Harvinainen jättivoitto Kenosta Viihde Kerimäkeläinen pelaaja voitti Kenossa pyöreät miljoona euroa. Pelaaja oli jättänyt rivinsä Veikkauksen nettipalvelussa. Miljoonavoitto tuli viiden euron panoksella kymppitason Kenossa. Miljoonavoitot eivät ole Kenossa mitään jokapäiväistä herkkua, sillä tätä ennen pelistä on metsästetty miljoonan voitto vain kahdesti, vuonna 2005 Ouluun ja vuonna 2008 Euraan. Ennätys on vuonna 2008 Helsinkiin jysähtänyt kahden miljoonan voitto.30.6.2010 09:17 1 kommentti
Jättipotti sivu suun - syynä itaruus vai kohtalon iva? Viihde Epäonninen kanadalainen menetti elämänsä tilaisuuden. Hän oli lähellä voittaa 30 miljoonaa dollaria, runsaat 23 miljoonaa euroa. Mutta melkein on metri rannasta - voitto meni sivu suun, kertoo E24-sivusto. Asiakas oli tullut lähikauppaan arvontapäivänä. Kauppias oli kirjoittanut 27 dollarin hintaisen lottorivin, mutta asiakas oli valmis maksamaan vain 10 dollaria. Niinpä kauppias teki uuden rivin.5.6.2010 10:21 1 kommentti
Harvinanen miljoonavoitto Kenosta Viihde Kenosta mäjähti peräti miljoona euroa Taivalkoskelle vappuna, kertoo Veikkaus. Miljonääri oli jättänyt arvopaperinsa Taivalkosken R-kioskille. Voitto tarttui viiden euron panoksella pelattuun 10-tason Kenoon. Taivalkosken Keno-voitto on kuluvan vuoden isoin Kenossa metsästetty voitto. Vuonna 2002 Suomessa alkaneessa Kenossa on miljoonan euron voittoja juhlittu kaikkiaan kolme kertaa. Kenon päävoitto, kaksi miljoonaa euroa, on onnistuttu nappaamaan kerran.3.5.2010 17:38 1 kommentti
Ennätyksellinen lottopotti tänään jaossa Viihde Lottokansan jännitys tiivistyy illalla, kun jaossa on kaikkien aikojen suurin potti. Seitsemän oikein -tuloksella on mahdollista voittaa seitsemän miljoonaa euroa. Edellinen ennätys syntyi viime syksynä, kun potti kierroksella 44 kohosi 6,9 miljoonaan euroon. Jättipotti saa ihmiset pelaamaan tavallista innokkaammin. Edellisellä ennätyskierroksella Loton liikevaihto oli 18 miljoonaa euroa. Summasta seitsemän miljoonaa euroa meni taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Lottoa alettiin pelata Suomessa vuonna 1971.30.1.2010 09:43 1 kommentti
Ensikertalainen voitti bingon jättipotin Ulkomaat 24-vuotias englantilaismies Darryl Howe voitti jättipotin alle tunti sen jälkeen kun oli rekisteröitynyt bingosaitille. Nyt hän yrittää päästä Guinnessin ennätysten kirjaan, kertoo Expressen. - Minulla todennäköisesti oli vasta-alkajan tuuria. Ensikertalainen voitti 20 000 euron potin - vain 40 minuuttia sen jälkeen kun oli rekisteröitynyt saitille. Darryll oli 23 numeron jälkeen saanut ruudukkoonsa 15 numeroa eli "täyskäden". Nyt tutkitaan, onko hän saanut maailman nopeimman bingovoiton.23.1.2010 11:59 2 kommenttia
Veto lumimyräkästä toi 7 miljoonan potin – välittäjä vetoaa möhläykseen Viihde Vedonlyöntitoimisto Ladbrokes ei suostu maksamaan 7 miljoonan punnan (noin 7,8 miljoonaa euroa) voittopottia miehelle, joka löi vetoa valkoisesta joulusta Britanniassa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Syynä tähän on se, että mies oli tehnyt lumen satamisesta Britanniassa yhdistelmävedon. Ladbrokesin mukaan se hyväksyi vedon erehdyksessä, sillä yhdistelmävedot eivät ole sääntöjen mukaan mahdollisia tällaisissa vedonlyöntikohteissa.9.1.2010 11:13 4 kommenttia
Valtava 90 miljoonan lottopotti – ”virhekupongilla” Viihde Kentuckylainen Andersonien pariskunta on voittanut osavaltionsa historian suurimman lottopotin, kertoo uutistoimisto AP. Huima jättivoitto on 128,6 miljoonaa dollaria eli noin 90 miljoonaa euroa. Kuponki oli ostettu jouluaattona.7.1.2010 09:13
4 miljoonan lottopotti Tammisaareen Viihde Suomen kaikkien aikojen kymmenenneksi suurin lottopotti napsahti Raaseporiin, Länsi-Uudellemaalle. Tammisaaren aseman R-kioskilla jätetty kuponki osoittautui (krs 49/09) ainoaksi 7 oikein -tulokseksi, joten onnekas lottoaja kuittaa itselleen koko neljän miljoonan potin.7.12.2009 13:22
Loton 4,4 miljoonaa tärähti Helsinkiin Viihde Lauantain lottoarvonta poiki Suomeen jälleen uuden lottomiljonäärin, kun Helsingissä Tapaninkylän R-kioskilla pelattuun riviin tärähti 7 oikein -tulos. Voittaja kuittaa täysosumarivillään muhkeat 4,4 miljoonaa euroa. Tuore miljoonamies otti heti maanantaiaamuna yhteyttä Veikkaukseen. Helsingin lottovoitto on kuluvan vuoden kolmanneksi isoin yhteen kuponkiin osunut lottovoitto. Kaikkien aikojen pottitilastossa 4,4 miljoonan euron potilla pääsee kahdeksannelle sijalle.16.11.2009 13:46
Voitti jättipotin kahdesti – aikamoinen todennäköisyystemppu Viihde Eteläafrikkalainen mies on tehnyt jotain, mihin vain todella harvat pystyvät: hän on voittanut kaksi kertaa loton päävoiton. Voitot tulivat seitsemän vuoden välein. Asiasta kertovan brittilehti Telegraphin mukaan mies voitti ensimmäisellä kerralla 30 miljoonaa randia (noin 2,6 miljoonaa euroa) ja toisella kerralla 11 miljoonaa randia (noin 1 miljoonaa euroa).8.11.2009 11:02 5 kommenttia