Irlannin kriisi
Irlantia hellitään: Google kiittää
”Typeryyttä” – Jyrki Katainen haukutaan pystyyn
Taas paha merkki Espanjasta – Biljoonan taikaraja menee rikki?
Kalli suuttui: ”Demarit päästivät Kreikankin euroon!”
Paha enne Irlannissa: hengenveto ennen paniikkia?
Raha Financial Timesin mukaan pelko pankkien kaatumisesta on jo käynnistänyt epämiellyttävän tapahtumasarjan: maan kolme suurta pankkia ja vakuutuslaitosta kertoi eilen, että niiden suuret yritysasiakkaat ovat jo alkaneet nostaa talletuksiaan pois tileiltään.
Suuryritysten käyttäytyminen kielii erittäin vahvasta epäluottamuksesta pankkisektoria kohtaan.
EU haluaa antaa miljardit Irlannin pankeille
Miljarditakaus Irlannille? ”Valistuneesti itsekäs teko”
Laukeaako Irlannin kriisi käsiimme?
Raha Euroopan keskuspankki painostaa Irlantia tarttumaan hätäapuun kasvavan velkakriisin vuoksi. Uutistoimiston Bloombergin lähteen mukaan EKP:n edustajat esittivät vaatimuksen eilen käydyssä puhelinneuvottelussa. Reuters puolestaan sai jo eilen tiedon, että Irlanti neuvottelee Euroopan hätärahaston takauksesta.










