kondomit
Kondomiriita: Pornoväki uhkaa lähdöllä
Paavin oudot kondomipuheet – ”2 käännösvirhettä”
MM-voitonjuhlat: kondomien myynti räjähti
Viihde Kondomien myynti on räjähtänyt viisinkertaisiin lukemiin Etelä-Koreassa, kun maan jalkapallojoukkue voitti Kreikan MM-kisoissa Etelä-Afrikassa, kertoo uutistoimisto AFP viitaten paikallismediaan.
Voitonjuhlinnassa myyntiään kasvattivat myös ruokapaikat ja tavalliset päivittäistavarakaupat.
Koko maassa voitonjuhliin osallistui miljoona ihmistä, joista 200 000 pääkaupunki Seoulissa.
Pornoleffoihin kondomipakko? – Lähtö uhkaa
Viihde Kaliforniassa selvitetään mahdollisuutta määrätä kondomipakko pornoelokuvien näyttelijöille, kertoo uutistoimisto AP. Kalifornian työturvallisuuslautakunta äänesti, että mahdollisuutta on tutkittava tarkemmin.
Tarkoituksena on entisestään parantaa työntekijöiden turvallisuutta ja estää tautien leviämistä.
Vesiseksi voi olla vaarallista – 5 syytä
Aborttirekisteriä ehdotetaan Ruotsiin
Seksintäyteisillä aurinkolomilla ikävä seuraus Euroopassa
Ulkomaat Tutkijat ovat selvittäneet HI-viruksen leviämistä Euroopassa, kertoo BBC. Tutkimuksessa selvisi, että aurinkolomakohteistaan tutut Kreikka, Portugali ja Espanja sekä Serbia ovat suuria HIVin viejiä. Nämä ovat siis maita, joihin matkustavat turistit ja joista lähtevät ihmiset usein kantavat virusta.








