Muutos kunnissa? Kaksikielisiin 400 000 suomalaista lisää Kotimaa Kolmen vuoden kuluttua noin 1 900 000 suomalaista voi elää kaksikielisessä kunnassa, laskee Suomalaisuuden liitto. Jos valtiovarainministeriön virkamiesten raportin ajatus kuntien määrän supistumisesta 66-70 kuntaan toteutuu, uusista kunnista yli kymmenen tulee olemaan kaksikielinen. Tällä hetkellä Suomen 320 mannermaan kunnasta 49 on kaksikielisiä. Nykylain mukaan kunta on kaksikielinen, jos kunnan asukkaista vähintään 3 prosenttia tai yli 3 000 asukasta puhuu äidinkielenään ruotsia. Kuntauudistus ei koske Ahvenanmaata.27.2.2012 15:13 23 kommenttia
26 457 €/v – Kuntalainen, täällä maksat eniten Kotimaa Tuloverotus on tänä vuonna Manner-Suomen kunnista kaikkein kireintä Siikalatvassa, kertoo Veronmaksajain keskusliitto. Liiton selvityksen mukaan keskipalkkainen perhe maksaa Siikalatvassa 26 457 euroa vuonna 2012. Kireiden verottajien kärkijoukkoon kuuluvat Siikalatvan ohella Kitee, Vihanti, Alavieska, Hämeenkoski, Kesälahti, Tohmajärvi, Lavia, Juankoski, Humppila ja Halsua.16.2.2012 09:57 17 kommenttia
Synkkä ennuste vuodelle 2020: 33% Suomesta isoissa vaikeuksissa Kotimaa Eilen julkaistun raportin mukaan moni kunta on isoissa vaikeuksissa jo 2020-luvulla. Hallintotieteiden tohtori Eero Laesterän ja järjestelmäasiantuntija Tuomas Hanhelan valtiovarainministeriölle tekemän selvityksen mukaan ainakin kolmasosa Suomen kunnista on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa jo vuonna 2020. Kuntien eriytyminen uhkaa raportin mukaan jatkua. - Painelaskelmat antavat selkeitä viitteitä siitä, että kuntien talouteen liittyvät erot tulevat kasvamaan 2010- ja 2020-luvulla, raportissa todetaan.2.2.2012 07:51 13 kommenttia
Katainen hävittäisi yli 200 kuntaa: ”Satakunta riittää” Kotimaa Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tavoite hallituskauden loppuun on kova: - Kuntia on noin satakunta, kun hallitus lopettaa, Katainen sanoo tänään Talouselämässä ilmestyneessä haastattelussa. Käytännössä tämä tarkoittaisi noin 200 kunnan katoamista hallinnollisena alueena.20.1.2012 11:23 113 kommenttia
SK: Vaiettu aikomus julki – nämä kunnat ministeri yhdistäisi Kotimaa Suomen Kuvalehti kertoo saaneensa haltuunsa kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) ehdotelman uudesta kuntajaosta. Lehti on julkaissut tietonsa karttasovelluksena verkkosivuillaan. SK:n tietojen mukaan ehdotus jättäisi Suomeen 70 kuntaa, jotka perustuisivat työssäkäyntialueisiin. Nykyisin Suomessa on 336 kuntaa.13.1.2012 09:01 24 kommenttia
Rajuin romahdus luottamuksessa 20 vuoteen Kotimaa Kuntapäättäjien luottamus tulevaisuuteen on romahtanut rajummin kuin kertaakaan aiemmin. Romahdus käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton aluebarometristä. Barometrissä selvitettiin noin tuhannen suomalaisen kuntapäättäjän näkemyksiä kuntiensa ja alueidensa talous- ja työllisyysnäkymistä. Tutkimuksen teki Tilastokeskus.13.12.2011 13:10 2 kommenttia
Muutos ajatteluun: ”Kuntalaiset, hoitakaa itse” Kotimaa Nyt kunnilla olevia tehtäviä pitää siirtää kuntalaisten itsensä hoidettaviksi, jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan. Näin varoittaa Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Pekka Nousiainen. Kuntaliiton valtuuston syyskokous avattiin tänään Helsingissä. Kokouksen avannut puheenjohtaja Nousiainen sanoo, etteivät kunnat kestä enää uusia tehtäviä. - Julkisten palvelujen laatu uhkaa heiketä nopeasti ja hyvinvointiyhteiskunnan toimivuus vaarantua, jos pidämme itsepintaisesti kiinni kaikista kuntien tehtävistä, maakuntaneuvos Nousiainen sanoi.1.12.2011 09:02 16 kommenttia
Guzenina-Richardson turhautui: ”Lainrikkojat” Kotimaa Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) soimaa Uuden Suomen haastattelussa kuntia päihde- ja mielenterveyspotilaiden heitteillejätöstä. Tuoreen ministerin mukaan on selvää, ettei päihdehuoltolain mukainen kuntoutus toteudu monissa kunnissa.26.10.2011 18:52 18 kommenttia
Kupla Suomessa - ministeri myöntää Kotimaa Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) myöntää, että kunnat veivailevat kirjanpitoaan saadakseen taloutensa näyttämään paremmalta. - Se on iso ongelma. Kunnat tekevät liian vähän poistoja. Selvitämme lainanottoa ja poistoja, kuntaministeri sanoi tänään medialle järjestämässään lounastilaisuudessa.12.10.2011 14:57 7 kommenttia
Kova väite Suomen kunnista – Ministeri tyrmää Kotimaa Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kiistää Kauppalehden tämänpäiväiset tiedot, joiden mukaan hallitus valmistelisi kuntien vero- ja velkakattoa. - Parhaillaan kunnan talous -työryhmä käy läpi kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskevat säännökset ja niihin kohdistuvat muutostarpeet. Velka- tai verokaton valmistelua ei tehdä, Virkkunen sanoo.10.10.2011 10:26 5 kommenttia