Miehet tunkeutuivat asuntoon - Poliisi seurasi verijälkiä Kotimaa Rovaniemellä Sudentiellä kaksi miestä murtautui varhain torstaiaamuna asuntoon asukkaan ollessa nukkumassa. Asukas oli herännyt, kun alimmaisessa kerroksessa olevan asunnon parvekkeen oven lasi rikottiin. Sisälle tuli asukkaalle ennestään tutut miehet. Miehet veivät mukanaan viinapullon ja poistuivat paikalta. Verijäljet kuitenkin johtivat Sudentiellä olevaan toiseen taloon ja asuntoon. Poliisi otti asunnosta kiinni kaksi 36-vuotista miestä. Heitä epäillään varkaudesta sekä kotirauhan rikkomisesta.6.10.2011 08:47
Outoa häirintää kotipihalla – selitys: ”Soitimme ovikelloa” Kotimaa Väärinkäsitys on syynä siihen, että Uudenmaan ympäristökeskuksen tutkija pyöri kuvaamassa ja tutkimassa nurmijärveläisen maanomistajan pihapiiriä toistakymmentä kertaa maanomistajan tietämättä. Näin kerrotaan Uudenmaan ympäristökeskuksesta Uudelle Suomelle. Apulaisoikeusasiamies moitti lokakuisessa ratkaisussaan ympäristökeskusta siitä, että sen virkamiehet ja palkattu tutkija olivat unohtaneet, ettei kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella saa tehdä tutkimuksia tai selvityksiä ilman maanomistajan lupaa. Maanomistaja kanteli vuosina 2006–2007 tapahtuneista käynneistä vuonna 2008.5.11.2010 15:42 3 kommenttia
”Seurakunnan lehti rikkoo kotirauhaa” Kotimaa Jyväskylän seurakunta pohtii, rikkooko se Henki ja elämä -lehden jakelulla lakia. Jyväskyläläismiehen mukaan seurakunta rikkoo kotirauhaa ja uskonnonvapautta jakaessaan hänelle seurakunnan lehteä. Hän on laittanut postilaatikkoonsa lapun "ei hengellistä materiaalia". Viime ja tänä vuonna seurakunta ei ole kunnioittanut miehen tahtoa. Oikeuskanslerin virasto on pyytänyt seurakunnalta selvityksen asiasta.9.9.2010 14:02 14 kommenttia
Tunkeutujat löivät miestä leuanvetotangolla Kotimaa Kajaanilaisessa yksityisasunnossa tapahtui lauantaina noin kello 16.15 törkeä pahoinpitely, kun vuosina 1986 ja 1978 syntyneet miehet tunkeutuivat vuonna 1972 syntyneen kajaanilaismiehen rivitaloasuntoon Otanmäessä. Miehet pääsivät sisään rikkomalla etuoven lasin. Asunnon haltijaa lyötiin muun muassa leuanvetotangolla ja uhattiin saksilla. Hän säästyi pahemmilta vammoilta, mutta joutui viettämään yön sairaalassa. Myös tunkeutujat saivat lieviä vammoja ja heidät otettiin kiinni poliisilaitokselle. Asunnossa rikkoontui rytäkässä myös omaisuutta.25.4.2010 16:52
Nainen järjesti häät - ”sulho” ei tiennyt mitään Viihde 53-vuotias uumajalaisnainen päätti mennä naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Hän otti yhteyttä pappiin, varasi kirkon, lähetti esteettömyystodistukset eteenpäin ja anoi yhteistä sukunimeä, kertoo Aftonbladet. Rakkauden kohde oli kuitenkin asiasta autuaan tietämätön - kunnes sai asiasta tiedon postitse kotiinsa. Nainen on nyt tuomittu sakkoihin kotirauhan rikkomisesta.13.11.2009 16:44 2 kommenttia
Paha tekstari vie kohta vankilaan Kotimaa Rikoslakia muutetaan siten, että kotirauhan rikkomiseen voi syyllistyä lähettämällä häiritsemistarkoituksessa matkapuhelimeen tekstiviestejä. Laki tulee voimaan marraskuun ensimmäinen päivä. Muutoksen jälkeen asiattomien viestien lähettäminen rinnastetaan häiritseviin puhelinsoittoihin. Lisäksi poliisilla on oikeus saada teleyrityksiltä kotirauhan rikkomisen selvittämisessä tarvittavia tietoja.29.10.2009 10:42 5 kommenttia
Lehti: VR-pomo pahoinpiteli naisen Raha VR Osakeyhtiön maanantaina eronnutta toimitusjohtajaa epäillään rikoksista, kertoo Iltalehti. Lahden poliisin mukaan Tapio Simosta epäillään pahoinpitelystä, kunnianloukkauksesta, kotirauhan rikkomisesta ja yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä. Iltalehden tietojen mukaan uhri olisi Simokselle entuudestaan tuttu nainen ja epäillyt rikokset olisivat tapahtuneet vuodenvaihteen ja juhannuksen välillä. Poliisi on tutkinnasta vielä vaitonainen. Simos ei ole kommentoinut eroaan millään tavalla, eikä Iltalehti ollut tavoittanut häntä nytkään kommentoimaan epäilyjä.12.8.2009 08:05
Mies lähetteli itsetyydytysvideoita naisten puhelimiin Kotimaa Kuusankoskelaismies on tuomittu sakkoon itsetyydytysvideoiden lähettämisestä naisten kännyköihin, kertoo Yle Uutiset. Lahden käräjäoikeuden mukaan kyse oli kotirauhan rikkomisesta. Oikeus tuomitsi vuonna 1943 syntyneen kuusankoskelaisen miehen 60 päiväsakkoon kotirauhan rikkomisesta. Miehen tuloilla sakkosumma on 420 euroa. Mies lähetteli videoita neljälle tuntemattomalle naiselle. Kun naiset olivat saaneet salatusta liittymästä soiton ja avanneet puhelun, oli mies lähettänyt vastaanottajille videokuvaa itsetyydytyksestä.16.3.2009 12:37 3 kommenttia
Mustasukkainen hakkasi vasaralla Kotimaa Eroamassa olleen ja erillään asuneen avioparin mies tulistui kuultuaan vaimonsa uudesta miesystävästä. Aviomies murtautui Kouvolan Valkealassa vaimon asuntoon vasaralla, rikkoi makuuhuoneen oven ja kävi vaimonsa uuden miehen kimppuun vasran kanssa. Tapauksesta kertovan Kouvolan Sanomien mukaan uhri torjui vasaraniskun ja sai sen pois hyökkääjältä. Kamppailun aikana hänelle aiheutui muista iskuista verenpurkauma silmäkulmaan ja ruhjeita kylkeen sekä käsivarteen.13.2.2009 08:46 3 kommenttia
Häirikkötekstarit rangaistavaksi: ”Koko laki aivan tarpeeton” Kotimaa Tekstiviesteillä häiritseminen tulee rangaistavaksi, mutta ei läheskään kaikissa tapauksissa. Eduskunta aloitti lakiesityksen käsittelyn torstai-iltana. Heti kysyttiin, miksi häirintä tekstiviesteillä on yhdellä hetkellä rangaistavaa, mutta toisessa tilanteessa enää ei. Joidenkin kansandustajien mielestä koko laki on aivan turha. Tämä johtuu siitä, että tekeillä oleva lainmuutos koskee vain kotirauhaa. Häiritsevien tekstiviestien toistuva lähettäminen voi jatkossa olla samanlaista kotirauhan häirintää kuin esimerkiksi ilkeät puhelinsoitot.5.2.2009 20:05 16 kommenttia