Vesipuisto Serenan Pacifique-allasjuhlissa jäi kiinni lukuisia huumeidenkäyttäjiä sunnuntain vastaisena yönä.
Asiasta kertoo Länsiväylä-lehti.
Lehden mukaan nuorten musiikkitapahtumassa kärähti myös useita huumausainerikoksesta epäiltyjä, joiden hallusta löytyi huumeita. Poliisi takavarikoi heiltä muun muassa amfetamiinia ja ekstaasipillereitä.
Poliisi sakotti kiinnijääneitä henkilöitä heti paikan päällä. ››
Yksi tekstiviesti on avaintodiste, jonka syyttäjä katsoo yhdistävän rap-artisti Pikku G:nä julkisuuteen ponnistaneen Henri Vähäkainun suureen kokaiiniliigaan.
Asiasta kertovan Ilta-Sanomien mukaan nykyisin artistinimeä ”Gee” käyttävä muusikko lähetti viestin portsariystävälleen, johon oli tutustunut ollessaan keskustan eduskuntavaaliehdokas vuonna 2007.
”Mä tuun käymään siinä kohta. 10 rock.” Näin viestissä luki IS:n mukaan. Syyttäjän mukaan tämä tarkoittaa huumeslangilla 10 grammaa kokaiinia. ››
Turun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina virolaisen miehen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.
Vuonna 1969 syntynyt Aivar Kuldnokk osallistui amfetamiinin toimittamiseen Virosta Suomeen. Vankilatuomion lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä noin 80 000 euroa. ››
Saara Cantellin toisessa pitkässä elokuvaohjauksessa ”Kohtaamisia” kaunis rintakoru kulkeutuu naisten kädestä käteen. Ihmeen onnistunut teos on itsekin sellainen, kuin koru joka sädehtii katsojan päässä kun sitä siellä kääntelee.
Kirjoitin Docpointin yhteydessä leikillisesti siellä kohutusta saunadokumentista ”Miesten vuoro”, että se siirtää todistustaakan tunteiden olemassaolosta naisille. ”Kohtaamisia” on erinomainen vastaus tuohon lapsellisen letkautukseen. ››
Saksalaisen huoltoyhtiön epäillään salakuljettaneen huumeita Afganistanista Eurooppaan. Nato oli palkannut yhtiön käsittelemään muun muassa pyykkejä ja jätteitä, Saksan NDR-radio kertoi perjantaina.
Kenraali Egon Ramms sanoi radiossa, että kyse on ”mahdollisesti huumeiden salakuljetuksesta tai jostakin vastaavasta”. Ramms esitteli myös asiakirjoja, joissa on hänen mukaansa viitteitä yhtiön mafiayhteyksistä. ››
Tampereella, Turussa ja Helsingissä vesiviljelyyn erikoistuineita tarvikkeita myyneen Viherpeukku-liikkeen rikostutkinta on siirtynyt syyttäjälle, kertoo Yle Pirkanmaa.
Poliisi epäilee liikettä huumausainerikoksen edistämisestä sillä myytyjen tarvikkeiden epäillään laajalti käytetyn kannabiksen kasvattamiseen. Tutkinnan aikana poliisi on kuulustellt kaikkiaan 40 ihmistä ja vangittuina on ollut kuusi henkilöä.
››
Muodokkaan naisen katseleminen aktivoi miesten aivoissa samoja alueita kuin päihteiden nauttiminen, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta LiveSciencen mukaan.
Tutkijoiden mukaan tutkimus voi selittää esimerkiksi sitä, miksi jotkut miehet ovat riippuvaisia pornografiasta. ››
Laillinen huumausaine mephedrone on herättänyt Britannian hallituksen uuden huumeasioiden neuvonantajan, kirjoittaa Times Online.
Professori Les Iversenin mukaan mephedronen, joka tunnetaan myös nimillä 4-MMC ja meow meow, nopea leviäminen on pelottavaa. ››
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut ratkaisun asiassa, jossa autonkuljettaja joutui poliisin putkaan lähes 20 tunniksi sen jälkeen kun häneltä oli törmäilyn jälkeen otettu ns. Drugwipe-huumepikatesti. Positiivinen tulos amfetamiinille osoittautui virheelliseksi, ja kuljettajan sekavuus johtuikin aivokasvaimesta, joka myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin. ››
Ex-ammattinyrkkeilijä, Helsingin kaupungin varavaltuutettu Jukka Järvisen (sd.) tunteet eilen tietoon tulleesta Tony Halmeen kuolemasta ovat vielä sekavat.
- Se merkitsi minulle paljon. Kuohautti omia tunteita hirveän paljon, koska niin hyvässä kuin pahassakin Tony teki paljon...teki paljon turhaa ja sitten tämä päihteiden käyttö ja aseet jatkuvat lehdissä olevat negatiiviset uutiset panivat miettimään, mitä Tony elämältään haluaa, Järvinen sanoo Uudelle Suomelle. ››