Mies löytyi kuolleena pellettisiilosta - ei rikosta Kotimaa Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen mukaan Kurikan Jurvassa marraskuussa 2008 tapahtuneesta kiinteistönhoitajayrittäjän kuolemaan johtaneesta tapaturmasta ei voida aloittaa rikostutkintaa. Kiinteistönhoitajayrittäjä löydettiin rakennuskompleksin lämpökeskuksen umpinaisesta pellettisiilosta, johon hän oli mennyt selvittelemään koneen syöttöongelmaa. Hänet löydettiin neljän päivän kuluttua menehtyneenä pellettisiilosta. Kuoleman oli aiheuttanut umpinaiseen siiloon puupelleteistä muodostunut häkä.29.7.2010 13:19 1 kommentti
Ei saanut grilliruokaa – jahtasi puukolla Kotimaa 15-vuotias kurikkalainen poika hyökkäsi lauantai-iltana kaksi vuotta vanhemman pojan kimppuun grillin pihassa Kurikassa, koska ei saanut syödä tämän annosta. 17-vuotias oli tarjonnut 15-vuotiaalle ateriaansa, mutta ei riittävästi, sillä poika hermostui ja kävi päälle. Vanhempi poika yritti poistua paikalta, jolloin 15-vuotias seurasi häntä teräase kädessään. Lähistöllä ollut poliisipartio sai tiedon tapahtuneesta, otti pojan kiinni ja toimitti hänet Seinäjoen poliisiasemalle.6.6.2010 10:14 8 kommenttia
Raskaana oleva sairaalaan - viiden auton ketjukolari Pohjanmaalla Kotimaa Kurikan ja Ilmajoen välisellä tiellä Etelä-Pohjanmaalla on tapahtunut onnettomuus, jossa on osallisena viisi henkilöautoa. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuuspaikalta on kuljettu hoitoon yksi raskaana oleva nainen ja kaksi muuta ihmistä. Heidän tilansa ei tiettävästi ole vakava.22.12.2009 18:17
Suomen kallein hampurilaisateria: Kaviaaria, sisäfilettä... Viihde Epäilemättä Suomen kalleimman hampurilaisaterian saa Kurikasta Pohjanmaalta. Scanburger Puskajussi myy nimittäin sadan euron hampurilaisateriaa, Nätti-Jussia. Täysin vastikkeettomaksi ei asiakas kaupassa jää. Hampurilaiseen kuuluu Mustanmeren kaviaaria, härän sisäfileetä ja hanhenmaksaa. Ranskalaiskorin, suklaapatukoiden ja kolmen limumukin lisäksi asiakas saa ostoksestaan kunniakirjan. Pikkujussin verkkosivujen mukaan aterian on tähän mennessä nauttinut yksitoista asiakasta.21.5.2009 10:27 1 kommentti