Jyrki Katainen ilahtui Euroopan hyvästä merkistä Raha Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomessa on kaiken eurokärsimyksen keskellä jäänyt huomaamatta eräs positiivinen signaali Euroopassa. Tämä signaali on Irlanti, joka sai viime vuonna EU:lta ja IMF:ltä 85 miljardin rahoitustukipaketin ja käynnisti samalla rankan säästöohjelman.3.9.2011 11:27 47 kommenttia
Yle: ”EU-viranomaisiin ei voi luottaa – tulevaisuudessakaan” Raha Euroopan unioni ei pystynyt valvomaan pankkikriisiin ajautuneen Irlannin pankkeja, eivätkä siihen pysty tulevatkaan EU:n valvontaviranomaiset, katsoo Irlannin hallituksen kutsusta maan pankkikriisiä selvittänyt Peter Nyberg. Asiasta kertoo Yle. Nybergin selvityksen mukaan Irlannin pankkikriisi opettaa, että finanssikriisin torjunnassa ei voi luottaa valvoviin viranomaisiin.20.4.2011 08:44 15 kommenttia
Kansa raivoaa – Irlannin hallitus hajoaa Ulkomaat Irlannin pääministeri Brian Cowen pyytää tiistaina parlamenttia hajotettavaksi ja julistaa vaalipäivän, jonka odotetaan olevan helmikuun lopulla. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP. Kansan raivo talouskriisin hoidosta on johdattamassa Cowenin Fianna Fail -puolueen pahimpaan tappioonsa vaaleissa. Vaalit on järjestettävä suunniteltua aiemmin, koska vihreä puolue lähti kävelemään hallituksesta kymmenen päivää sitten. Siitä lähtien Fianna Fail on johtanut vähemmistöhallitusta.1.2.2011 07:30 3 kommenttia
Irlannin vihreät jättivät hallituksen Ulkomaat Irlannin Vihreä puolue on ilmoittanut jättävänsä Brian Cowenin johtaman hallituksen, kertoo BBC. Vihreiden vetäytyessä hallitus menettää parlamentissa enemmistön. - Kärsivällisyytemme on loppunut. Olemme päättäneet, ettemme voi enää jatkaa hallituksessa, sanoo Vihreän puolueen puheenjohtaja John Gormley.23.1.2011 18:11 3 kommenttia
Irlannin pääministeri jätti puolueensa johdon Ulkomaat Irlannin pääministeri Brian Cowen on luopunut puolueensa Fianna Fáilin puheenjohtajuudesta. Cowen ilmoitti erostaan eilen lauantaina. Cowen kertoi The Irish Timesin mukaan päätöksen syntyneen lauantaiaamuna tehtyään ensin poliittisen arvion tilanteesta perjantai-iltana. Cowenin mukaan hänen puoluetoverinsa antoivat hänelle aikaa ja tilaa tehdä tilanteesta omat johtopäätökset.23.1.2011 09:59 1 kommentti
Villi nettihuhu Irlannista – Nyt puhuu Suomen Pankki Raha Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikkö Tuomas Saarenheimo kertoo Uudelle Suomelle, että Irlannin keskuspankki on rahaa luodessaan toiminut sääntöjen mukaan ja yhteisymmärryksessä Euroopan keskuspankin kanssa. - Vilunkipeliä tässä ei ole, Saarenheimo sanoo.20.1.2011 14:04 20 kommenttia
51 miljardin Irlanti-huhu leviää netissä – asiantuntija kumoaa Raha Internetin blogeissa leviävä huhu Irlannin luvattomasti ”tyhjästä luomasta” 51 miljardista eurosta on väärinkäsitys, sanoo finanssi- ja pankkialan suomalainen asiantuntija Uudelle Suomelle.19.1.2011 19:49 18 kommenttia
”Yllättävä isku” – Irlanti kohta jo törkyluokassa? Raha Luottoluokittaja Moody’s on laskenyt Irlannin luottoluokituksen tasolle Baa1 aiemmasta Aa2:sta, kertoo uutistoimisto Reuters. Lisäksi Moody’sin mukaan Irlannin luokitusnäkymät ovat negatiiviset ja uusia luokituksen laskuja voi tulla. Viime viikolla luottoluokittaja Fitch laski ensi kertaa Irlannin luottoluokituksen pois A-luokasta ja antoi maalle luokitus BBB+. Kyseinen taso vastaa Moody’sin Baa1-luokitusta.17.12.2010 11:37 9 kommenttia
Raivo nousee Irlannissa: ”Kuvottavaa” Raha Riitaisa Irlanti hyväksyi keskiviikkona EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 85 miljardin euron lainapaketin vastaanoton. Valtiovarainministeri Brian Lenihan ajoi lopulta paketin läpi, vaikka oppositio vastusti sitä ja vaati pankkien asettamista taloudelliseen vastuuseen. Lenihanin mukaan Fine Gael -oppositiopuolueen vaatimukset kilpistyisivät Euroopan Keskuspankin vastustukseen.16.12.2010 09:15 24 kommenttia
Pelko Euroopassa – ikävä ”ennätys” lähestyy Espanjassa Raha Euroopassa pelätään jälleen Espanjan ajautumista hätäavun varaan, sillä sen valtion velkakirjojen kymmenvuotiset korot kipusivat tiistaina lähelle koko euroajan ennätystä. Uudesta käänteestä kertoo talouslehti Financial Times. Pelot nosti esiin sinänsä hyvä uutinen, että Espanja sai myytyä 2,5 miljardin euron edestä velkakirjojaan. Mutta maa joutuu maksamaan rahasta yli prosenttiyksikön enemmän korkoja kuin vielä kuukausi sitten. Kaksiosaisen lyhytaikaisen lainan korot olivat 3,45 ja 3,72 prosenttia – verrattuna marraskuun 2,36 ja 2,65 prosenttiin.15.12.2010 08:42 27 kommenttia