Kuninkaan kukat aiheuttivat astmakohtauksen Ulkomaat Jönköpingissä toimivassa Rydhovin sairaalassa kukat on tavallisesti kielletty. Mutta kun kuningas tuli viime viikolla visiittiin jakaakseen palkinnon lapsi- ja nuorisolääketieteen klinikalle, sairaala päätti tehdä poikkeuksen omista säännöistään, kertoo Aftonbladet. Sisäänkäynti komistettiin liljoilla, jotka jäivät sinne useamman päivän ajaksi. Ainakin yksi potilas sai pahan astmakohtauksen.4.5.2010 17:13
Erikoinen varkaudenesto - asuntomurrot vähenivät 80 prosentilla Viihde Tokiossa murtovarkaiden riivaamassa kaupunginosassa on otettu poikkeukselliset keinot käyttöön. Reilun puolen miljoonan asukkaan Suginamissa rikollisuutta on ruvettu torjumaan kukkasin, kertoo uutistoimsto Reuters.13.6.2009 12:35 2 kommenttia
Gaza-politiikka heltyi ystävänpäivän kunniaksi Ulkomaat Israel höllensi torstaina tilapäisesti Gazan kaistan saartoa, jotta palestiinalaiset kukkien kasvattajat voivat lähettää Hollantiin 25000 ystävänpäiväkukkaa. Hollanti oli pyytänyt Israelia päästämään kukkalähetyksen läpi. Saarron höllentäminen koski kuitenkin vain yhtä lähetystä, eikä jatkosta ollut tietoa. Israel ja Hamas yrittävät Egyptin välityksellä neuvotella pysyvästä tulitauosta. Sopuun kuuluisi myös rajanylityspaikkojen avaaminen. Israel on saartanut Gazaa siitä lähtien, kun Hamas nousi valtaan vuonna 2007.12.2.2009 19:31
Maailman suurin kukka haisee järkyttävän pahalle Viihde Edes karmiva haju ei vähentänyt yleisön kiinnostusta maailman suurinta kukkaa, Arum Titania (lat. Amorphophallus Titanum) kohtaan maanantaina Hollanin Leidenissa. Jättikukka on myös yksi maailman pahanhajuisimmista kukista. BBC:n mukaan päälle kaksimetriseksi kasvava sumatralaiskukka tunnetaan myös nimellä ”Ruumiskukka”, sillä se erittää ympärilleen erittäin vahvaa tuoksua, joka muistuttaa pilaantuneen lihan hajua. Pilaantuneen lihan hajulla kukka houkuttelee pölyttäjiä, joita ovat pääasiassa raatokuoriaiset ja –kärpäset.26.8.2008 12:01