Kuntien eläkevakuutus
Erosi itse, sai silti 200 000€ – ”Salaisuus hänen turvakseen”
Kotimaa Viime syksynä kummasteltiin Kuntien eläkevakuutuksen Kevan päätöstä maksaa huomattavaksi arvioitu läksiäisraha itse eronneelle toimitusjohtajalleen Markku Kauppiselle. Eilen julkistetuista vuoden 2009 verotiedoista Kauppisen saaman kultaisen kädenpuristuksen suuruusluokka selviää: noin 200 000 euroa eli vuoden palkkaa vastaava summa.
Kreikka poltti suomalaisilta 75 miljoonaa – ”Pieni murhe”
”Hesari taittoi minulta niskat”
Kevalle odotettu keskustalainen johtaja
Kevassa jatkunee keskustavalta
Vaalirahakohu: Keva-Kauppisen syyte tänään eteenpäin
Kotimaa Kuntien eläkevakuutuksen Kevan entisen toimitusjohtajan Markku Kauppisen (kesk.) syyteharkinta siirtyy valtakunnansyyttäjänviraston ratkaistavaksi, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Tutkinnanjohtaja Jukka Korkiatuvan mukaan esitutkintapaketti siirretään syyteharkintaan tänään.
Virasto ottaa itselleen yleensä jutut, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.







