10 000 järistystä – Muinainen tulivuori purkautuu Kanarialla Ulkomaat Kanariansaariin kuuluvalla El Hierrolla on evakuoitu arviolta 600 ihmistä tulivuorenpurkauksen takia, kertovat mediatiedot. El Hierron lähellä meren alla sijaitseva muinainen tulivuori alkoi eilen purkautua. La Restingan kylän asukkaat ja turistit evakuoitiin, koska toinen purkaus lähempänä rannikkoa arvioitiin mahdolliseksi. El Hierrolla on ollut yli 10 000 maanjäristystä sitten heinäkuun loppupuolen, mikä on ollut merkki magman noususta kohti maanpintaa.13.10.2011 08:57
Suomalaiset matkustavat sinne minne aina ennenkin Raha Talven etelänmatkoista on vielä puolet myymättä, kertovat suurimmat matkanjärjestäjät. Suomalaisten ensi talven suosikkikohde on perinteiseen tapaan Kanariansaaret. Kaukomaista Thaimaa on pitänyt pintansa halutuimpana lomakohteena, ja monet mielivät myös Egyptiin. Pakettimatkojen lisäksi suomalaiset suosivat kaupunkilomia Euroopassa. Yhä useampi haluaa viettää talvilomansa tasokkaassa hotellissa.20.9.2010 07:25 2 kommenttia
Verta imevä yllätys vaanii Espanjan-turistia Ulkomaat Ihmisestä verta imevät luteet ovat lisääntyneet hälyttävästi Espanjan hotelleissa. Osissa maata viranomaiset ovat ryhtyneet jakamaan hotelleille ohjeita tuholaisten hävittämisestä. Luteet ovat viime vuosina lisääntyneet eniten Manner-Espanjan rannikon ja Kanarian hotelleissa. – Ilmoitettujen tapausten määrä on kasvanut huomattavasti, lähennellen jo epidemiaa, kerrotaan viranomaisten Madridin alueelle laatimassa esitteessä.4.3.2010 08:07 2 kommenttia
Arctic Sea myöhästyy Ulkomaat Kaappauksen kohteeksi joutuneen Arctic Sea -aluksen saapuminen Las Palmasin satamaan Kanarialla viivästyy, Espanjan uutistoimisto Efe kertoo. Efen viranomaislähteiden mukaan alus saapunee satamaan seuraavan kahden vuorokauden sisällä. Venäläinen uutistoimisto Ria Novosti kertoi, että venäläiset tutkijat poistuvat alukselta perjantaihin mennessä. Ria Novostin tietojen mukaan Venäjän on määrä luovuttaa alus Maltan viranomaisille torstaina tai perjantaina.16.9.2009 16:15 8 kommenttia
Arctic Sea yhä Venäjän tutkinnassa Ulkomaat Arctic Sea -rahtialus oli edelleen tiistaina Atlantilla lähellä Kanariaa, kertoi uutistoimisto Itar-Tass. Itar-Tassin nimettömän sotilaslähteen mukaan venäläisviranomaiset jatkavat yhä tutkimuksia aluksella. Lähteen mukaan vielä ei ollut tiedossa, mihin satamaan Arctic Sea jatkaa tutkimusten valmistuttua. Viime viikolla Arctic Sean kerrottiin aikovan Las Palmasiin Kanarialle, missä venäläisten oli määrä luovuttaa alus Maltan viranomaisille.15.9.2009 16:34 4 kommenttia
Venäjä luovuttaa Arctic Sean Ulkomaat Venäjän viranomaisten mukaan rahtialus Arctic Sea on tarkoitus luovuttaa omistajilleen lähipäivinä Kanarialla, kertoo Yle Uutiset. Venäjän syyttäjänviraston tutkimuskomitean viestintäjohtajan Vladimir Markinin mukaan laivan tutkinta on loppusuoralla. Markin korostaa Ylelle, ettei kaappauksen kohteeksi joutuneelta rahtialukselta ole löytynyt muuta kuin puutavaraa. Markinin mukaan laivan omistajat saavat päättää, minne laiva jatkaa kulkuaan Kanariansaarilta.10.9.2009 13:32 2 kommenttia
Koulut alkoivat - suomalaisilla loma jo mielessä Kotimaa Koulujen alkaminen on saanut suomalaiset varaamaan talven lomamatkoja. Matkajärjestäjä Finnmatkojen mukaan matkojen varausvauhti on kaksinkertaistunut viimeisen kahden viikon aikana. Finnmatkojen Thaimaan matkoista on varattu yli puolet ja parhaat joululähdöt on myyty keväällä loppuun. Yhtiö harkitsee lisäävänsä lentokapasiteettia Phuketiin. Kanariansaarille viimeiset paikat parhaille joululähdöille myydään elokuun aikana.20.8.2009 09:28 1 kommentti
Tulipalot ajoivat tuhanneet evakkoon Kanarian saarilla - katso järkyttävä kuvakooste Ulkomaat Sadat palomiehet jatkoivat sunnuntaina Kanarian saarilla raivoavan maastopalon sammutustöitä. Noin 500 palomiestä, metsänvartijaa ja sotilasta yrittivät saada liekkimerta hallintaan La Palman lomasaarella. Sammutustöitä vaikeuttanut kuumuus hellitti hieman sunnuntaina. Sanomalehti El Paisin mukaan lämpötila pysytteli silti 28 asteen yläpuolella, minkä lisäksi puuskittainen tuuli teki liekkien etenemissuunnan ennustamisesta vaikeaa.2.8.2009 17:54 2 kommenttia
Erikoinen pakosuunnitelma: Zeppeliini ja kiipeilyvälineet Viihde Espanjan poliisi kertoi perjantaina paljastaneensa italialaisen huumediilerin erikoisen pakoyrityksen. Uutistoimisto Reutersin mukaan 52-vuotias Giulio B. yritti pakoa kiipeilyvälineiden ja nelimetrisen ilmalaivan avulla. - Suunnitelmana oli kauko-ohjata zeppeliiniä tuomaan vangille pimeänäkölaite ja kiipeilyvälineet, poliisi kertoo tiedotteessa.4.7.2009 11:54
Täältä saat varmimmin vatsataudin Viihde Joka vuosi tuhansia lomapäiviä vedetään kirjaimellisesti vessasta alas. Intian Goan kaltaisissa lomakohteissa peräti 70 prosenttia sairastuu turistiripuliin, mutta muissakin suosituissa kohteissa sairastumisen riski on suuri, kertoo Expressen norjalaiseen Dagbladetiin viitaten.20.11.2008 15:46