Hiv leviää nopeimmin Suomen lähialueilla Ulkomaat Hiv-tartunnat leviävät maailmassa nopeimmin Suomen lähialueilla, tiedottaa ulkoasiainministeriö. Ministeriön mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä on laskeneet viidenneksen viimeisen 10 vuoden aikana. Maailmanlaajuinen aidsin vastainen taistelu on saanut aikaan myös sen, että aidsiin liittyvät taudit johtavat kuolemaan entistä harvemmin. Hiv-tartunnan kanssa elää silti noin 33 miljoonaa ihmistä. Vain puolet hiv-lääkitystä tarvitsevista saa sitä. Tällä hetkellä epidemia leviää nopeimmin Itä-Euroopassa, Keski-Aasiassa ja muualla Aasiassa.1.9.2011 10:13
Pakkaskaaos Itä-Euroopassa - jopa satoja kuollut Ulkomaat Poikkeuksellisen kylmä sää on vaatinut kymmeniä kuolonuhreja itäisessä Euroopassa. Talvinen sää on myös aiheuttanut sähkö- ja vesikatkoja, haitannut tie- ja junaliikennettä sekä eristänyt kokonaisia kyliä. Esimerkiksi Puolassa ainakin 16 ihmistä on pelastuslaitosten mukaan kuollut kylmyyden vuoksi viimeisten kolmen päivän aikana. Marraskuusta lähtien talven lasketaan tappaneen maassa yli kaksisataa ihmistä. Romaniassa viiden päivän aikana on terveysviranomaisten mukaan kuollut 22 ihmistä, joista suurin osa on kodittomia, vanhempia ihmisiä.26.1.2010 07:40 2 kommenttia
Woody Allenille miljoona Espanjalta Raha Uutuuselokuvia kuvataan suosituissa ja eksoottisissa matkakohteissa. Toimintaelokuva Bangkok Dangerous johdattaa väkivaltaiseen ja seksikylläiseen suurkaupunkiin, Transsiberian houkuttaa venäläiseen junaseikkailuun ja Vicky Cristina Barcelona kutsuu aistikkaaseen Espanjaan. Elokuvia katsoessa ei voi välttyä ajattelemasta, että kyse on kalliista matkailumainoksista. Ovatko elokuvantekijät keksineet uuden tuotesijoittelun muodon, joka on suunnattu valtioiden ja kaupunkien matkailutoimistoille? Barcelona maksoi Woody Allenille miljoonan31.1.2009 12:06 5 kommenttia
Tämän ”varman” rahaston tuotto romahti Raha Absoluuttiseen tuottoon pyrkivä Ilmatar-rahasto romahti lokakuussa. Asiasta kertovan tuoreimman Arvopaperi-lehden mukaan rahaston tuotto oli 58,4 prosenttia miinuksella. Absoluuttisen tuoton hedgerahasto lupaa positiivista tuottoa markkinatilanteesta riippumatta. Tuotto perustuu aktiiviseen sijoituspolitiikkaan, jolla pyritään suojautumaan markkinariskiltä. Sijoituksia hajautetaan erilaisiin kohteisiin ja sijoitetaan myös johdannaisiin. Ilmatar sijoittaa Venäjälle ja Itä-Eurooppaan.28.11.2008 08:51 9 kommenttia