Perussuomalainen perustelee blogiaan: ”Islamin invaasio” Kotimaa Hovioikeudessa tuomittu kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) aikoo "todennäköisesti" hakea Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa.12.12.2011 18:40 28 kommenttia
Myrkkyhoitajan hovioikeuskäsittely alkaa Kotimaa Hovioikeus alkaa tänään käsitellä perushoitaja Aino Nykopp-Kosken elinkautista tuomiota koskevaa valitusta. Käräjäoikeus tuomitsi viime joulukuussa Nykopp-Kosken elinkautiseen vankeuteen viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Häntä pidetään syyllisenä iäkkäiden potilaidensa myrkyttämisestä lääkkeillä. Nykopp-Koski valitti tuomiosta. Asiasta pidetään perjantaina valmisteluistunto, ja varsinainen pääkäsittely alkaa marraskuussa viikolla 45.16.9.2011 05:52 2 kommenttia
Ulvilan surmaaja on yhä vapaalla jalalla Kotimaa Murhasta syytetty Anneli Auer on syytön aviomiehensä Jukka S. Lahden surmaan. Vaasan hovioikeus päätti asiasta tänään. Päätös oli yksimielinen, kertoo muiden muassa Ilta-Sanomat. Käräjäoikeus tuomitsi Auerin elinkautiseen murhasta. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt Auerin kuulustelussa tekemää tunnustusta riittävänä perusteena tuomiolle. Auer perui tunnustuksensa myöhemmin.1.7.2011 11:06 4 kommenttia
Hovioikeus: Tullinpuomin virkailija osallistui valepankkiryöstöön Kotimaa Helsingin hovioikeus on pitänyt ennallaan käräjäoikeuden tuomion Tullinpuomin Osuuspankin niin kutsutussa valeryöstöjutussa. Hovioikeuden mielestä pankkia ryöstämään tulleille miehille saaliin antanut pankkivirkailija osallistui tekijänä pankin varojen anastukseen. Nainen sai kavalluksesta 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.20.4.2011 09:34 4 kommenttia
Pedofiiliparodia pysyi rikoksena – Matti Nikki hävisi hovioikeudessa Kotimaa Helsingin hovioikeus on pitänyt ennallaan internetsensuurin vastustaja Matti Nikin sakkotuomion. Nikki tuomittiin aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa päiväsakkoihin. Syynä on Nikin rakentama sivusto Pelastakaa lapset ry:n verkkosivun pohjalta. Nikin sivuston nimi oli Pelastakaa pedofiilit. Nikin mukaan sivusto oli parodiaa, mutta käräjäoikeus katsoi parodiatarkoituksen epäonnistuneen.15.4.2011 10:50 24 kommenttia
Kiihdytti yli tahallaan – Tuomio lieveni, kun ”ei yrittänyt tappaa” Kotimaa Kouvolan hovioikeus arvioi, ettei tapauksesta, jossa henkilö oli tarkoituksellisesti kiihdyttänyt auton vauhtia ja ajanut suoraan toista päin, voitu tehdä varmaa johtopäätöstä, että tarkoituksena olisi ollut tappaa. Näin se oli tapauksesta aivan eri mieltä kuin Hyvinkään käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi eloonjäämisen olevan todennäköisempää kuin törmäyksen uhrin kuolema. Auton nopeus törmäyshetkellä runsaan 20 metrin kiihdytyksen jälkeen oli voinut olla 30 - 45 kilometriä tunnissa.28.7.2010 13:08 5 kommenttia
Kannattiko haastaa tupakkayhtiöt? Naisille 400 000€:n lasku Raha Helsingin hovioikeus on hylännyt kahden naisen nostamat korvauskanteet tupakkayhtiöitä vastaan. Naiset vaativat Amer Sportsilta ja British American Tobacco Finlandilta yhteensä 200 000 euron korvausta tupakoinnin terveyshaitoista. Lapsena tupakoinnin aloittaneet naiset ovat sairastuneet muun muassa keuhkosyöpään ja keuhkoahtaumatautiin. Oikeus katsoi, etteivät tupakkayhtiöt olleet vastuussa sairastumisista.31.5.2010 15:20 3 kommenttia
Tupakkayhtiöt vs. naiset: 2-0 Raha Helsingin hovioikeus on hylännyt kahden naisen nostamat korvauskanteet tupakkayhtiöitä vastaan. Naiset vaativat kahdelta yhtiöltä korvauksia tupakoinnin terveyshaitoista. Lapsena tupakoinnin aloittaneet naiset ovat sairastuneet muun muassa keuhkosyöpään ja keuhkoahtaumatautiin. Oikeus katsoi, etteivät tupakkayhtiöt olleet vastuussa sairastumisista. Naiset hävisivät kiistan myös käräjäoikeudessa.31.5.2010 14:13
Ruotsalaismiehet vankilaan ihmiskaupasta Ulkomaat Kaksi 16-vuotiasta poikaa houkuteltiin Romaniasta lupaamalla työpaikat Ruotsista. Sen sijaan kaksi 25-vuotiasta miestä pakotti pojat rikoksien tielle. Svean hovioikeus on tuominnut miehet vuoden vankeusrangaistukseen ihmiskaupasta, kertoo Aftonbladet. Tuomio on ensimmäinen laatuaan Ruotsissa.20.3.2010 11:50 2 kommenttia
Kuopion toriampuminen: Korvauksista valitettiin hoviin Kotimaa Kuopiossa toukokuussa sattunut toriampumisjuttu etenee Itä-Suomen hovioikeuden käsittelyyn. Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomiosta valitti kolme venäläistä asianomistajaa. Yksi heistä oli ampumisen kohteena. Savon Sanomien tietojen mukaan valitukset koskevat korvaustasoa.12.2.2010 18:19 1 kommentti