Sadat ihmiset jäivät jumiin meren alle Ulkomaat Englannin kanaalin alittavaan tunneliin juuttunut Eurostar-juna on saatu pois tunnelista. Yhtiön edustajan mukaan junaa hinataan parhaillaan kohti Englannin puolella olevaa asemaa. Matkustajat siirretään asemalla toiseen junaan, joka vie heidät perille Lontooseen. Brysselistä Lontooseen matkalla ollut juna oli tunnelissa jumissa pari tuntia. Varotoimena kaikki Eurostar-yhtiön muutkin junat pysäytettiin. Eurostar-junat olivat jo viime kuussa kolme päivää liikennöimättä kovan pakkasen ja lumentulon vuoksi.7.1.2010 13:14 9 kommenttia
Lontoossa ”painajaismainen” taistelu junalipuista Ulkomaat Tuhannet joulunviettoon pyrkineet matkustajat kamppailivat keskiviikkona Lontoossa paikasta Eurostar-junissa. Samaan aikaan lumisateet ja jäätävät olosuhteet haittasivat edelleen liikennettä monin paikoin Euroopassa. Englannin kanaalin ali kulkeva Eurostar palasi tiistaina liikenteeseen kolmen päivän tauon jälkeen. Lontoon St Pancrasin asemalla oli varhaisesta aamusta pitkät jonot ihmisiä, jotka halusivat mantereelle. Tungos kuumensi monen tunteita. –Tämä on painajaismaista, kuvaili 28-vuotias virkanainen Olivia Roman. Hän aloitti jonottamisen kuudelta aamulla.23.12.2009 17:37
Raju lumikeli sekoitti Euroopan Ulkomaat Jäätävä talvikeli sotki liikenteen eilen pahoin monessa Euroopan maassa. Esimerkiksi Italiassa jouduttiin perumaan useita lentoja ja lauttavuoroja sankan lumisateen vuoksi. Kylmyys ja raju lumentulo ovat johtaneet myös lentojen peruutuksiin ja lukuisiin peltikolareihin maanteillä ympäri Eurooppaa. Britannian ja Ranskan välinen junaliikenne ei pääse käyntiin vielä tänäänkään. Kylmän sään vuoksi Eurostar-junavuorot Englannin kanaalin alittavassa tunnelissa on tältä päivältä peruttu kokonaan.20.12.2009 08:43 4 kommenttia