Tämä oli vuoden 2008 tuhoisin luonnonkatastrofi Tiede ja ympäristö Luonnonkatastrofit vaativat tänä vuonna yli 220 000 ihmisen hengen. Luku perustuu maailman johtaviin jälleenvakuutusyhtiöihin kuuluvan Munich Ren keräämiin tietoihin. Luonnonkatastrofeja sattui vähemmän kuin viime vuonna. Ne olivat kuitenkin viime vuotta tuhoisampia ja vaativat enemmän ihmishenkiä. Munich Ren mukaan tämä johtuu ilmastonmuutoksesta, joka on johtanut harvinaisen voimakkaiden sääilmiöiden yleistymiseen.30.12.2008 10:43
Tällaista jälkeä Ike sai aikaan Ulkomaat Pelastustyöntekijät kartoittavat hurrikaani Iken aiheuttamia tuhoja Texasissa. Tähän mennessä muutamista kuolonuhreista on raportoitu, mutta tiedot ovat yhä vahvistamatta. Ike teki eilen tuhojaan pahiten Galvestonin kaupungissa, joka kärsii pahoista tulvista. Myrsky riepotteli myös Yhdysvaltain neljänneksi suurinta kaupunkia Houstonia. Viranomaiset kuitenkin arvioivat alustavasti, että tuhot ovat jääneet erityisesti tiiviisti asutuilla alueilla hieman pelättyä pienemmiksi.14.9.2008 08:34
Iken pelätään aiheuttavan ”katastrofaalista tuhoa” Ulkomaat Hirmumyrsky Ike on iskeytymässä lähitunteina Meksikonlahden rannikolle. Rannikkovartiosto on joutunut pelastamaan jo ennen hurrikaanin rantautumista jo ainakin 120 ihmistä. Lisäksi lahdella ajelehtii ohjauksensa menettänyt rahtialus, jossa on 22 ihmistä. Sää on liian huono pelastusyrityksiin. Viranomaisten mukaan jopa 100 000 kotia voi joutua tulvan armoille. Jotkut Galvestonin asukkaat kohtaavat ”varman kuoleman” jos he päättävät jäädä kaupunkiin, kansallinen sääpalvelu varoittaa.13.9.2008 10:00 5 kommenttia