SS: HIV-tartunnoissa piikki Kotimaa HIV-tartuntoja on ollut tänä vuonna runsaasti, kertoo Savon Sanomat. Erikoistutkija Kirsi Liitsola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ihmettelee, että yhä moni luulee hivin tarttuvan vain ruiskuhuumeiden kautta, eikä käytä kondomia edes satunnaissuhteessa. KYSin infektiolääkäri Irma Koivula puolestaan selittää nousua sillä, että koska hoidot ovat kehittyneet, ihmiset eivät enää pelkää HIV-tartuntaa.23.8.2011 06:46 2 kommenttia
Prostituoitujen HIV pelottaa Balilla Ulkomaat Hiv leviää seksityöläisten keskuudessa huolestuttavaa vauhtia Balin lomasaarella Indonesiassa. Jo joka neljäs Balin prostituoitu kantaa HI-virusta. Saaren väestön keskuudessa uusien virustartuntojen määrä on kasvanut tänä vuonna lähes 20 prosenttia. Viranomaiset uskovat arvioiden jäävän todellisuutta alhaisemmiksi. Balilla työskentelee noin 9000 prostituoitua. Virus leviää, kun seksityöläisten asiakkaat kieltäytyvät käyttämästä kondomia. Viranomaiset lupaavat lisätä valistusta hiv-tartunnoista ja kondomin käytöstä.14.11.2010 10:37 1 kommentti
Pastorin puhe järkyttää: ”Jeesuksella oli HIV” Ulkomaat Eteläafrikkalainen pastori Xola Skosana on järkyttänyt koko maansa väittämällä saarnassaan, että Jeesuksella oli HI-virus. Asiasta kertoo BBC. Kristityt maassa ovat raivostuneet siksi, että he kokevat pastorin väittävän Jeesuksen harrastaneen irtosuhteita. HI-virus voi tarttua seksin, veren, raskauden, imetyksen tai neulojen välityksellä.1.11.2010 16:45 3 kommenttia
USA:n pääkaupungin HIV-luvut kuin Afrikassa Ulkomaat Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin asukkaista kolme prosenttia on hiv-positiivisia. Luku on samaa luokkaa kuin joillain alueilla Afrikassa, esimerkiksi Ugandassa ja Keniassa. Kaupungin mustien miesten keskuudessa luku on vieläkin korkeampi. Heistä 6,5 prosenttia kantaa hi-virusta.15.6.2010 15:32 1 kommentti
Kaikilla miehillä ei seissyt - onneksi Kotimaa Eroottisena tanssijana toiminut nainen kiistää pääosin syytteet, joiden mukaan hän on saattanut toistakymmentä miestä hi-virustartunnan vaaraan. Syytetty puolustautui muun muassa sillä, että muutamat miehistä olivat niin päihtyneitä, että seksistä ei lopulta tullut mitään. –Osa tapauksista on ajalta, jolloin päämieheni ei ole tiennyt olevansa hiv-positiivinen. Silloin kun hän on tiennyt tartunnastaan, hän on käyttänyt naisten kondomia, sanoi syytetyn asianajaja Kaarle Gummerus hieman ennen oikeudenkäynnin alkua.25.5.2010 13:22 15 kommenttia
Hiv-tapaus: Jo 16 seksikumppania ilmoittautunut Kotimaa Pirkanmaan poliisille on ilmoittautunut jo 16 miestä, jotka ovat kertoneet olleensa suojaamattomassa yhdynnässä hiv-tartuttajaksi epäillyn naisen kanssa. Poliisin tietoon on tullut yksi varmistettu tartunta. Poliisi julkisti hiv-tartuttajaksi epäillyn eroottisen tanssijan henkilötiedot tiistaina. Julkistuksen jälkeen yhdeksän miestä on tehnyt ilmoituksen poliisille. Poliisi toivoo edelleen, että suojaamattomassa seksiyhteydessä Rachelin kanssa olleet henkilöt menevät hiv-testiin ja ottavat yhteyttä poliisiin kello 8-16: 050-313 73 91.26.2.2010 13:21 9 kommenttia
Tätä naista epäillään HIV:n levittämisestä Kotimaa Pirkanmaan poliisilla on tutkittavana rikoksia, joissa epäillään vuonna 1982 syntyneen naisen olleen suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä miesten kanssa, vaikka hänellä on todettu hi-virus. Poliisi epäilee rikoksista vuonna 1982 syntynyttä Tampereella asuvaa Judith Omondi-Mäkelää, joka on käyttänyt myös nimeä Rachel. Epäilty on vangittuna. Epäillyt teot ovat tapahtuneet vuosina 2005-2010. Tähän mennessä tutkimuksissa on ilmennyt seitsemän miestä, jotka ovat olleet sukupuoliyhteydessä epäillyn kanssa, mutta tapauksia voi olla enemmänkin.23.2.2010 12:21 11 kommenttia
Tyhmä vetää ”paljaalla” Kotimaa Hiv-asiantuntijoiden mukaan Suomen nuoret eivät osaa käyttää kondomia riittävän hyvin. Aids-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Corinne Björkenheim sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, että nuorilla kondomin käyttö on muuta väestöä huonommin hallussa. Viime vuoden uusista klamydiatartunnoista noin 10 000, yli kaksi kolmasosaa, tavattiin Ylen mukaan 15 - 24-vuotiailta.1.12.2009 09:02 16 kommenttia
Hiv-tartunnat selvään laskuun Ulkomaat Hiv-tartuntojen määrä on viime vuosina kääntynyt selvään laskuun, ilmoittaa YK. Tilanne on helpottunut erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä kuitenkin elää suurin osa maailman immuunikatoa sairastavista ihmisistä. Lähes 60 miljoonaa ihmistä on saanut hiv-tartunnan ja 25 miljoonaa ihmistä kuollut virustartunnan seurauksena, kertoo YK:n aidsin vastaista työtä koordinoiva järjestö Unaids.24.11.2009 11:16 2 kommenttia
HIV-rokotteen läpimurto: Toimintatapa mysteeri Ulkomaat Uuden HIV-rokotetutkimuksen arviointi osoittaa, että kuukausi sitten julkistettu uusi HIV-rokote todella tehoaa, kertoo BBC. Yhdysvaltalaisten ja thaimaalaisten tutkijoiden kehittämä rokote laski koeryhmässä HIV-tartuntoja noin kolmanneksella. Tutkimukseen osallistui 16 000 thaimaalaista. Tutkimus kuitenkin herätti kysymyksiä siitä, oliko kyseessä merkittävä löytö.21.10.2009 10:01