2 uutispommia – Kataisen hallituksessa eripuraa? Kotimaa Hallituspuolueiden suhtautumisessa päivän kahteen suureen uutispommiin on nähtävissä selviä eroja. Tänää kerrottiin sekä suuresta kuntauudistuksesta että puolustusvoimien leikkauksista. Kokoomuslainen kuntaministeri Henna Virkkunen toteaa, että kunnissa ymmärretään uudistustarve. Virkkunen on tänään puolustanut jättimäistä kuntauudistusta.8.2.2012 17:30 36 kommenttia
Nyt tuli vahvistus: EU-suunnitelma ongelma Suomelle Kotimaa Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan määräenemmistöpäätökset Euroopan vakausvälineen varojen käytöstä voisivat olla perustuslaillinen ongelma Suomessa. Valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) sanoi, että vakausvälineen sopimukseen esitetyt muutokset pitäisi hyväksyä eduskunnassa kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Ranska ja Saksa vaativat euron pysyvään vakausrahastoon (EVM) muutosta, jonka myötä varojen käyttöön riittäisi määräenemmistö yksimielisen päätöksen sijaan.8.12.2011 12:59 38 kommenttia
28 mrd. €:n puuhastelu: eduskunta sai tietonsa vilttiketjulta Kotimaa Hallitus joutuu korjaamaan Euroopan rahoitusvakausvälineen, eli väliaikaisen vakausrahaston lakia. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) sanoo Uudelle Suomelle, että eduskunta on tehnyt ERVV-päätöksen väärän tiedon perusteella, ja päätös joudutaan uusimaan. - Lakia luettaessa pitää katsoa myös perusteluita. Nyt perusteluissa on virhe, monta tulkinnanvaraista kohtaa ja itse laki on myös tulkinnanvarainen, Koskinen sanoo.21.10.2011 13:24 34 kommenttia
Demari: Pikavippibisnekseen tulee tiukennuksia Raha Uusi hallitus kiristää pikavippejä koskevia lakipykäliä. Hallitusneuvotteluissa oikeuspolitiikan työryhmää vetänyt Johannes Koskinen (sd.) kertoo Uutispäivä Demarille, että syyniin joutuu koko pikavippejä koskeva lainsäädäntö.28.6.2011 09:09 11 kommenttia
Iso muutos Suomeen - paha isku ”hörhöille” Kotimaa Vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tulevan uudistuksen katsotaan hyödyttävän eniten pieniä puolueita. Uudistusta on pidetty suurimpana suomalaiseen vaalijärjestelmään viimeiseen sataan vuoteen. Ylen Aamu-tv:ssä kansanedustajat väittelivät siitä, onko järjestelmän muuttaminen isku yksittäisille, nouseville poliittisille liikkeille. – Minusta tämän uudistuksen yksi kantava linja on yhtäkaikki siinä, että puolueiden asema hieman vahvistuu näiden yksittäisten hörhöjen kustannuksella, kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva pamautti Ylen Aamu-tv:ssä.9.3.2010 08:04 70 kommenttia
Katainen tyrmistyi: ”Olen klapilla päähän lyöty” Kotimaa Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ihmettelee, ettei SDP vielä kerrokaan kantaansa Taxellin komitean mietintöön perustuslain uudistuksesta. SDP ei esittänyt eriävää mielipidettään, mutta se kuitenkin odottaa saavansa esitykseen muutoksia kevään eduskuntakäsittelyssä.10.2.2010 18:41 42 kommenttia
Kansanedustajaa moitittiin ”paska”-puheistaan, vastaus: ”Herkkähipiäinen puhemies” Kotimaa Kansanedustaja Lyly Rajala (kok.) joutui pyytämään anteeksi kielenkäyttöään eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkoiltana. Istuntoa johtanut varapuhemies Johannes Koskinen (sd.) oli sitä mieltä, että paskasta puhuminen ei kuulu istuntosaliin. –Minä peräänkuulutan lehdistölle vastuuta. Nykyajan lehdet saavat kirjoittaa mitä paskaa tykkäävät eivätkä joudu mihinkään vastuuseen. Mikä vastuu se on, jos Julkisen sanan neuvosto antaa langettavan päätöksen. Mitä merkitystä sillä on. Ei mitään, Rajala päästeli. Puhemies vastasi välittömästi:16.12.2009 20:52 11 kommenttia
Presidentiltä otetaan pois oma kanta? Kotimaa Perustuslain tarkastamista valmistelevan Taxellin työryhmän enemmistö haluaa sitoa presidentin valtioneuvoston kantaan myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kertoo Verkkouutiset.3.12.2009 09:24 14 kommenttia
Ex-ministereitä hiillostetaan vaalirahalaista Kotimaa Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on pyytänyt kahdelta edelliseltä oikeusministeriltä selvitystä vaalirahoituslain toimivuudesta. Johannes Koskisen (sd.) ja Leena Luhtasen (sd.) toivotaan kertovan, miten ministeriön johto on suhtautunut vaalirahoituslakiin ja sen ongelmiin. Jonkan mukaan jo tehdyistä selvityksistä voi päätellä, että ministeriön virkamiehet ovat vuosien varrella kiinnittäneet ministeriön johdon huomiota lain ja sen soveltamisen ongelmiin. Sen sijaan jää avoimeksi, miten johto on asiaa arvioinut.22.8.2008 12:18 8 kommenttia
Koskinen: Halonen pois EU-politiikasta Kotimaa Eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd.) kehottaa presidentti Tarja Halosta jäämään vapaaehtoisesti pois EU:n huippukokouksista. Koskinen sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että käytännön pitää muuttua viimeistään presidentin vaihtuessa. – Presidentiltä olisi viisasta jättäytyä pois Eurooppa-neuvoston politiikasta. Silloin ei ole mitään tarvetta lähteä avaamaan koko perustuslakia. Voidaan toimia perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisesti: sovittaa työnjako nykyiseen tilanteeseen, hän arvioi.26.5.2008 06:57 11 kommenttia