”+200 €/kk” – Tässäkö ratkaisu tuloeroihin? Raha Kelan tutkimusprofessori, vihreiden eduskuntavaaliehdokas Heikki Hiilamo sanoo Uudelle Suomelle, ettei ratkaisisi Suomen tuloero-ongelmaa osinkotuloja verottamalla. Köyhyystutkija Jouko Karjalainen sanoi aiemmin tänään Uuden Suomen haastattelussa, että listaamattomien osinkotulojen verovapauteen tulisi puuttua.21.2.2011 13:33 28 kommenttia
90 000 €/v: ”Iso ongelma Suomessa” Raha Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen köyhyystutkija Jouko Karjalainen sanoo Uudelle Suomelle allekirjoittavansa pääpiirteisään Johannes Kanasen väitöstutkimuksen väitteet tuloerojen kasvusta, vaikka pitääkin Kanasen tulkintoja radikaaleina. Karjalainen myös toivoo puuttumista siihen, että listaamattomien yritysten omistajien osinkotulot ovat verovapaita 90 000 euroon asti.21.2.2011 11:05 63 kommenttia
Suomi jakautuu kahtia - ”Kuin 1970-luvulla” Raha Suomen tuloerojen kasvusta on puhuttu jo pitkään. Taloussanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan talouslama on syventänyt kansalaisten kahtiajakoa entisestään. Kelan tutkimusprofessori Olli Kangas sanoo, että nyt hyötyvät ne, joilla jo on. Sen sijaan niiltä, joilla ei ole, viedään.16.5.2010 09:58 109 kommenttia
”Kannustinloukku” myönnetään – Jopa 3562 €/kk työttömälle Kotimaa Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa vieraillut tutkija myöntää, että Suomen sosiaaliturvasta puhuttaessa kannustinongelma syntyy tietyissä tapauksissa.10.2.2010 11:02 109 kommenttia
Paha virhe: Suomalaisia ei pelota eläkeaika Raha Enemmistö suomalaisista ei usko lakisääteisen eläketurvan tarjoavan heille riittävää elintasoa. Siitä huolimatta yli 40 prosenttia ei ole varautunut eläkeaikaan, ilmenee Sampo Pankin ja TNS Gallupin julkistamasta tutkimuksesta. -Tämä tulos kertoo karua kieltä siitä, että kansalaiset suhtautuvat varsin huolettomasti tulevaan eläkeaikaan, vaikkei lakisääteisen eläkkeen uskotakaan takaavan nykyistä toimeentuloa, arvioi johtaja Sari Köykkä Sampo Pankin Varallisuudenhoidosta.1.12.2009 18:00 20 kommenttia
”Köyhyys tuli osaksi Suomea” – Mutta kuka onkaan köyhä? Raha Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen köyhyystutkija Jouko Karjalainen arvioi, että köyhyys on tullut taas osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Toimeentulotuen saajien määrä on kääntynyt nousuun ja tuloerot ovat revenneet, Karjalainen katsoo THL:n Tesso-lehden mukaan.27.10.2009 14:39 25 kommenttia