Rööperin naamanvääntöosasto toimii Kulttuuri Aleksi Mäkelän elokuva Rööperi on Uuden Suomen elokuvakriitikko Mikko Pielan mielestä taas ns. ”miesten elokuva”. Se on yllättävästi enemmänkin surumielinen kuin toiminnallisesti viihdyttävä ja siinä mielessä puolihyvä. –Romantiikka ja erotiikka se ei näköjään sovi meikäläisille jätkille. Sinänsä kummallista, koska etukäteen luulisi, että pornokaupan Iso-Roobertinkadulle perustaneen ihmisen elämäntarinassa olisi tätäkin elämänpuolta ollut ilmaistavaksi asti, Piela8.1.2009 15:20
Rööperi Aleksi Mäkelän ohjaama ”Rööperi” on kulttuurihistoriallisesti kiinnostava kuvaus Helsingin Punavuoren kaupunginosassa vallinneesta rikollisesta elämänmuodosta 1960-luvulla ja 1970-luvulla. Se on yllättävästi enemmänkin surumielinen kuin toiminnallisesti viihdyttävä ja siinä mielessä puolihyvä. Elokuva pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin ”Rööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005”. Monet luotettavat tahot ovat kirjaa suositelleet.
Touko-Pouko tulee taas! Viihde Studio Julmahuvissa kulttimainetta saavuttanut hahmo Touko-Pouko tekee pian paluun televisioon. Hahmo nähdään tammikuussa alkavassa JugiStyle-sketsisarjassa, jonka ovat käsikirjoittaneet Jukka Rasila ja Kari Hietalahti. Monipuolisesti television, elokuvan ja teatterin parissa kannuksia hankkineet Rasila ja Hietalahti nähdään Subilla sunnuntaisin klo 22 tammikuun 11. päivä alkaen.16.12.2008 11:37