Poliisi kaipaa tietoja koulu-uhkauksesta Hyvinkäällä Kotimaa Keski-Uudenmaan poliisilaitos hyvinkääläiseen Sveitsin lukioon kohdistuvaa koulu-uhkausta. Koulupäivä pidetään tiistaina normaalisti. Poliisin mukaan koulun sisäisessä intranetissa on julkaistu uhkaus, jonka mukaan koulussa tapahtuisi tiistaina ”jotain, joka koskettaa kaikkia koulussa olevia”. –Tieto uhkauksesta on levinnyt Sveitsin lukion oppilaiden ja henkilökunnan keskuudessa laajalle. Samoin sosiaalisessa mediassa käydään asiasta keskustelua, poliisi kertoo. Poliisi kertoo tutkivansa uhkausta ja huolehtivansa sen vaatimista toimenpiteistä.26.3.2012 17:33 1 kommentti
Uhkausviesti: tänään tapahtuu jotain? – Poliisi kommentoi Kotimaa Poliisi kertoo, että netissä kiertänyt uhkaava viesti on herättänyt hämmennystä viime päivinä. - Viestissä on ollut yleisellä tasolla vihapuhetta ja siinä on annettu ymmärtää, että tänään tapahtuisi jotain, poliisi kertoo. - Poliisin arvion mukaan ei ole ollut viitteitä siitä että uhka on todellinen ja esimerkiksi kouluja ei ole ollut myöskään tarve sulkea. Vastaavan sisältöinen viesti on ollut internetissä aiemminkin, tutkinnanjohtaja Markku Tuominen Keski-Uudenmaan poliisilaitoksesta sanoo.14.3.2012 13:31
Poliisi: Koulun wc-pöntöstä löytyi uhkausviesti Kotimaa Kittilän koulukeskuksen tiloista löytyi maanantaina wc-pöntön kanteen kirjoitettu uhkausviesti, kertoo Peräpohjolan poliisilaitos. Uhkaus oli kohdistettu keskiviikolle, joten poliisi oli keskiviikkona valvomassa tilannetta koululla. Päivä sujui välikohtauksitta. Osa oppilaista oli jäänyt pois koulusta. Koulun johto ja poliisi päättivät maanantaina uhkauksen löydyttyä, että keskiviikkona on normaali koulupäivä, mutta poliisi saapuu varmuuden vuoksi paikan päälle. –Päivä sujui rauhallisesti opiskelun merkeissä, kertoo poliisi. Poliisi tutkii asiaa.9.2.2011 19:26 1 kommentti
Poliisi on puuttunut uhkaaviin koulusurmiin Kotimaa Keskusrikospoliisi on saanut uuden nettivinkkijärjestelmänsä avulla tietoja joukkosurma-aikeista ja -uhkista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.2.4.2010 08:18 9 kommenttia
Koulu-uhkaaja halusi ”rikkoa suomalaisten ennätyksen” Ulkomaat Ruotsin poliisi on onnistunut estämään mahdollisen verilöylyn tukholmalaisessa oppilaitoksessa. Teolla uhkaillut mies otettiin kiinni maanantain vastaisena yönä Göteborgissa, ja hän on tunnustanut kuulusteluissa olleensa uhkauksen takana. Mies jätti lehtitietojen mukaan internetin keskustelufoorumille viestin, jossa viitattiin myös Suomen koulusurmiin. Hän lupasi muun muassa "rikkoa suomalaisten ennätyksen".15.3.2010 12:00 3 kommenttia
Koulu-uhkaus käynnisti ison operaation: ”Epäilty mainitsi Jokelan” Kotimaa Koulu-uhkaus käynnisti keskiviikkona ison operaation Kemiönsaarella Varsinais-Suomessa. Useampi poliisipartio ja helikopteri etsivät 19-vuotiasta ahvenanmaalaista miestä saatuaan ilmoituksen koulu-uhkailusta. Epäilty on ammattiopisto Axxellin opiskelija, joka oli uhannut omaa oppilaitostaan tiistai-iltana jutellessaan kahden opiskelijatoverinsa kanssa. Poliisi tavoitti miehen laajan etsintäoperaation päätteeksi iltapäivällä turkulaisesta asunnosta. Poliisi ei keskiviikkona täsmentänyt uhkailun sisältöä.9.12.2009 19:06 8 kommenttia
Poliisi tutkii koulu-uhkauksia jatkuvasti Kotimaa Koulu-uhkauksia tulee edelleen jatkuvasti poliisin tutkittaviksi. Keskisuomalaisen mukaan krp:n tietoon on netin kautta tullut maalis-syyskuussa puolensataa tutkintaan johtanutta koulu-uhkausta. – Jatkuvasti näitä tulee edelleen, mutta mitään buumia ei nyt ole. Viime syksynähän parissa kuukaudessa uhkauksia tuli parisataa, keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa sanoo. Osa epäilyistä on tullut yleisön antamien vihjeiden perusteella, mutta osa on tarttunut poliisin haaviin oman seurannan kautta.13.10.2009 07:19
Tässäkö ratkaisu koulu-uhkausten tulvaan? Kotimaa Ylen Aamu-tv:ssä tänään vieraillut Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen on sitä mieltä, että opetuskeinoin laittomat koulu-uhkaukset vähenisivät. Lankisen mielestä laillisuuskasvatusta on lisättävä ja tehtävä oppilaat tietoisiksi siitä, että koulu-uhkauksen tekeminen on rikollista. Aamu-tv:ssä niin ikään vieraana ollut poliisiylijohtaja Mikko Paatero puolestaan totesi, ettei koulujen vartioinnin lisääminen estäisi Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia ääritapauksia. - Ääritapaukset sattuisivat vartioinnista huolimatta, Paatero sanoi.4.2.2009 07:29 3 kommenttia
Aseen näköinen sytkäri säikäytti - ”kalapuikkokoululla” poliisioperaatio Kotimaa Vantaankosken koulu evakuoitiin tiistaiaamuna uhkatilanteen vuoksi. Poliisin lähtötietojen mukaan koulun oppilaalla oli nähty käsiase. Iltalehden tietojen mukaan, jotka poliisi on vahvistanut, uhkatilanteen aiheutti sama kahdeksasluokkalainen poika, jonka vuoksi poliisit kutsuttiin Vantaankosken kouluun toissa viikolla niin sanotun kalapuikkokohun vuoksi. Poliisi tavoitti oppilaan pian hälytyksen jälkeen, ja ase paljastui käsiaseen malliseksi sytyttimeksi. Sytytin on nyt poliisin hallussa, ja poliisi jatkaa asian tutkintaa.28.1.2009 10:54 39 kommenttia
Poliisi: Kauhajoen jälkeen yli 200 koulu-uhkausta Kotimaa Koulu-uhkaukset ovat poliisin mukaan tulleet Suomeen jäädäkseen. Kauhajoen kouluammuskelun jälkeen poliisin tietoon on tullut yli 200 uhkausta, ja lisää tulee lähes päivittäin. Poliisi ei vielä kerro, onko viime aikoina esiin tulleissa koulu-uhkauksissa useita vakavia tapauksia. Keskusrikospoliisi kertoi viime kuun alussa, että se uskoo paljastaneensa suunnitelman kouluiskusta, jota luonnehdittiin erittäin vakavaksi ja pitkälle valmistelluksi.3.12.2008 20:46 1 kommentti