Kirsti Paakkanen Marimekosta: ”Sydämeen sattuu” Raha Marimekon aikoinaan suosta kukoistukseen nostanut Kirsti Paakkanen seuraa yhä tiiviisti yrityksen vaiheita. Niin huippusuunnittelijoiden kuin johtajienkin lähdöt ovat hämmästyttäneet Paakkasta. - Kyllähän minun sydäntäni sattuu, kun katson rakkaan yrityksen nykyistä tilannetta. En minä ole välinpitämätön ihminen, ja seuraan Marimekon kohtaloa kuten kaikki muutkin suomalaiset, Paakkanen kertoo Ilta-Sanomille.8.10.2009 08:23 2 kommenttia
Uskomatonta! - Marimekko tappiolla Raha Marimekko-konsernin liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 2009 13 prosenttia ja oli 16,3 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan kannattavuutta parhaiten kuvaava numero, liiketulos, laski yllättäen pakkaselle -21 000 euroon viime vuoden alun 1,8 miljoonasta. Osaketta kohti tulos oli pyöreä nolla. Tulos oli yhtiötä seuraaville analyytikoille pettymys, kertoo Arvopaperin verkkopalvelu.13.5.2009 09:44 3 kommenttia
80-vuotias Kirsti Paakkanen: ”Terveiset yläkertaan” Raha Marimekon entinen toimitusjohtaja ja omistaja Kirsti Paakkanen täyttää tänään 80 vuotta. - Elämäni on ollut hieno kaikella tapaa. Olen ollut terveenä ja lopetin työt 79-vuotiaana, joten terveiset voi lähettää yläkertaan, Paakkanen kommentoi Helsingin Sanomien haastattelussa. Julkisuudessa syntyi kohu, kun Paakkanen myi viimeiset Marimekko-osakkeensa tammikuun lopulla ja puhui kovin sanoin nykyisestä toimitusjohtajasta Mika Ihamuotilasta. - Ei meille Mika Ihamuotilan kanssa jää ajan kuluessa mitään särää, Paakkanen uskoo.12.2.2009 09:13
Paakkasen viiltävä kuitti: ”Ota mallia Timo Jutilasta!” Raha Kirsti Paakkanen kuittaa Marimekon toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan eilisen piikittelyn hauskoin sanankääntein. Eilen Ihamuotila selitti Talouselämä-lehden mukaan Marimekon tiedotustilaisuudessa, ettei yrityksen mallisto ollut riittävän hyvä ja houkutteleva. Tästä suivaantuneena Paakkanen maksaa Ihamuotilan tölväisyn takaisin korkojen kera. Hän kehottaa Ihamuotilaa ottamaan mallia Suomen jääkiekkomaajoukkueen ex-kapteenista Timo Jutilasta.30.1.2009 08:57 18 kommenttia
Paakkanen: "Kukaan ei ole pettänyt minua, kuten Ihamuotila" Kotimaa Marimekon entinen omistaja, 79-vuotias Kirsti Paakkanen kertoo Helsingin Sanomille uuden toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan pettäneen hänet. - Koskaan luottamustani ei ole petetty, kuten Mika Ihamuotila teki. Mies, johon luotin ja josta puhuin kauniisti, petti minut, Paakkanen sanoo.8.1.2009 20:45 6 kommenttia
Näin Marimekko-jupakka eteni Raha Marimekon omistuksesta kiehahtanut kiista ratkesi torstaina, kun Kirsti Paakkanen löysi ostajat lopuille Marimekon osakkeilleen. 79-vuotiaan Paakkasen luopumisen Marimekosta piti varmistua jo lokakuussa 2007, jolloin hän sopi, että myy koko omistuksensa, noin viidesosan osakkeista, Ihamuotilalle asteittain vuoden 2008 loppuun mennessä. Koko osakepotin äänivalta siirtyi kuitenkin Ihamuotilalle saman tien. Ihamuotila osti tuolloin myös työeläkeyhtiö Varmalta kolmen prosentin suuruisen osuuden osakkeista.8.1.2009 17:57 8 kommenttia
Paakkanen kypsyi lopullisesti Marimekkoon Raha Kirsti Paakkanen on myynyt koko osuutensa Marimekko-yhtiöstä. Vielä viime viikolla hän arvosteli Marimekon uutta pääomistajaa Mika Ihamuotilaa ja puhui mahdollisesta paluusta yhtiön johtoon. Design-yhtiö Marimekon osakkeella tehtiin iltapäivällä Helsingin pörssissä 7,7 miljoonan euron suurkauppa. Kaupassa omistajaa vaihtoi 856 565 osaketta yhdeksän euron kappalehinnalla.8.1.2009 15:26 13 kommenttia
Hän on Suomen ihailluin nainen Kotimaa Tasavallan presidentti Tarja Halonen on helmikuussa tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan ihailluin suomalainen tunnettu nainen. Miesten puolella eniten ihailua saa osakseen eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Toiseksi eniten ihailtu nainen oli Marimekon johdosta tänä vuonna vetäytynyt Kirsti Paakkanen. Seuraavina listalla tulevat genetiikan tutkija Leena Palotie ja entinen ministeri Elisabeth Rehn, jotka käytännössä jakavat kolmannen sijan.29.5.2008 10:57 8 kommenttia
Lehti: Presidentti Halonen ainoa suomalainen naisvaikuttaja Kotimaa Suurin osa kansalaisista ei osaa nimetä Suomesta kuin yhden vaikutusvaltaisen naisen, presidentti Tarja Halosen, kirjoittaa Aamulehti sunnuntaina. Haastateltavia pyydettiin nimeämään kolme mielestään Suomen vaikutusvaltaisinta naista. Taloustutkimukselta tilaaman kyselyn mukaan yli puolet ei keksi, kuka voisi olla toiseksi tai kolmanneksi vaikutusvaltaisin nainen. Lehden mukaan vastaaminen koettiin vaikeaksi, vaikka yli puolet nykyisen hallituksen ministereistä on naisia.11.5.2008 09:33 11 kommenttia
H&M testaa ihailemaansa Marimekkoa Raha Eurooppalaisittain pieni Marimekko on saanut yhteistyötarjouksen jättimäiseltä vaateliikeketjulta Hennes & Mauritzilta. - Suunnittelijamme ovat jo kauan ihailleet Marimekon värikkäitä kuoseja, kertoo H&M:n lehdistöpäällikkö Annacarin Björne Ruotsista. - Ensi kesän mallistossamme näkyvät 50-, 60-, ja 70-lukujen painokuviot. H&M ei lupaa tämän jälkeen jatkoa Marimekko-yhteistyölle. Ruotsalaisyhtiön tapana on tehdä tämänkaltaiset sopimukset kertaluonteisina.20.11.2007 15:19