 kommenttia