Kesä tuli rytinällä Tiede ja ympäristö Vaikka kevät alkoi tänä vuonna myöhään, kesä tuli kuitenkin ajallaan. Luonto-Liiton kevätseurannan mukaan tämä näkyy erityisen hyvin kasveista. Seurannassa saatujen vajaan 10 000 havainnon perusteella maaliskuussa kevät oli vielä pahasti aikataulustaan jäljessä muutamaan aikaisempaan vuoteen verrattuna. Kuitenkin erityisesti toukokuun hellejakso vauhditti loppukevään lajien ilmestymistä jopa tavallista aikaisemmin. Esimerkiksi tuomen kukinta oli etelärannikolla ohi noin viikossa.10.6.2010 08:18 1 kommentti
Kevään merkki: kyy nähty Tiede ja ympäristö Kevät matelee kohti Suomea lounaasta käsin. Lumikinokset ovat pienentyneet nopeimmin Varsinais-Suomessa. Myös useimpien muuttolintujen tulo on selvästi myöhässä. Runsaasti tulokkaita on nähty vasta lounaisrannikon tuntumassa. Peltojen sulamista odottelevat edelleen erityisesti töyhtöhyypät, kiurut ja kurjet. Hyönteisetkään eivät ole kömpineet koloistaan samaan tahtiin kuin aiempina keväinä, havaittiin Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa, viime viikonloppuna.1.4.2010 10:21
Luvassa luminen vappu? Kotimaa Vaikka maaliskuu on tuntunut poikkeuksellisen kylmältä, ei vielä ole syytä huoleen. Kevät ei ole myöhässä. Kovin paljon pelivaraa ei kuitenkaan enää ole. –Jos kylmät kelit jatkuvat vielä viikon kuluttua, silloin alkaa Etelä-Suomessa kevät viivästyä. Terminen kevät alkaa esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä keskimäärin 27. maaliskuuta, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta. Terminen kevät merkitsee sitä, että vuorokauden keskilämpötila nousee nollan yläpuolelle.18.3.2010 14:04 14 kommenttia
Kesään enää kuukausi? – ”Sananlasku pielessä” Tiede ja ympäristö Kevät on tänä vuonna myöhässä, mutta joitain yllättäviä havaintoja on jo tehty. Kylmästä ja lumisesta maaliskuusta huolimatta ensimmäiset kiurubongaukset on jo tehty, kertoo Luonto-Liiton kevätseurannasta vastaava Titta Lassila Iltalehdelle. - Ensimmäiset havainnot kiuruista on jo tehty. Erittäin yllättävää on myös, että ensimmäiset nokkosperhoset ovat jo lähteneet liikkeelle, Lassila sanoo.17.3.2010 08:20 4 kommenttia
Kevään merkki – yllättävä bongaus Helsingissä Tiede ja ympäristö Lintujen kevätmuutto Suomeen on parhaillaan alkamassa, kertoo Birdlife Suomen tiedottaja Lauri Hänninen Yle Uutisille. Yllättäviä yksittäisiä lintuja on jo bongattu, vaikka pakkaset ovat vasta hellittäneet. Kevät näyttää olevan tuloillaan, sillä esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa on bongattu kuovi. - Tämä lienee Uudenmaan ennätys, vaikka varsinaisia tilastoja ei olekaan pidetty. Yleensä kuovit saapuvat huhtikuussa, kertoo Lauri Hänninen.10.3.2010 13:30 3 kommenttia