Asunnottomat hienostoalueella: Kansanedustaja varoo illalla liikkumista Kotimaa Viime kesänä Töölön Hietaniemenkadulle avattu asunnottomien asuntola kuumentaa edelleen tunteita. Kaupunginhallitus hyväksyi asuntolan perustamisen pitkän julkisen keskustelun jälkeen toukokuussa 2006. Nyt kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Sanna Perkiö vaatii asuntolan siirtämistä. Hänen mukaansa asunnottomsita on enemmän haittaa kuin osattiin pelätä, kertoo Yle Uutiset.1.3.2010 20:02 65 kommenttia
Kaupunginvaltuutettu jäi kiinni rattijuopumuksesta - 35 päiväsakkoa Kotimaa Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Tuija Mäkinen (vihr.) tuomittiin keskiviikkona sakkoihin rattijuopumuksesta, kertoo Keskisuomalainen. Lehden mukaan Mäkinen sai Jyväskylän käräjäoikeudelta 35 päiväsakkoa, josta tuli maksettavaksi 1 155 euroa. Hän jäi kiinni rattijuopumuksesta Jyväskylässä 30. syyskuuta, jolloin hän puhalsi poliisin alkometriin runsaat 0,6 promillen lukemat.17.12.2009 07:36 4 kommenttia
Perussuomalaiselle syyte: Huijasi Kelalta kymmeniä tuhansia? Kotimaa Seinäjokelaista kaupunginvaltuutettua syytetään törkeästä petoksesta. Syytteen mukaan hän nosti väärin perustein Kansaneläkelaitokselta tukia vuosien ajan, yhteensä noin 35 000 euron arvosta. Juttua käsiteltiin Seinäjoen käräjäoikeudessa keskiviikkona.1.7.2009 15:46 11 kommenttia
Auto omalla ajotiellä - parkkisakot! Ulkomaat Ohion asukkaat valittavat saaneensa 25 dollarin sakkolapun parkkeerattuaan autojaan omille ajoteilleen, kertoo metro.uk. Toledon pormestari Carty Finkbeiner sanoo pitävänsä voimassa asukkaiden saamat sakot. Hänen mukaansa sakkolaput annettiin päällystämättömille pinnoille, muun muassa sorateille parkkeeraamisen kieltävän kaupungin lain mukaan.16.6.2009 17:05
Kuopiolaiselta valtuuteltulta vaaditaan kymmeniä tuhansia - heitti salaisia asiakirjoja roskikseen Kotimaa Asianomistajat vaativat 48000 euron korvauksia kuopiolaiselta kaupunginvaltuutetulta, joka laittoi salassapidettäviä asiakirjoja roskalaatikkoon Kuopiossa viime joulukuussa. Kuopion käräjäoikeus julkisti vaatimukset ja syytetyn vastineen tiistaina. Valtuutettua syytetään ensi viikolla tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. Miehellä oli hallussaan asiakirjoja, jotka hän oli saanut sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston varajäsenenä. Hän laittoi roskiin papereita, jotka sisälsivät 25 ihmisen tietoja.2.12.2008 19:59
Halla-ahosta rikosilmoitus huomenna? Kotimaa Vihreät naiset suunnittelevat rikosilmoituksen tekemistä kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (ps.) blogitekstistä. – Kansalaispalaute on ollut sen suuntaista, että rikosilmoitus olisi syytä tehdä, kertoo Espoon valtuuston jäsen Sirpa Hertell (vihr.) Hertell ja Vihreiden naisten puheenjohtaja Heli Järvinen ovat olleet päähenkilöinä syyttämässä Halla-ahoa väkivaltaan lietsomisesta tämän kirjoittamassa blogissa. Halla-aho kirjoittaa:13.11.2008 15:43 94 kommenttia