Kunnanjohtaja vastaa: 50 000 €:n sitoomus oli vain ”henkinen” Kotimaa Kyyjärven väistyvä kunnanjohtaja Matti Muukkonen (kok.) haluaa tarkentaa Uudelle Suomelle hänen eroonsa liittyviä yksityiskohtia. Muukkonen lähetyi toimitusta tänään sähköpostilla. Muukkonen osallistui Kyyjärven kunnanvaltuuston kokoukseen, jossa päätettiin sitoutumisesta hänen sopimuksessaan mainittuun 50 000 euron erorahaan. Hän esitti eroraha-asian valtuustolle itse.8.10.2010 10:46 4 kommenttia
Elokuvan ikoni uhattuna Viihde Klassinen Hollywood-kyltti on uhattuna. Elleivät sen ystävät kerää kasaan 12,5 miljoonaa dollaria, noin yhdeksää miljoonaa euroa, kyltti voi pian olla pelkkä muisto, kertoo di.se. Kyltti on ollut Los Angelesin tunnetuimpia maamerkkejä 87 vuoden ajan. Uhka tulee Chicagossa päämajaansa pitäviltä sijoittajilta, jotka omistavat kyltin alla olevat 55 hehtaaria.26.3.2010 16:23
Pakolaisia muutetaan rahaksi Ruotsissa Ulkomaat Ruotsissa on alkuvuodesta puhjennut keskustelu niin kutsutusta pakolaistilinpäätöksestä, eli saavatko kunnat julkistaa pakolaisten tuottamat menot ja tulot erillisenä laskelmana. Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Bromöllan kunnanhallitus päätti yksimielisesti joulun alla alkaa laskea ja julkistaa kunnan vastaanottamien pakolaisten tuomat tulot ja menot. Sosialidemokraattien johtaman kunnan päätös kaatui kuitenkin alkuvuodesta, kun puolueen valtakunnallinen johto puuttui asiaan.25.1.2008 08:06 29 kommenttia