Yöllinen hyökkäys tiellä: nuoriso riehui ja huuteli Kotimaa Satakunnan poliisi on huolestunut raumalaisnuorison yöllisestä toiminnasta valtatie 12:n varsilla. Viimeisin esimerkki huonosta käyttäytymisestä on viime yöltä. Kello 3:n jälkeen aamuyöstä tien varrella oleillut tummiin pukeutunut nuorisojoukko heitti ohi ajanutta kuorma-autoa kohti juomatölkkejä ja muita esineitä. Tölkki osui auton tuulilasiin ja aiheutti siihen vaurion. Kuorma-auton kuljettaja oli pysähtynyt vaurion vuoksi tien laidalle. Kolme heittelijää saapui pysähdyspaikalle huutelemaan kuljettajalle. Tämän jälkeen kolmikko poistui paikalta.1.7.2011 16:05
15-vuotias tyttö kääntyi yllättäen - kuoli Kotimaa 15-vuotias tyttö on saanut surmansa mopon ja kuorma-auton välisessä yhteentörmäyksessä Sipoossa. Onnettomuus sattui puoli yhden aikaan Matinkyläntiellä, kun kevyenliikenteenväylää Keravan suuntaan mopolla ajanut tyttö kääntyi yllättäen vasemmalle törmäten takaata tulleeseen kuorma-autoon. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja myös mediheli. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. Porvoon poliisi tutkii onnettomuuden syytä.20.5.2011 15:27 5 kommenttia
Liikkuvassa kuorma-autossa kaksi miestä – kumpikin kiistää ajaneensa Kotimaa Molemmat Jyväskylässä pysäytetyssä kuorma-autossa olleet miehet kiistävät toimineensa auton kuskina, kertoo poliisi. Poliisipartio pysäytti kuorma-auton Leppävedentiellä sunnuntain vastaisena yönä puoli kahden aikaan. Auto pysähtyi linja-autopysäkille ennen poliisin pysähtymiskäskyä, eikä kumpikaan miehistä suostunut tunnustautumaan ajajaksi. Miehet olivat vuosina 1972 ja 1978 syntyneitä. Toinen puhalsi 0,91 promillen ja toinen 1,40 promillen lukemat. Molemmat toimitettiin verikokeeseen ja otettiin kiinni Jyväskylän poliisivankilaan.29.8.2010 09:58 3 kommenttia
Nämä 100 000€:n Mersu-taksit kielletään? ”Järjenvastaista” Raha Helsingin seudulla "tavallisten" taksikuskien tunteita kuumentaneet maxi-taxit ovat askelta lähempänä tulla lailla kielletyiksi. Perjantaina eduskunnan puolustusvaliokunta antoi hallituksen lakiesitykseen liittyen lausunnon, jonka perusteella kuorma-autolla ja pakettiautolla harjoitettavaa taksiliikennetoiminta ollaan tekemässä rangaistavaksi. Ennen eduskunnan äänestystä lakimuutoksesta esitys on liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyssä, mutta siihen ei ole odotettavissa muutoksia. "Sallittu Ruotsissa - miksei Suomessa?"10.5.2010 18:38 84 kommenttia
Lakkoilevat oluttyöntekijät töihin - neuvotteluja odotetaan Ulkomaat Lakko tanskalaisen Carlsbergin Höje Thåstrupin varastossa päättyi ainakin tilapäisesti maanantaiaamuna, kun lakkoilevat työntekijät palasivat töihin, kertoo E24-sivusto. Lakko puhkesi viime viikolla yhtiön uuden alkoholipolitiikan vuoksi. Työntekijöille sallittiin enää yksi olut lounastauolla. Aiemmin oluita on voinut nauttia kolme mihin päivänaikaan tahansa.12.4.2010 16:31
Poliisi selvitti röyhkeän pikkuleipävarkauden Viihde Viittä miestä epäillään suuresta pikkuleipävarkaudesta Skoonessa. Pikkuleivät varastettiin yöllä kuorma-autosta, jonka kuljettaja otti nokkaunet ennen lastin viemistä Tanskaan, kertoo di.se. Röyhkeän varkauden kohteeksi joutui 120 laatikollista Godbiten-yhtiön erilaisia pikkuleipiä. Poliisi pääsi kuitenkin pian varkaiden jäljille, kun muutaman miehen nähtiin rahtaavan samaisen yhtiön pikkuleipälaatikoita helsingborgilaiseen liikkeeseen.13.3.2010 10:42 1 kommentti
Rattijuoppo soitti poliisille: Joku vei marihuanani! Viihde Oregonin poliisi on syyttänyt miestä rattijuoppoudesta. Mies soitti poliisille kertoakseen, että hänen marihuanansa oli varastettu. 21-vuotias Calvin Hoover soitti poliisille kertoakseen, että joku oli murtautunut hänen kuorma-autoonsa ja varastanut rahaa, takin ja vähäisen määrän marihuanaa sillä välin, kun hän oli kapakassa, kertoo metro.uk.9.11.2009 17:12
Strutsien karkumatka päättyi traagisesti Ulkomaat Kaksi strutsia lähti seikkailemaan karattuaan Cheshiressä sijaitsevalta maatilalta. Seikkailu päättyi kuitenkin traagisesti, kun toinen jäi auton alle moottoritiellä, kertoo metro.uk. Karkulaisista toinen eksyi moottoritielle ja kuoli jouduttuaan kuorma-auton yliajamaksi. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta hänen autonsa kolhiintui.20.10.2009 17:49
Pikkupoika juoksi kuorma-auton alle Pohjois-Pohjanmaalla Kotimaa Auton eteen juossut kuusivuotias poika loukkaantui vakavasti Yli-Iissä Pohjois-Pohjanmaalla tiistaina. Yli-iiläinen poika on hoidettavana Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Haukiputaan poliisin mukaan kevytkuorma-auto törmäsi iltapäivällä Karjalantielle juosseeseen poikaan. Alueella on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tie oli erittäin liukas.9.12.2008 19:42
Armeija hukkasi kuorma-auton Kotimaa Karjalan Prikaatin maastokuorma-auto on ollut teillä tietymättömillä maanantaiaamusta alkaen. Katoaminen varmistui Vekarajärven varuskunnassa Valkealassa keskiviikkona iltapäivällä. Esikuntapäällikkö, eversti Hannu Hyppösen mukaan ajoneuvo oli jätetty ilmeisesti kuljetuskeskuksen pihalle avaimineen sunnuntaina. Sitä olisi tarvittu maanantaina perusyksikössä. Pari päivää kestänyt etsintä ei vielä tuottanut tulosta.22.10.2008 18:10 4 kommenttia