Myynnissä näkyivät viime vuoden aikana erityisesti karppaus ja luomu.
S-toiminnan kehitys on ollut todella nopeaa: vuoteen 2010 verrattuna yhtymän myynti kasvoi viime vuonna 9,5 prosenttia 11,5 miljardiin euroon. ››
Inoxumin kauppahinta on 2,7 miljardia euroa. Summasta yksi miljardi maksetaan ThyssenKruppille käteisenä. Loput 1,7 miljardia euroa kuitataan uuden Outokummun osakkeilla. ThyssenKruppista tulee uuden Outokummun osaomistaja 29,9 prosentin osuudella.
Suomen valtio omistaa nykyisestä Outokummusta 31 prosenttia. ››
Loppuvuoteen odotettu talouden kasvu ja työllisyyden koheneminen ensi vuonna nostavat vähittäiskaupan myynnin määrää prosentilla vuonna 2013. Heikentyvä huoltosuhde murentaa kuitenkin kaupan kasvunäkymiä pitkällä aikavälillä, liitto ennustaa.
Kehitys näkyy myös työllisyydessä. Koko kaupan toimialan työllisyys pienenee ennusteen mukaan runsaat puoli prosenttia. ››
Tästä lähtien Intia on Pakistanin kirjoissa "suosittu valtio", eli intialaisia tuotteita ei enää rankaista korkeammilla tullimaksuilla ja muilla rajoituksilla. ››
Kaupan asiakasrekisteriä käytettiin viime viikolla ensi kerran estämään vaarallisen botulismibakteerin leviäminen. Bakteeria on levinnyt italialaisista Gaudiano Bio -mantelioliiveista ja yksi henkilö on kuollut botulismitartunnan seurauksena. ››